Huumori yhdistää mensalaisia

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen aulassa tulijaa ilahduttaa 1990-luvulla elänyt Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen siirtogeeninen hieho. Jenni Karttuselle vitriinieläin muistuttaa omasta lapsuudesta maalaisympäristössä. Kuva: Pentti Vänskä 

Eosiini-värjäyksen avulla kudosleikkeestä erottuvat solut ja rakenteet. Mekaaninen laboratoriotyö on epilepsiatutkijalle hyvää vaihtelua tietokoneella istumiselle. 

Koulunkäynti pienessä maalaiskoulussa Vihannin Korvenkylässä oli Jenni Karttuselle helppoa.

”En siihen varmastikaan täysillä panostanut. Ajoittain tylsistyin, kun muut tankkasivat kirjaimia”, 32-vuotias aivotutkija muistelee ja kiittelee yläasteen matematiikan opettajaansa.

Tämä ajoitti tuntien loppuihin päättelytehtäviä, ja kun ne sai ratkaistua, seurasi palkinto: tunnilta sai lähteä.

Sittemmin Karttunen lähti yliopistoon lukemaan kemiaa, vaihtoi pääaineeksi biologian, väitteli tohtoriksi ja on jo löytänyt itselleen omien sanojensa mukaan mukavasti älykkään työympäristön.

Hän työskentelee Itä-Suomen yliopiston A. I. Virtanen -instituutissa ryhmässä, joka tutkii trauman seurauksena syntyvää epilepsiaa.

”Keskitymme esimerkiksi päähän osuvan iskun aiheuttamiin proteiinitason muutoksiin aivoissa. Etsimme biomarkkereita ja selvittelemme, miten potentiaalista epilepsian puhkeaminen on. Kun siihen saadaan selvyyttä, voidaan alkaa nykyistä paremmin miettiä ehkäisykeinoja ja hoitoa.”

Riittävästi työsarkaa tutkijalle tarjoavat maapallon monimutkaisin elin eli aivot sekä jatkuvasti kehittyvät tutkimusmenetelmät.

Mensan testeihin Karttunen lähti opiskeluaikanaan, kun oli ensin tutustunut muutamiin mensalaisiin.

Nyt yhdistyksen varapuheenjohtajana ja tiedottajana hän korjaa muutamia yhdistykseen liitettyjä virheellisiä mielikuvia.

”Mensassa on kaikkien ammattien edustajia kaupan kassoista opettajiin. Se, että tekee käytännön työtä, ei sulje älykkyyttä pois.”

Toinen usein esiintyvä harhaluulo on, että hyvin korkean älykkyysosamäärän omaavat ihmiset eivät voisi olla sosiaalisesti taitavia.

”Älykkyys ei toki vielä tarkoita, että ihminen olisi kunnianhimoinen. Omaakin elämääni ovat määrittäneet lapsesta saakka myös esimerkiksi ujous ja muut luonteenpiirteeni”, Karttunen pohtii.

Hänen mielestään Suomessa on hyvin sallittua olla lahjakas musiikissa ja urheilussa, mutta yleisälykkyydestä ei juuri välitetä edes puhua.

”Miksei älykkyyskin olisi hyvä asia? Eihän se tietenkään takaa vielä mitään, mutta ei se sulje paljon mitään poiskaan.”

Monissa maissa Mensan jäsenyydellä jopa ylpeillään, jäsenkorttia heilutellaan ja työpaikkahakemuksissa asia mainitaan.

”Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu pitää kynttilä vakan alla. Ehkä monet myös näyttävät älykkyyttään mieluummin teoillaan kuin kertomalla kuuluvansa Mensaan.”

Karttuselle Mensa on tarjonnut vertaisryhmän, jossa voi tasavertaisena tavata ja tutustua eri-ikäisiin ihmisiin, eri ammattien edustajiin, ja yleensä mensalaisten kohdatessa kohtaa huumorikin.

”Monet viljelevät tapaamisissamme oivaltavaa huumoria. Selvää on, että jäsenistössä on kielellisesti lahjakasta porukkaa. Yhdistyksessä tykätään leikkiä sanoilla ja harrastaa käytännön ongelmien ratkomiskeskusteluja ja aprikointia. Se sopii minulle.”

Kotoisin Jenni Karttunen on Pohjois-Pohjanmaan Vihannista, jossa lapsuuteen kuuluivat karjatilan arki ja tosiaan pikkuinen kyläkoulu.

”Jonkun verran siskoni kanssa autoimme maatilan töissä, mutta en ole osallistunut päivittäiseen karjanhoitoon. Osallistuimme rehuntekoon ja sen sellaiseen, mutta enimmäkseen kyllä luin koko nuoruuteni.”

Jatkajaa tilalle ei ollut, joten eläköityessään Karttusen vanhemmat luopuivat karjasta.

Omaa lapsuuttaan Jenni Karttunen kuvaa normaaliksi. Muut perheenjäsenet eivät olleet eivätkä ole vieläkään Mensaan hakeutuneita.

”Lapsuuteni oli käytännönläheinen, enkä näe, että kenellekään lapselle olisi hyötyä jalustalle nostamisesta. Ensinnäkään ei ole varmaa, että ’lapsinero’ olisi nero myös aikuisena. Mielestäni on tärkeätä kannustaa ketä tahansa käyttämään omaa osaamistaan monipuolisesti.”

Karttunen puhuu muutamaan kertaan siitä, miten on opittava tekemään töitä ja pyrkimään tavoitteisiin.

”Älykkyyttä ei voi erottaa muusta persoonasta. Elämään kuuluu normaalia henkistä kasvua ja kehittymistä. Itse olen saanut yhdistystoiminnan kautta esimerkiksi esiintymiskokemusta.”

Karttunen muistuttaa myös, että koulun kannattaisi keskittyä oppilaisiin kokonaisvaltaisesti: sosiaalisuutta on tuettava yhtä lailla kuin sitä, että nopeasti omaksuvat ja päättelykykyiset saavat haastetta ja oppivat tekemään töitä.