Kuka ajaa huostaan otetun lapsen etua?

Kirjoittaja on huolissaan huostaanotettujen lapsien asemasta. Kuva: Kimmo Haimi

Jos lapsen vanhemmilla on esimerkiksi ongelmia mielenterveyden kanssa, on lapsen tilanne huostaanoton jälkeen vieläkin tukalampi. Kuka loppujen lopuksi näiden lasten etuja ajaa?

Ennen huostaanottoa lapsen lähellä olevat aikuiset ovat saaneet olla lapsen tukena, kun perheessä on ollut vaikeaa ja lapsi on kaivannut tukea ja turvaa. Huostaanoton jälkeen lapsen entinen tukiverkko hajoaa ja kuvioon astuu salassapitovelvollisuus.

Lapsen elämää läheltä seuranneet eivät saa tietää lapsen henkilökohtaisista asioista ja lapsi joutuu hakemaan turvaa ventovieraista, usein vaihtuvasta laitoksen henkilökunnasta. Lapsen elämässä toki pyörii monenlaisia auttajia ja läheisiäkin, mutta kuka todellisuudessa ajaa huostaan otetun lapsen etuja? Lapsen psyyken hoito on tällaisissa tapauksissa täysin retuperällä ja lapsi joutuu kohtaamaan kotoa lähtemisen seurauksena myös yksinäisyyttä ja turvattomuutta.

Minkälaisia kansalaisia olemme näistä lapsista kasvattamassa? He joutuvat jo nuorena, riippuen tietenkin huostaanoton ajankohdasta, kokemaan hylkäämisen kokemuksia juuri läheisten puutteen vuoksi. Toki läheiset saavat olla lasten kanssa ja ostaa heille kaikenlaista ja tukea lapsia harrastuksissaan, mutta usein lapsen elämää läheltä seuranneet kadottavat läsnä olevan yhteyden huostaanoton seurauksena.

Ketä tällainen järjestelmä palvelee? Kukaan ei kuuntele läheisen huomaamia ongelmia esimerkiksi lapsen oppimiskyvyssä ja sosiaalisissa taidoissa huostaanoton aikana. Puhumattakaan, että joku huolehtisi jo ennen huostaanottoa vaurioituneesta lapsen minäkuvasta. Lapsen vanhemmat ovat toki lapselle aina tärkeitä, mutta jos vanhemmat eivät osaa tai halua hakeutua minkäänlaisen avun piiriin, jää tällainen lapsi usein vaille vanhemman antamaa turvaa.

Jo ennen huostaanottoa olisi ehdottomasti puututtava koko perheen ongelmiin. Voi vain kuvitella, miltä lapsesta tuntuu kun hän joutuu eroon vanhemmistaan, mutta toivo kotiin pääsystä hiipuu, jos lapsen vanhemmat eivät hakeudu minkäänlaisen avun piiriin.

Tässä kohtaa on inhimillisyys kateissa, eikä lasta lopulta kuuntele kukaan. Ennen lapset hoidettiin yhdessä ja he saivat kokea yhteisön turvaa, mutta laitokseen joutuessaan nämä lapset joutuvat heitteille.

Miksi tähän on tultu ja mitä pitäisi tehdä? Voisimmeko kysyä sitä vaikka lapsilta itseltään?

Birgitta Wulf

Kerava