Ruumiiden selvittelyä

Kirjoittaja on kolmikymppinen ruokaintoilija, joka viihtyy keittiössä – erityisesti ruoka-aikoihin. Kuva: Sanne katainen Kuvankäsittely: Stiina Hovi 

Porinaa padasta

Ihana sadonkorjuuaika, vuoden kohokohta! Pellon antimet valtaavat lautaset ja niistä loihditaan maistuvia syysherkkuja ja purkkiin ja pakastimeen! Nyt kaikki säilömään herkut talteen!

Sadonkorjuujuhlat jäävät ainakin minulla hyvin juomapainotteisiksi, koska:

Pääsen palstalleni pari kolme kertaa kesässä. Se luo yllätystekijän: koska en pääse päivittäin seuraamaan kasvimaan draamaa, yleensä kaikki on jo tapahtunut, kun tulen paikalle. Siinä vaiheessa ei ole jäljellä kuin ruumiiden keruu ja kuolinsyytutkinta.

Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus. Kasvukausi alkoi, kun lumen alta paljastui jänisten upeasti uudelleen muotoilemat kirsikkapuut. Rohkeita leikkauksia, täytyy sanoa! Itse en olisi uskaltanut ihan niin paljon ottaa.

Retiisit eivät ikinä ruvenneet työntämään mukulaa, vaan päättivät tänä vuonna lykätä kauniin varren. Sopiihan sekin, vaikka kukkamaljakkoon.

Samoilla linjoilla oli nauris. Juurimukula muistutti lähinnä tonttulakkia, joka oli täynnä ainutlaatuista luonnon kaiverrustyötä. Lehtien kuviointi on myös täysin uniikkia.

Hernemaa on komea kuin kelometsä. Uljaat rangat sojottavat gammayökkösten jäljiltä, kun toukat kävivät kasvimaalla all inclusive -majoituksessa. Nyt ne näyttävät siirtyneen tomaatteihin.

Suurin osa tomaateista sen sijaan näyttää ihan syömäkelpoisilta, mikä on pienoinen yllätys. Viime vuonna niitä ei meinannut tunnistaa lajiin kuuluviksi.

Toisessa hernemaassa kasvit tuleentuivat nopeammin kuin kerkesi kissaa sanoa. Onpahan siemeniä ensi vuodelle. Härkäpavusta tuli oikeinkin hieno, sellainen bonsaityyppinen. Se kurottelee jo melkein polven korkeuteen, hyvä hyvä, jaksaa jaksaa!

Kuuma kesä toi tullessansa vanhan tutun vihollisen. Vihannespunkki kääri karhunvatukat upeaan läpinäkyvään huntuunsa. Herukat sen sijaan päättivät pitää välivuoden. Nääh, kuului puskista. Kattellaan ensi vuonna.

Viherpeukalouteni tasoa kuvaa se, että ainut, mikä kasvimaalla kukoisti, oli minttu. Istutin puolenkymmentä eri minttua kasvimaan laidalla olevaan nokkosghettoon ja julistin vahvin voittaa -kilpailun käyntiin.

Mintut selvisivät kirkkaasti voittajina, ja pörriäisetkin näyttävät niitä rakastavan. Pelottaa vaan niiden kasvutahti. Parhaiten sitä kuvaa verbi vyöryä.

Vahvasti toiselle sijalle yltää tänä vuonna komposti. Se onkin ainut, joka on pullottanut hyvinvoivana.

Kevättalvesta pikkuhiljaa kasvanut puutarhakiima saavutti lakipisteensä ja on nyt virallisesti ohi. Takki on tyhjä ja katse harottaa.

Ihan hirveästi ei sadosta lautaselle asti päätynyt. Ei tee edes mieli syyslannoittaa, perskules. Siinäpähän valmistaudutte talveen ilman fosforia ja kaliumia.

Nyt tuntuu, että ensi vuonna en kylvä kasvin kasvia, mutta historia on opettanut sen verran, että vuorossa on yhdeksän kuukauden odotus. Joulun jälkeen sitä löytää itsensä kuitenkin hypistelemästä siemenpusseja.