Yhteistyötä ja etujärjestöpolitiikkaa

UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander kyselee (MT 30.8.), tarvitsemmeko etujärjestö­politiikkaa vai yhteistyötä.

Olemme täsmälleen samaa mieltä, että määrätietoisella yhteistyöllä olemme kyenneet kehittämään koko metsäsektoria auringonlaskun alasta yhteiskunnan suurimpiin haasteisiin ratkaisuja tuottavaksi, moderniksi biotaloussektoriksi. Tätä yhteistyötä pitää jatkaa ja lujittaa.

Yhteistyö ja etujärjestö­politiikka eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia. Metsä­teollisuus tarvitsee omaa edunvalvontaansa ja metsänomistajat omaansa. Teollisuusyritykset eivät aja eivätkä voi ajaa metsänomistajien etua.

Jos etujärjestöpolitiikkaa ei tarvittaisi, metsäteollisuus­yritykset olisivat todennäköisesti lakkauttaneet Metsä­teollisuus ry:n aikaa sitten.

Metsäsektori ei myöskään ole mikään utopia, jossa kaikki on auvoista ja yhtä onnellista perhettä. Ei, meillä on aivan samat haasteet liiketoiminnassa ja elinkeinopolitiikassa kuin millä tahansa elinkeinosektorilla.

Ja kun joku toimija tekee toisen osapuolen kannalta haastavia tai ikäviä päätöksiä, etujärjestöpolitiikka tulee mukaan. Yksittäinen metsänomistaja on ilman omaa etujärjestöään aivan yksin.

Kun metsäteollisuus­yritykset esimerkiksi pyrkivät varmistamaan omia intressejään puumarkkinoilla, metsänomistajien edun­valvojien on tehtävä informoida jäseniään ja muistuttaa metsänhoitoyhdistysten ammattiavun merkityksestä. Se on etujärjestön tehtävä, eikä se tarkoita rakentavan yhteistyön kieltämistä.

On aivan totta, että suurimmat haasteet tulevat sektorin ulkopuolelta. Se ei kuitenkaan poista sisäisiä haasteita. Sen takia tarvitsemme niin yhteis­työtä kuin etujärjestöpolitiikkaa. Ja tässä järjestyksessä.

Yhteistyöterveisin.