Metsämökin Miki

Lapin luonnosta löytyvät muodot inspiroivat Miki Kimiä. 

Mikin työpöydältä näkee kauas. Tykkypuiden takaa avautuu Kitkajärvi. 

Taiteilijan kädenjälki näkyy myös mökin sisustuksessa. 

Posion taivaanranta ehtii puolessatoista tunnissa olla sininen, punainen ja oranssi.

Aurinko on vetäytymässä horisonttiin. Valonäytelmä näkyy pieneen hirsimökkiin, ja pysäyttää tämän tästä puheensorinan.

”Katoppa”, korealainen Miki Kim, 33, sanoo ihmeissään ja jää hiljaa katsomaan maisemaa. Katse vaeltaa isoista, tykkylunta kannattelevista kuusista alas Kitkajärvellä leiskuviin väreihin.

Samaa maisemaa Kim on katsellut työpöytänsä ääreltä jo viisi vuotta. Silti hän on sen edessä joka päivä ihmeissään.

”Minulta kysytään usein, pitkästynkö täällä. Miten voisin, kun joka päivä on täynnä uusia värejä ja muotoja.”

Alun perin Kimin piti tuli Posiolle vain viikoksi. Tammikuussa 2010 hän matkusti Lappiin tekemään keramiikkataidetta opettajansa Suku Parkin ja neljän muun yliopisto-opiskelijan kanssa.

Nyt Kimillä on hirsimökissä oma studio ja hän on Posion uuden keramiikkakeskuksen taiteellinen johtaja.

Ennen kuin hän kuitenkaan edes uskalsi ajatella muuttoa ja yrityksen perustamista Suomen Lappiin, piti hänen ystävystyä erään paikallisen metsäinsinöörin kanssa.

Kaikki alkoi Posion linja-autoaseman baarista seitsemän vuotta sitten.

On vuosi 2011. Kim on juuri lopettanut työpäivänsä Pentikin tehtaalla. On kulunut noin vuosi hänen ensimmäisestä vierailustaan Posiolle. Nyt hän työskentelee Posiolla Anu Pentikin avustajana yhdessä toisen korealaiskeraamikon kanssa. Anu Pentik tutustui kaksikkoon heidän edellisen vierailunsa aikana ja pyysi heidät töihin.

Viikonloppu on edessä, ja Kim on lähdössä ystävänsä kanssa Rovaniemelle. Bussia odotellessa he ovat tulleet kahville linja-autoaseman baariin.

Kimin suomi on vielä heikkoa, eikä englannistakaan ole apua, kun he yrittävät saada kahvit maksettua isolla setelillä. He ovat aamun ensimmäiset asiakkaat, joten baarin myyjällä ei ole antaa vaihtorahaa.

Kahvilan jonossa posiolainen metsäinsinööri Oiva Soudunsaari, 50, odottaa vuoroaan. Kim ja hänen ystävänsä saavat kahvit maksettua ja alkavat puhua matkastaan. Soudunsaari kuulee heidän keskustelustaan sanan Rovaniemi, koska hän on itse juuri lähdössä ajamaan sinne. Hän päättää tarjota kaksikolle kyytiä.

”Ajattelin, että hui, tuo mies puhuu meille”, Kim muistelee ensitapaamista nauraen.

Hän sanoo miettineensä ystävänsä kanssa, onko turvallista lähteä vieraan matkaan. Sitten aseman pihalle oli tullut tuttu nainen, joka oli sanonut, että Oiva on hyvä mies, menkää vain äkkiä kyytiin ennen kuin tämä ehtii lähteä.

Tuosta ajomatkasta alkoi korealaisen yliopistokeraamikko Mikin ja posiolaisen metsäinsinööri Oivan ystävyys. Jälkikäteen muistellen se tuntuu hauskalta ja vähän epätodelliselta.

Miki sanoo, että hän olisi nauranut, jos hän olisi tuolloin kuullut, että hän pian asuisi hirsimökissä, kävisi kalassa, oppisi hoitamaan poroja ja lampaita ja saisi myydä omaa keramiikkaansa Suomessa.

Oiva taas ei olisi uskonut, että yksi korealaisnainen avaisi hänelle uuden tavan katsoa maisemia, joiden keskellä hän oli asunut koko ikänsä. Ja että hän muutaman vuoden päästä opastaisi Posiolle tulevia aasialaisia matkailijoita ja taiteilijoita.

”Minähän en ollut eläissäni edes puhunut yhdenkään aasialaisen kanssa ennen kuin aloin jutella Mikille siellä linja-autoaseman baarissa.”

Posion kansainvälisiä asiakkaita hän oli toki opastanut matkailutöissä, mutta aasialaiset olivat uusi tuttavuus.

Ensin Miki tutustui Oivan perheeseen. Hän kävi usein heidän luonaan syömässä ja ystävystyi myös Oivan vaimon Marketan sekä heidän lastensa kanssa.

Eräällä vierailullaan Miki kertoi unelmastaan muuttaa Posiolle ja luoda oma keramiikkayrityksensä. Oiva tarjoutui heti auttamaan. Hänellä oli sivutoiminen firma, joten hän tiesi, mitä yrityksen perustamiseen tarvittiin.

Euroopan ulkopuolelta tulevalta henkilöltä tosin vaadittiin paljon muutakin: tarvittiin muun muassa viisumi ja yrityssuunnitelma oleskelulupaa varten. Oiva auttoi niidenkin kanssa.

”En olisi nyt tässä ilman kaikkea tätä apua, ilman Oivaa”, Miki sanoo huokaisten.

