Ranska voi ratkaista talonpojan tuen

Mielipide

11.5.201802:00

Kolumni

Jouni Kemppainen

Suomalaisen talonpojan kannattaa taas kiinnostua tavallistakin paremmin Euroopan unionin päätöksenteosta. Nyt ei hyvältä näytä. Kun EU pohtii seuraavaa seitsemän vuoden rahoitustaan, maksajan osaa tarjotaan tuottajille. Koko kaudelle laskettuna maaseudulta uhataan leikata jopa 15 prosenttia aiemmasta tukisummasta.

Sinänsä katseiden kiinnittäminen maataloustukiin on luonnollista, koska niiden osuus koko EU:n budjetista on edelleen suuri. Samalla kannattaisi taas kerran palauttaa kaikille mieleen, miksi maataloutta kaikkialla EU:ssa tuetaan.

Huoltovarmuuden lisäksi tuilla on saatu aikaiseksi edullista ruokaa kuluttajille ja huomattava määrä työpaikkoja EU-kansalaisille. Suomessakin ruokaketju työllistää suoraan tai välillisesti 300 000 henkilöä.

Elintarvikkeiden vienti tuotti viime vuonna suomalaisyrityksille 1,7 miljardin euron tulot ja kasvu jatkuu. Erityisesti Suomen osalta ruoka on myös puhdasta. Muun muassa antibioottien käyttö on erittäin vähäistä.

Kun maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ja myös sinisten EU-ministeri Sampo Terho nyt ryhtyvät puolustamaan suomalaisten maataloustuottajien asemaa, tilanne ei ole hääppöinen. Näköpiirissä ei ole kuin hävittävää. Samaan aikaan moni kotimainen tuottaja kipuilee jo kannattavuusrajalla.

Suomalaisen maatalouden tueksi olisikin nyt ryhmitettävä koko poliittinen koneisto oppositiota myöten. Jo pelkästään siitä syystä, että EU:n päätös todennäköisesti menee yli seuraavien eduskuntavaalien.

Tehtävä ei ole mahdoton. Kotimaisen laadukkaan maatalouden ja huoltovarmuuden edut ovat sen verran kiistattomat, että niiden taakse ainakin periaatteellisella tasolla ryhmittyvät kaikki suomalaiset puolueet.

Eniten kritiikkiä tulee kokoomuksen ja vihreiden markkinaliberaaleilta, jotka suhtautuvat kriittisesti ylipäätään kaikkiin elinkeinotukiin. Ongelmalliseksi voi äityä myös sinisen ryhmän erittäin pidättyvä kanta yleensä kaikkiin EU-menoihin

Katseet kannattaakin kohdistaa jo kansainvälisille kentille. Suomen kannalta olisi olennaista keskittää tuet ruokaketjun kannattavuuteen, pitää huolta tuotantoon sidotuista tukimuodoista ja vastustaa liian alhaista tilakohtaista tukikattoa.

Olennaista olisi myös menestyä tukikeskustelussa, jota käydään hiilen sitomisesta maaperään sekä muihin maaseudun kehittämistä koskeviin niin sanottuihin toisen pilarin tukiin. Suomalaisten suuri valtti on esimerkiksi pohjoinen nurmi. Siitä ja muustakin vastuullisesta viljelystä olisi nyt viisaalla politiikalla mahdollista saada kunnon korvaus.

Myös ruokaketjun pelisääntöjä on syytä ajaa eurooppalaisellakin tasolla. Kauppa on kaikkialla hyvin vahva. Kotimaisen ruoka-asiamiestä koskevan valmistelun lisäksi EU-tasoiset toimet sen ylivallan estämiseksi ovat tarpeen.

On myös syytä varautua uusiin tulkintoihin siitä, kenelle maataloustukea maksetaan. Aktiiviviljelijän kriteereitä muovataan nyt monessa maassa.

Yksin Suomi ei tässä kisassa menesty. Kumppaneita kaivataan. Vahva maatalousmaa Ranska saattaa nyt olla sellainen. Sen selän takana on mahdollista saada ymmärrystä myös pohjoisille erityispiirteille.