Älä tule metsään, EU
Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksessa (MT 8.5.) todetaan, että EU haluaa mennä syvemmälle metsään. Siltä se näyttää.
EU pysyköön kaukana Suomen metsistä. Jo yksityisyyden nojalla. Meillä maapinta-alasta on metsää 73 prosenttia, Euroopassa vain 33 prosenttia.
Totta kai sieltä suunnalta himoitaan omaisuuttamme jos milläkin verukkeella. Valtaisa halu on vallata vielä Suomen metsätkin, eikä meillä ole nettomaksajanakaan tässä mitään hanttiinpanon mahdollisuutta.
Edustajillamme on melko pienet mahdollisuudet vaikuttaa tähän EU-tavoitteeseen. Yksiselitteisesti meidän ei tarvitse keskustella asiasta enempää.
Jos EU:sta puututaan edes pikkusormella vielä metsiimmekin, on Britannian tie ainut oikea mahdollisuus – eli erota koko puljusta.
Olimme EU:n puheenjohtajamaana viime vuonna. Täällä kuljetettiin populaa, metsästä toiseen vieraita. Jopa itse osuin yhteen joukkioon.
Sinällään vierailut eivät ole pahasta. Saahan sitä makkaraa käydä jätkänkynttiläkoristeilla nuotiolla paistamassa. Ehkä katselivat silmät ympyriäisenä metsäkoneen toimintaa. Ehkä odottivat pokasahameininkiä, pollet pölkkyjä siirtämässä.
Osaamme ihan itse suojella tai toimia omien arvojen ja tarpeiden mukaisesti. Olisi kannattanut täälläkin vierailla naapurikunnan rajalla katsomassa sitä suojelunielumetsää. Vaikuttavuudessa näyttää sotatantereelta. Tosin ei siellä hirvikään pysty liikkumaan.
Ritva Salonen
Mäntsälä
Jos EU:sta puututaan vielä metsiimmekin, on Britannian tie ainut oikea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