Värinäytelmä Kirintövaaran mökin yllä on tauolla. Miki ottaa pöydältä pienen palan savea ja alkaa pyöritellä sitä peukalonsa alla. Näyttää siltä kuin hän laskeutuisi sekunnissa maiseman ihailusta työhönsä. Ilme muuttuu tiukan keskittyneeksi.

Näytteitä töistä on takaseinän hyllyillä. Huomio kiinnittyy keramiikkateosten ja esineiden taitaviin yksityiskohtiin. Yhdellä hyllyllä istuu makkaraa paistava karhu.

Teos on Mikin tulkinta perilappilaisesta tavasta. Mikin havainnon mukaan lappilaiset, ja suomalaiset ylipäätään, ovat aina iloisia ja rentoja makkaraa paistaessaan. Hän halusi tallentaa tuon tunnelman teokseensa.

Suurimman osan aiheistaan Miki ammentaa luonnosta. Viimeisimmät aihiot ovat tarttuneet mukaan hiihtoretkeltä.

Metsästä lähtee usein mukaan paitsi ajatuksia ja tunnelmia, myös jäkäliä, lehtiä, varpuja ja mitä vain ikinä sattuu löytymään. Metsän tuliaisista Miki on erotellut pienimmät jäkälien varretkin omiin lasisiin pulloihinsa. Näillä pulloilla hän on koristellut mökin eteisen ja suurimman osan ikkunalaudoista.

Oiva sanoo hämmästelevänsä Mikin havaintokykyä.

”Siinä, missä minä olen nähnyt vain varpuja ja mustikoita, Miki on nähnyt kymmeniä erilaisia kasveja. Yhdessä kannon nokassa hän saattaa nähdä vaikka kuinka monta eri jäkälää.”

”Ja taivas, joka päivä pitää katsoa taivas.”

Oiva on opettanut Mikiä suunnistamaan, vaikka se ei olekaan aina ollut kaikista mieluisinta puuhaa.

”Oiva kyselee minulta kaupunkilaiselta aina, että missä on etelä, missä on pohjoinen. Välillä se vähän ärsyttää”, Miki sanoo, mutta lisää, että oppi on ollut erittäin tarpeellista.

Käytännön taitoja ovat opettaneet myös porot ja lampaat. Talvisin mökin pihalla on ollut aidassa kaksi poroa, emä ja vasa, joita Miki on ruokkinut lehtikerpuilla ja tuoreheinällä.

Kesäisin hänen pihallaan on laiduntanut kaksi lammasta. Loppukesästä molemmat uuhet olivat samaan aikaan tiineenä, ja Miki sai todistaa peräti kuuden karitsan syntymää.

”En ole koskaan nähnyt niin ihania pienokaisia.”

Sadunomaisissa maisemissakaan elämä ei ole aina helppoa. Joulukuussa 2017 hän istuu mökissään ja itkee jo kolmatta päivää. Hän on seurannut, kuinka posiolaiset ovat valmistautuneet perhejuhlaan ja on alkanut tuntea olonsa yksinäiseksi.

Oivan perhe on kuin hänen oma perheensä, mutta aika ajoin hän ikävöi Souliin vanhempiensa, sisarensa ja ystäviensä luokse.

Koreasta käsin katsottuna Miki elää melko epätyypillistä elämää. Hänen kotimaassaan, myös pääkaupungissa Soulissa, suurin osa naimattomista naisista elää vanhempiensa kanssa. Miki asuu yksin ja vieläpä toisessa maassa.

Kun hän kertoi vanhemmilleen muutostaan Suomeen, heidän oli aluksi hyvin vaikea hyväksyä tyttärensä päätöstä. Sittemmin ja erityisesti sen jälkeen, kun he itse kävivät Posiolla ja näkivät, miten hyvin asiat Mikillä ovat, he ymmärsivät paremmin.

Miki käyttää itsestään nimitystä onnenpekka. Sen hän muistaa myös ikävän hetkellä. Hän komentaa itseään katsomaan taivasta, jotta huomaisi taas, kuinka hienossa paikassa hän asuu.

”Nyt Miki lopetat itkemisen ja keskityt töihin”, hän ojentaa vielä kovemmin.

Luova työ vaatii kuitenkin hyvän mielentilan, joten ensin Miki pitää vähän taukoa, näkee posiolaisia ystäviään tai uppoutuu kirjaan.

Hän on oppinut, että ikävällä on tapana yllättää, mutta että se myös menee ohi muutamassa päivässä.

Tyypillisesti päivä on aikataulutettu ja täynnä työtä. Miki herää aikaisin, joogaa tunnin, syö omenan ja jogurtin ja aloittaa työt. Välillä hän tekee itselleen ruokaa, käy ruokkimassa eläimiä, vierailee ehkä Oivan perheen luona ja jatkaa sitten työskentelyä jopa puoleen yöhön.

Leppoistaminen on Mikille vieras termi. Hän ei koe lainkaan rasittuvansa työssään. Jaksamista auttaa, että hän saa joka päivä elpyä puhtaissa posiolaisilla metsissä.

Toisin oli Soulissa. Siellä oli koko ajan kiire, ja keraamikon töistä joutui kilpailemaan ankarasti.

Posiolla Miki on voinut kehittää omaa tyyliään keraamikkona. Taidon ja taiteellisen vision lisäksi se on vaatinut suunnitelmallisuutta.

”Pitää olla hyvä business plan”, Miki kertaa Oivalta saamaansa oppia.

Posion aurinko on hävinnyt horisontin taakse. Pihalle tulee valoa tykkypuista, hangista ja mökin ikkunasta. Miki jää keskittyneenä työpöytänsä ääreen. Päivän tehokkain hetki on edessä. Taivas on nyt täysin tyyni.