Ulkopolitiikassa jatkuvuutta ja orastavaa muutosta

Valtioneuvosto antoi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selontekonsa lokakuun lopulla. Se meni julkisuudessa melko vähällä huomiolla. Lieneekö syynä se, että selontekoa näyttää leimaavan vahva jatkuvuus? Isoja uutisia ei tuntunut irtoavan. Tämä ei ole välttämättä kielteistä ulkopolitiikassa.

Ulko- ja turvallisuus­politiikkaa on perinteisesti tarkasteltu jatkuvuuden ja muutoksen jännitteen valossa. Selonteosta voi löytää myös muutosta, näkyvää ja orastavaa. Näkyvää on vahva ihmisoikeuspainotus.

Orastava muutos löytyy pikemminkin rivien välistä kuin auki kirjoitettuna, kun tekstissä viitataan painokkaasti Euroopan unionin yhteis­vastuu- ja avunantolausekkeeseen ja luodaan näköala EU:n ja Naton tiivistyvän puolustusyhteistyön suuntaan.

Joe Bidenin valinta Yhdysvaltain presidentiksi antaa tälle näköalalle myös uskottavuutta. Ainakin Biden tuntee ja ymmärtää Eurooppaa hyvin, toisin kuin edeltäjänsä.

Luin selontekoa kiinnostuksella – myös sen takia, että olin mukana työstämässä edellistä eli vuoden 2016 selontekoa presidentti Sauli Niinistön johtaman hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan jäsenenä.

Tuolloin elettiin kireässä kansainvälispoliittisessa ilmapiirissä, kun Venäjä oli miehittänyt Krimin ja aloittanut sotatoimet Itä-Ukrainassa.

Samana vuonna Britannian brexit-äänestys ja Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi heikensivät läntistä maailmaa ja loivat epävarmuutta maailman­politiikkaan ja -talouteen. Tunnelmat olivat vakavia. Muuttuneessa kansainvälisessä toimintaympäristössä vuoden 2016 selonteko painottui selkeästi kansalliseen turvallisuuteen.

Tuore selonteko tekee tältä osin pesäeroa menneeseen. Siinä todetaan globaalin idealismin hengessä ja jopa rahtusen ylevästi, että ”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ihmisoikeusperustaista”.

Ulkopoliittisen tutkimuksen korkeampaa matematiikkaa on, että selonteon tarkkaan lukeneiden arvioitsijoiden mukaan siinä mainitaan sana ihmisoikeudet nyt peräti 85 kertaa, kun edellisessä ne mainittiin ”vain” 32 kertaa. Lukijalle syntyy joka tapauksessa sellainen kuva, että ”ihmis­oikeusperustaisuus” nostetaan selonteon myötä ulkopoliittisen doktriinin asemaan.

Ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion painotus ei sentään onneksi ole mikään uusi asia Suomen ulko­politiikassa. Pienten maiden tärkeät ponnistelut ihmis­oikeuksien ja rauhanomaisten ratkaisujen edistämiseen edellyttävät usein tasapainoilua kansallisen edun ja ihmis­oikeustavoitteiden välillä.

Suomi on niitä edistänyt pienen maan kykyjen ja käsittääkseni meille aika sopivan korkuisen profiilin avulla, sekä lääkärinä että tuomarina.

Toisaalta selonteossa otetaan hyvin realistinen kanta Euroopan turvallisuustilanteeseen ja siihen, miten se vaikuttaa meidän asemaamme. Max Jakobsonia soveltaen arvioidaan, että Suomi voi välttyä sotilaalliselta konfliktilta vain, jos Euroopassa vältetään laajamittainen sotilaallinen selkkaus. Venäjän motiiveja ei kaunistella eikä kierrellä, vaan todetaan, että se tavoittelee yhä etupiirijakoon perustuvaa turvallisuusrakennetta.

Jatkuvuutta on sekin, että vuoden 2016 tapaan tuoreessakin selonteossa painotetaan ulkopolitiikan ensisijaisuutta ja pyrkimystämme hyviin naapuruussuhteisiin.

Turvallisuuspolitiikan perusarvio on, että Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa, mutta yhtä kaikki sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea vastaan tai sillä uhkaamiseen on varauduttava. Puolustusvoimien entistä nopeampaa reagointivalmiutta korostetaan, samoin erilaisiin hybridiuhkiin varautumista.

Kantavana ajatuksena on Suomen halu hyödyntää kansainvälistä ja eurooppalaista yhteistyötä oman puolustus­kykynsä vahvistamiseksi. Kuten vuonna 2016 linjattiin, pidetään yllä mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

Selonteon mukaan Nato- yhteistyön kautta on saavutettu sellaista yhteensopivuutta, että mahdolliselle liittymiselle ei olisi käytännön esteitä, jos puolustukselliseen liittoutu­miseen päädyttäisiin.

Naton ja EU:n yhteistyön kehittämiselle ilmaistaan selkeä tuki ja korostetaan EU-maiden keskinäistä avunantoa painottavien lausekkeiden merkitystä. Tämä tuo mieleen pyrkimyksen ”eurooppalaisen Naton” rakentamiseen presidentti Niinistön jo pidempään edustaman näkemyksen mukaisesti.

Turvallisuuspoliittisten kysymysten käsittely jatkuu ja oletettavasti myös syvenee ensi vuoden alkupuolella annettavan valtioneuvoston puolustusselonteon myötä. Hyvä niin, jotta voimme ylläpitää laajaa yhteisymmärrystä Suomen kansallisen turvallisuuden perusasioista.

Sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea vastaan tai sillä uhkaamiseen on varauduttava.