Suomessa aika herätä todellisuuteen
Ympäristöministerin raportti monimuotoisuudesta, työministerin kannanotto ulkomaalaisen työvoiman kohtelusta Suomessa, SAK:n kannan otto sairauslomalle pääsyn joustavuudesta ja pääministerin visio kuuden tunnin työajasta palkkaa alentamatta. Nämä kaikki ovat jääkiekkotermiä käyttäen kuin suorat syötöt yrityksen sulkemista suunnittelevan yritysjohtajan lapaan.
Viime vuosina metsien ympärillä käyty keskustelu on ollut kaikkea muuta kuin kannustavaa hyvää metsänhoitoa ja metsäteollisuutta kohtaan.
Metsäasiatuntijoita on ilmaantunut pilvin pimein. Tuntuu, että vaikka kantapäät eivät ole asvaltilta irronneet, tiedetään metsän käsittelystä ja kasvatuksesta kaikki. Vaikka tiedetään metsän rauhoittava vaikutus, puun halauksen antavan voimaa, ne eivät kuitenkaan meille valtaosalle suomalaisista tuo sitä hyvinvointia, työtä ja toimentuloa, mitä metsistä saadaan.
Uutisointi ja tiedotus ovat painottuneet kuitenkin muuhun kuin todellisen metsäteollisuuden ja metsähoidon esille tuomiseen. Vanhan metsäradionkin sisältö on painottunut ötököiden ja hippiäisten perässä juoksemiseksi.
On aika Suomessa herätä todellisuuteen. Viiden ja puolen miljoonan kansa ei voi päättää, millaista suomalaisesta sellusta valmistettua tuotetta puolentoista miljardia kiinalaista käyttää.
Kalevi Tiihonen
Savonlinna
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
