Peitset tuppeen, toverit

Kortit on nyt jaettu. Niillä pelataan tulevat neljä vuotta.

Lapsuuden korttipelien opit on hyvä muistaa läpi elämän. Tärkeintä on muistaa, että pelitaktiikka valitaan saatujen korttien mukaan. Näennäisesti huonot kortit voivat viisaasti pelattuina johtaa voitolliseen lopputulokseen.

Joskus jotain korttia pitää pantata, jotta vastapuoli ei pääse etenemään. Toisissa peleissä kortit kannattaa mahdollisimman nopeasti heittää pöydälle.

Tässä käsillä olevassa pelitilanteessa – maaseudun edunvalvonnassa poliittisesti haasteellisessa tilanteessa – kannattaa toimia jälkimmäisen taktiikan mukaan. Omat kortit on viipymättä asetettava pöydälle luottaen siihen, että kansa on valinnut viisaasti.

Minä uskon, että Arkadianmäelle on valittu sellaiset päättäjät, jotka haluavat koko Suomelle hyvää.

Ongelmana on enemmänkin se, että yhä suuremmalla joukolla ei ole kosketuspintaa maaseudun elämään. Jotta maaseudun tarpeet osataan ottaa huomioon päätöksenteossa, ne on tuotava esille asiallisesti ja hyvässä hengessä.

Vastakkainasettelu maaseudun ja kaupungin välillä ei ole kenenkään etu. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, ei myöskään maaseudun väki ole tässä asiassa kunnostautunut. Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta.

Hämmästyin kovin taannoin saamastani ryöpytyksestä kirjoittaessani kotimaisesta ruuasta. Ymmärrän, että herkemmällä sellaisesta hyökkäyksestä nousee peitsi herkästi tanaan.

Nyt on aika laittaa peitset tuppeen. Tosiasiat on tunnustettava. Maaseutu on altavastaaja.

Samalla kannattaa muistaa, ettei altavastaaja automaattisesti ole häviäjä.

Viisas pelaaja osaa kääntää pelin edukseen. Hän tuntee korttinsa. Hän tuntee pelisäännöt. Hän pystyy voittamaan huonoillakin korteilla. Sanoisin jopa, ettei huonoja kortteja ole, on vain huonoja pelaajia.

Poliitikkojen sopeutumiskyky sekä yhteistyötaidot tullaan punnitsemaan lähiviikkoina. Rauhan ja yhteisymmärryksen rakentajilla tulee olemaan eniten vaikutusvaltaa, sillä kahden ääripään väliin tarvitaan sillanrakentajia.

Saadakseen lapsilauman pysymään kasassa on aloittelevan opettajan opittava nopeasti ryhmänhallinnan pelisäännöt.

Ensimmäinen niistä on se, että luokan pitää kokea kulkevansa kohti yhteistä tavoitetta. Yhteistyön on tunnuttava palkitsevalta. Silloin oppimiseen syntyy imu, ja positiivinen kierre on valmis.

Opettajan työ on sitä helpompaa, mitä parempi yhteishenki luokassa vallitsee.

Opettajanhuoneissa pätee sama sääntö kuin luokassa. Rehtori johtaa asiantuntijaorganisaatiota. Kun hän saa laumansa jäsenet kukoistamaan, kokoistavat myös oppilaat.

Edelleen sama sääntö pätee myös kaikkiin muihin työpaikkoihin. Esimies on onnistunut tehtävässään, kun hänen alaisensa onnistuvat. Silloin syntyy tulosta.

Täysin sama periaate pätee myös valtakunnan johdon tasolla. Koko kansanedustajajoukko pitää saada toimimaan yhteisen päämäärän eteen. Riitelyyn ja valtapeliin meillä ei ole varaa.

Niin kuin ei valtapeliin ja sooloiluun ole varaa myöskään työpaikoilla, ei opettajanhuoneissa eikä koululuokissa.

Meri Vilen: Kahden ääripään väliin tarvitaan sillanrakentajia.