Tuottaja- hinnoilla ei paljon investoida


 Tuomas Levomäki mainitsee (MT 8.2.), ettei maataloustuottaja voi sanoa tuotteelleen hintaa, vaikka tuotantokustannukset nousevat. Oletteko pysähtyneet miettimään, miksi tilanne on mennyt sellaiseksi?

Onko tuottajat houkuteltu investointi- ynnä muin tuin sellaiseen tilanteeseen, jossa mahdollisuudet ovat joko myydä tuotteet siihen hintaan kuin sanotaan tai myydä koko tila ja toivoa, ettei velkaa jäisi paljon jäljelle?

Maitokiintiöiden poistuminen on ollut tiedossa useiden vuosien ajan. Silti on jaettu investointitukia uusiin navetoihin. Mikä lie ollut yhteiskunnan tavoite?

Mikäli on pyrkimys Amerikan mallin valtaviin tuotanto­laitoksiin, en näe kehitystä kovin järkevänä yhteiskunnan kannalta.

Yhdysvalloissa maatalous­työntekijät ovat suurelta osin maahanmuuttajia, hyvin heikosti palkattuja sekä työ­ehdoissaan kaukana pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnan käytännöistä.

Samassa lehdessä uutisoidaan, kuinka tulevan neljän vuoden aikana maitotilojen määrä olisi vähenemässä 8 200:sta 4 500:aan.

Ei paljon jää vaikutusvaltaa, varsinkin kun tilat jakaantuvat eri vaalipiireihin. Lainsäädäntökin on saatu sellaiseksi, ettei luovutuslakkokaan taida onnistua ilman kartellisyytteitä. Sama koskenee muitakin tuotannonaloja.

Onnea ja menestystä kuitenkin kaikille vielä jatkaville tuottajille. Saatanhan olla hyvinkin väärässä, koska näyttää konekaupat vielä porskuttavan.

Itse olen jo nostanut kädet pystyyn, kun en tunne järjestönkään ajavan pienten perheviljelmien asiaa. Tuotan ruokaa mahdollisimman pienin kuluin tavoittelematta valtavaa liikevaihtoa kauppojen ja pankkien hyväksi.