Kell' rahaa on, se rahan kätkeköön

Jolla on, sille annetaan. Se on rikkaan mieluisin lause isossa kirjassa. Paljon mieluisampi kuin vertaus rikkaasta, kamelista ja neulansilmästä.

Siksi on ihan oikein piilottaa rahaa veroparatiiseihin ja nostaa pörssiyritysten johdon palkkioita. Ja vaatia samaan aikaan maan talouden pelastamiseksi kaikkien, siis muiden, uhrauksia.

Ei tuo ison kirjan lause tosin rahasta puhu, mutta mitä siitä.

Auttaako ahneus tulemaan rikkaaksi vai tuleeko rikkaasta ahne? Tutkimusten mukaan näyttää siltä, että ainakin jälkimmäinen on totta.

Rikas ajattelee eri tavalla kuin köyhä ja pitää sitä oikeutettuna. Sitä on selvitetty monissa tutkimuksissa.

Kalifornian yliopiston sosiaalipsykologian professori Paul Piff pani useita satunnaisesti valittuja opiskelijaryhmiä pelaamaan Monopolia. Kussakin ryhmässä yhdelle pelaajalle arvottiin kaksinkertainen alkupääoma ja hän sai muitakin pelissä pärjäämisen takaavia etuuksia.

15 minuutissa etuoikeutetut ja sen ansiosta voitolla olevat tulivat muita äänekkäämmiksi ja siirtelivät pelimerkkejään suurieleisemmin kuin muut. He myös söivät tarjolla olevia naposteltavia ahnaammin kuin muut. Pelin jälkeen he pitivät heille lautasella tarjottua voittoa oman pelitaitonsa ansiona.

Peli on tietysti peliä ja kun tavoite on enemmän tai vähemmän leikkimielisesti voitto, se vie helposti mennessään. Mutta Piff ja monet muut ovat tehneet muitakin kokeita rahapeleillä. On myös ollut karkkivati, jonka on kerrottu olevan sairaita lapsia varten. Minkälaiset ihmiset mahtavat todennäköisimmin napata siitä karkin omaan suuhunsa?

Tulokset ovat olleet kerta kerralta samankaltaisia. Se jolla paljon on, ahnehtii lisää.

Yhdessä kokeessa Piff avustajineen seurasi, kuinka todennäköisesti autoilijat pysähtyvät risteyksessä antamaan tietä jalankulkijalle.

Havaintojen mukaan mitä kalliimpi auto, sen huonommat jarrut – tai itsekkäämpi ja muista piittaamattomampi kuski. Tietyt automerkit eivät ehkä syyttä ole saaneet mainetta, että ratissa ei ole liikenteen ritari vaan öykkäri.

Rikkauden tavoin toimii myös johtava asema – joka useimmiten toki takaa myös vaurauden. Molemmat houkuttelevat pitämään itseään oikeutettuna sellaiseen, mitä muilta ei hyväksyisi, ja ajattelemaan enemmän omaa etua ja vähemmän muita.

Rikkaus ei paranna moraalia ja etiikkaa, vaan nakertaa niitä. Vahvistuksen saa myös sananlasku: köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostaankaan.

Se on tietysti yleistys, josta on poikkeuksia, onneksi rikkaissa ja valitettavasti köyhissä. Aina on poikkeuksia todistamaan se, minkä haluaa uskoa todeksi.

Poikkeuksia olivat aikanaan ainakin ne, jotka perustivat maamiesseuroja ja osuuskuntia. Ei niitä olisi saatu pystyyn, jos ei mukaan olisi lähtenyt myös isoja tiloja.

Hankkeista hyötyivät varakkaat itsekin ja siinä mukana muut. Ei se ollut keneltäkään pois, vaan koko paikkakunnan hyväksi.

Samalla tuli mahtitaloille ja niiden isännille ja emännille mainetta ja kunnioitusta kylän väeltä. Ihminen kun on perso paitsi rahalle myös kiitokselle, ja hyvässä tapauksessa etenkin sille tunteelle, minkä hyvä teko itsellekin antaa.