Kilpailua ja vientiä verissä päin

Mielipide

5.11.201801:00

Kolumni

Tuure Kiviranta

Suomen EU-jäsenyyden ajan ehkä eniten hoettu mantra maataloudessa on ollut tilakoon kasvattamisen tuoma autuus. Osa viljelijöistä on ottanut viestin vastaan, joten pellon hinnat ovat viljelijöiden keskenään kilpaillessa nousseet monin paikoin pitkälle yli 10 000 euron hehtaarilta.

Pro Agrian laskelmien mukaan Suomen viljellyimmän viljan, ohran, katetuotto on lähes joka vuosi tappiolla. Pellon hinta ja sen tuotto eivät oikein kohtaa, jos oikein ymmärrän.

Jos samanlaisilla hintasuhteilla on tehty muitakin investointeja, kyyti on varmasti nyt kansainvälisten kauppapakotteiden ja kaupan määräävän markkina-aseman aikana kylmää.

Toisaalta edelleen sanotaan olevan myös hyvää tulosta tekeviä tiloja. Mitä nämä tilat ovat tehneet toisin? Todennäköisesti ne ovat onnistuneet laajentamaan edullisesti ja saamaan tuotannon heti täysille. Tai sitten ne ovat välttäneet suuria investointeja, hyödyntäneet yhteistyötä tai keskittyneet erikoistuotteisiin.

Viime vuosina ”suuri on kaunista” -mantran tilalle on tullut ”viedään ruokaa ulkomaille” -hokema.

Vienti on nyt ratkaisu kaikkeen. Toivon syvästi, että ruokaketjun selvitysmies Reijo Karhisella on joitain muitakin ratkaisuja maatalouden kannattavuuden parantamiseksi kuin pelkkä vienti verissä päin.

Ensin viljelijät on ajettu kotimaassa kilpailemaan keskenään pellosta, osin tuhoisin seurauksin, jonka jälkeen yritetään ajaa tuottajat tappelemaan muiden maiden viljelijöiden kanssa erittäin kilpailluille maailman ruokamarkkinoille.

Öljyntuottajamaat voivat sopia öljyn tuotantomääristä ja ohjailla hintoja, mutta maailman viljelijöille sellaista ei suoda.

Kauppaketjut voivat tätä touhua seuratessa nauraa vieressä ja olla tyytyväisiä laajasta, lähes ilmaisesta, valikoimasta, josta noukkia päältä itselle parhaiten sopivat tuotteet.

Odotetaanko Karhiselta liikoja? Voiko sellaisia muutoksia ohjata ylhäältä, jotka parantaisivat kerralla koko alan kannattavuuden? Varmaan voi, mutta luulen sen edellyttävän suuria lakimuutoksia tai muita ihmeitä.

Olisiko ihmeiden odottelua järkevämpää, että ongelmia ratkottaisiin tilakohtaisesti? Käytäisiin, vaikka valtion tuella, pahimmissa ongelmissa olevien tilojen selviytymisvaihtoehdot asiantuntijoiden kanssa läpi pikimmiten.

Muilla tiloilla pysähdyttäisiin yhteistyötahojen kanssa pohtimaan tie kannattavampaan tuotantoon. Mietittäisiin tuotannon kasvattamisen sijaan viljelijöiden jaksamista sekä velanhoitokykyä.

Mitä sitten itse ehdottaisin Karhisena, kun pelkkä vientitouhotus ei vakuuta? Viisi viime vuotta olen tainnut jokaisessa kolumnissani kannustaa pohtimaan tuotannon vähentämistä. Pahoittelen toistoa. Ei tuotannon vähennyskään tietysti yksiselitteinen ratkaisu ole, vaikka sen puolesta puhuvat katovuoden nostamat viljan hinnat.

Toinen keino parantaa kotimaisen tuotannon kannattavuutta olisi kieltää laittoman ruuan tuonti Suomeen. Eli ruuan, joka on tuotettu alemmilla ehdoilla, mitä suomalaisilta viljelijöiltä ja elintarviketeollisuudelta vaaditaan.

Ihmettelen, miksi esimerkiksi MTK:n johtokunnan kokouksissa istuvat pääministeripuolueen kansanedustajat Eerikki Viljanen ja Pertti Hakanen eivät ole laittoman ruuan kieltämistä vieneet eteenpäin. Tai miksi kansalaispuolueen Sami Kilpeläinen ei tee asiasta kansalaisaloitetta vaan pyrkii mieluummin saamaan eri tuotantosuuntien viljelijöitä toistensa kimppuun.

No, ehkä ehdotus törmäisi kuitenkin perustuslakivaliokuntaan.