Ei vain kanakeittoa ja varaosia

Mielipide

18.1.201608:08

Kolumni

Mia Palokallio

Ciao bella! Minulle huikataan ja saan pusun poskelle. ”Ihana nähdä sinua! Mitä haluat tänään syödä? Kanakeitto on aivan ihanaa ja sitten meillä on todella herkullista liha­pataa...”

Libanonilaisen emännän pitämä pieni kuppila on usein niin täynnä, että paikkaa saa hakea. Eikä ihme. Lämpö huokuu niin emännästä kuin ruuista.

Tänne tulen etenkin niinä työpäivinä, kun kaipaan lohtua ja lämpöä. Maggielle ruoka on rakkautta ja rakkaus myös ruokaa. Se lukee kuppilan seinälläkin.

Herkullisia keitoksia nauttiessa tulee niin sielu kuin ruumis ravittua. ”Tämä on terapiaa”, kiteyttää työkaveri.

Rakkaudella ja intohimolla tehty työ löytää asiakkaansa ja kantaa pitkälle.

Se koskee kaikkea tekemistä ja yrittämistä. Pitää keskittyä asioihin, joilla on merkitystä.

Niin kuin Liinu, jonka hoitolan löysin onneksi ajoissa. Enää hän ei juuri pysty ottamaan uusia asiakkaita.

Muistan aina ensimmäisen kertani Liinun luona. Olin vähän huonossa kunnossa, väsynyt ja viluinen. Nuori kauneushoitolan pitäjä kutsui kodikkaaksi sisustamaansa soppeen kynttilän valoon, tarjosi teetä ja kysyi kuinka voin. Eikä hän tarkoittanut vaan ihoa, häntä kiinnosti koko ihminen.

Hoitaessaan hän keskittyy jokaiseen asiakkaaseen täysin, ei vastaa välillä puhelimeen tai meileihin. Tietenkin se tarkoittaa sitä, että ne asiat täytyy hoitaa muulla ajalla.

Hoidosta lähtiessäni tajusin, että säästän vaikka mistä, mutta tänne on päästävä uudestaan. Niin on moni muukin ajatellut. Siksi Liinu on niin varattu. Me kanta-asiakkaat saadaan varata aikoja puolivuosittain ja ajat menevät heti.

Kyse on siitä, että Liinu haluaa tarjota parasta, tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista.

Niin kuin se varaosamyyjäkin, josta minä olen vähän ylpeä. Nuori mies valittiin juuri työpaikallaan vuoden työn­tekijäksi. Hän oli työ­paikkansa ylivoimaisesti kovin myyjä ja hän teki yritykselle kanta-asiakkaita enemmän kuin kukaan toinen. Mutta se ei ole se juttu.

Olennaista on se, miten hän teki sen: kohtaamalla ihmiset, antamalla heille aikaansa. Kuuntelemalla asiakasta ja miettimällä, mikä olisi paras ratkaisu hänen ongelmaansa.

Tarvittaessa hän on valmis näkemään vähän ylimääräistä vaivaa.

Kuten esimerkiksi joulun alla, kun hänelle soitti epätoivoinen äiti ja kyseli tähtiensotalelua, jota hänen lapsensa oli niin kovasti toivonut joululahjaksi. Enää sitä ei löytynyt mistään, mutta äiti oli netistä huomannut, että tässä liikkeessä voisi olla yksi kappale.

Nuori mies etsi varastoista ja löysi lelun. Hän kertoi äidille, miten hänkin oli pikkupoikana hartaasti toivonut joululahjaksi tähtiensotalelua eikä ollut saanut. Vieläkin hän muisti pettymyksensä.

Tietenkin äidistä tuli kanta-asiakas.

Hommia on niin helppo tehdä vain vähän sinnepäin. Mutta kaikki me tiedämme, ettei se kanna pitkälle.

Kun ajat ovat tiukat, tämmöinen perusasia tuntuu toisinaan unohtuvan. Voi erehtyä kuvittelemaan, että vähemmän on enemmän, muttei se ole. Enemmän on ihan oikeasti enemmän.

Kyse on kohtaamisesta. Sitä me kaikki kaipaamme. Ja niihin me palaamme.

mia.palokallio@mt1.fi