Euroopan unionin ympäristö­valiokunta lobbareiden uhrina

Suomi on pystynyt pitämään kansallisen metsäpolitiikan päätöksenteon hyvin omissa käsissään koko EU-jäsenyyden ajan. Metsiemme käyttöä koskevaa itsemääräämisoikeutta on Suomen eduskunnassa varjeltu kuin kansallisaarretta.

Oma päätösvaltamme metsäasioissa on nyt vakavasti uhattuna. Euroopan unioni yrittää liittää Suomen metsät osaksi sen yhteistä ilmastopolitiikkaa Lulucf-asetuksen avulla. Kysymys on lyhyesti sanottuna lyhyen tähtäimen tilastollisista menetelmistä ja politiikasta.

Parlamentin ympäristö­valiokunta äänesti ilmasto­politiikkaan liittyvästä asetuksesta ja asetti metsien käytölle viiteajanjaksoksi vuodet 2000–2012, johon tulevia hakkuita pitäisi sen mielestä verrata.

Päätös on Suomen linjan vastainen ja kahdella tavalla erityisen moitittava. Mitä tekemistä historiallisella viitetasolla on jatkuvasti kiihtyvän metsänkasvun kanssa? Jos Suomen metsät todellisuudessa kasvavat enemmän kuin niitä hakataan, niin miten se voi ilmastopolitiikan kannalta olla huono asia?

Huonolta sen saa näyttämään siten, että tuleva tarkastelujakso lasketaan mieli­valtaisesti vain 2030 saakka. Suomen lisääntyvät hakkuut vähentävät metsien hiilivarastoja. Sitä ei kukaan kiellä, mutta lisääntyvä kasvu sitoo ilmakehästä ihmisen sinne saattamaa hiilidioksidia ja näin tilanne tasoittuu vuosi­kymmenten myötä.

Tietoisuus pitkäjänteisen metsäpolitiikan sisällöstä näyttää eurooppalaisilla parlamentaarikoilla olevan – ymmärrettävistä syistä – valitettavan alhaisella tasolla. Se on vaarallista, koska juuri sen takia ympäristöjärjestöjen aggressiivinen lobbaus ja osatotuuksiin nojaavat mielikuvat uppoavat europäättäjiin.

Jos ympäristövaliokunnan luonnontieteelle vieras päätös jäisi yhteisneuvottelujen (komissio, parlamentti, jäsenmaat) jälkeen voimaan, Suomi joutuisi ostamaan päästö­oikeuksia muilta mailta.

Miten yksi tai kaksi jäsenmaata voi joutua yhteisen ilmasto­politiikan maksumiehiksi? Enemmistö ei voi lähettää laskuja vähemmistön maksettavaksi. Ympäristövaliokunnan päätöksen on pakko syksyllä muuttua, sillä se ei edusta minkään tason oikeudenmukaisuutta.

On täysin linjatonta moittia Suomea huonosta talouden hoidosta ja velkaantumisesta ja samalla leikata talouskasvun edellytyksiä mielivaltaisilla metsätaloutta koskevilla päätöksillä. Kyse ei siis ole siitä, että hiilinielututkijat olisivat väärässä, vaan siitä, että poliittisen päätöksenteon pitää katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja tunnustaa kasvavien metsien parempi kyky sitoa hiilidioksidia vuoden 2030 jälkeen.

Metsäteollisuuden tuotteet ovat neljäsosa koko Suomen viennistä. On ehdottoman tärkeää, että EU:n ilmastopolitiikkaa hoidetaan pitkäjänteisesti ja oikeudenmukaisesti vastuut jakaen. Suomen tulevaisuuden metsänkasvua korostavalle linjalle on saatava kaikkien puolueiden parlamentaarinen hyväksyntä.

Asia on liian vakava poliittisten irtopisteiden keräämiseksi.