
Bändikämpällä
Ja rokki soi. Nuorisotyöntekijä Ossi Kettusella on toisinaan aikaa jammailla Niko Toivosen kanssa. Rumpalinuorukainen harjoittelee myös korvakuulokkeiden avulla.Moni kunta tarjoaa nuorille mahdollisuuden päästä toteuttamaan itseään bändiharrastuksen parissa. Pienillä paikkakunnilla ongelmana voi olla samanhenkisten soittokavereiden puute.
Niko Toivonen, 14, rummuttaa peruskomppia. Petäjäveden kunnan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Ossi Kettunen komppaa kitarallaan tiukkaa bluesriffiä.
”Hyvin menee. Pidä tämä”, Ossi Kettunen kannustaa.
Nuorisotalo Feenixin uumenista löytyvä treeni-kämppä on juuri sellainen kuin pitääkin: lattialla lojuu rikkinäisiä rumpukalvoja ja kapuloita, kalusteena on kulahtanut tuumasohva ja seinille on viritelty virttyneitä mattoja.
Seinälle kiinnitetyissä järjestyssäännöissä lukee, että jokainen siivoaa omat jälkensä.
”Sen voi kyllä arvata, kun katsoo ympärilleen”, Kettunen naurahtaa.
”Mutta eihän pieni epäsiisteys ole vaarallista. Liian siisti treenikämppä jäisi helposti käyttämättömäksi. Tärkeämpää on, ettei täällä kaljoitella ja pyöri liikaa ulkopuolisia.”
Niko Toivonen on harrastanut rumpujen soittoa muutaman vuoden ajan. Kahdeksatta luokkaa käyvä nuorukainen on huomannut, että koulukeskittyminen on parantunut soittoharrastuksen myötä.
”Hienointa on, kun oppii jotain uutta. Se tuntuu sanoinkuvaamattoman hyvältä.”
Toivonen haluaisi perustaa bändin. Esteenä on se, että tällä hetkellä paikkakunnalta ei löydy tarpeeksi soittokavereita.
”Suurin osa kavereista harrastaa jääkiekkoa. Heillä on niin paljon treenejä, etteivät he jouda soittamaan. Monet myös pelaavat kaikki illat tietokonepelejä kotonaan”, Toivonen harmittelee.
Harrastusten kirjo on laajentunut. Petäjävedellä etenkin salibandy on kasvattanut suosiotaan, kun taas bändi- ja soittoharrastus on hienoisessa laskussa.
”Liikunnan harrastaminen on nykyisin muodikasta. Sanonta musiikki pelastaa liikunnalta on kääntymässä päälaelleen”, Kettunen myhäilee.
Reilun neljän tuhannen asukkaan Petäjäveden kunta tarjoaa bändikämpän nuorten käyttöön ilmaiseksi. Nuorilla on myös mahdollisuus äänityksiin sekä oman bänditapahtuman järjestämiseen.
Muutama vuosi takaperin paikallisten nuorten järjestämissä hardcore-punk-tapahtumissa kävi bändejä ulkomailta asti.
”Meno oli kovempaa kuin missään nuopparikeikoilla ikinä. Nyt nämä nuoret keikkailevat itse Saksassa ja muualla Euroopassa samanhenkisissä bileissä”, Kettunen kertoo.
Kettusen mukaan Petäjävedellä satsataan kiitettävästi nuorten vapaa-aikaan.
Kunnan lisäksi myös paikallinen Lions-klubi on auttanut äänentoistolaitteiden ja soittimien hankinnassa.
Kahdeksan vuotta sitten kunta lahjoitti nuorten käyttöön vanhan koulurakennuksen, johon perustettiin Nuorisotalo Feenix.
Liikunnan ja bänditoiminnan lisäksi Feenix järjestää nuorille taidepajoja ja konserttimatkoja. Ensi vuonna ohjelmassa on alikulkutunnelien maalausprojekti.
”Kiinnostus asioihin lähtee nuorista itsestään. On tarjottava useita mahdollisuuksia ja katsottava, mihin niistä kipinä syntyy.”
Kettusen mukaan nuorilla ei riitä malttia odotella asioita pitkään: matkan ideasta toteutukseen on oltava lyhyt.
Nykynuoriso on hänen mukaansa fiksumpaa kuin takavuosina.
”Tietty kapinointi kuuluu nuoruuteen. Ei kapinaa, ei kehitystä.”
JOUNI HIRN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
