Suojelkaa luonnolta!
Kuva: Jaana Kankaanpää17.10.201216:00
Ralli radalla
Olin tässä taannoin kirjaesittelytilaisuudessa. Siellä yksi luontokirjailija kuvaili, kuinka sydämeen sattuu, kun käy metsässä, rämeikössä tai suolla. Hän tunsi sisimmässään, kuinka kaikki tämä häviää.
Halusi vielä kirjoittaa kirjan viimeisistä kasvilajeista joita löysi. Tätä ihanaa luontoa pitää suojella!
Tuumasin sitä kuunnellessani, missähän minä oikeen asun? Ympärilläni luonto rehottaa, horsmat kasvaa, rikkaruohot suorastaan nauravat kitkijälleen. Minulle tuli mieleen, että meitä, jotka repivät elantonsa luonnosta, ei ole koskaan huolestuttanut luonnon tila. Ei sillä mitään hätää ole, luonto voittaa aina – se me tiedetään.
Kirjailijaa kuunnellessa pohdin, että missähän nämä luonnonsuojelijat oikeen asuvat? Ymmärrän sen, jos betonin keskellä asustaa, voi tuntua siltä että luonto kuolee, kukat kuihtuvat, metsät köyhtyvät, niityt taantuvat.
Täällä keskellä luontoa eläessään ja siitä eläessään ei todellakaan tunnu sille. Meitä maalla asuvia pitäisi suojella luonnolta eikä päin vastoin!
Minusta jokaiselle luonnosta huolissaan olijalle olisi hyvä antaa yhdeksi vuodeksi hehtaari maata. Pala vaikkapa luonnon niittyä. Tehtäväksi annetaan kasvattaa porkkanaa, perunaa, sipulia, salaattia, härkäpapua ja muutamaa luonnon yrttiä. Käteen annetaan siemenet ja kuokka. Siitä saa jatkaa.
Minä luulen, että sen vesiheinä, horsma, pelto-orvokki, jauhosavikka, peltomatara, pillike, pihasaunio, peltovillakko, emäkki, hatikka, linnunkaali, punapeippi, kiertotatar ja kylänurmikka -shown jälkeen alkaisi tuntua siltä, että kyllä luonto kasvaa!
Nämä rakkaat lajit olivat vasta yksivuotisia rikkakasveja. Lisäksi voi kesänsä viettää valkojuuren, nokkosen, pelto-ohdakkeen, piharatamon, voikukan ja vaikka pujon kanssa. Siinä kun perse pitkällä kyykkii kolmesataa metriä porkkanapenkkiä kolmepiikkisen kuokan kanssa ja sen valmiiksi saadessaan voi aloittaa uuden kierroksen vaikkapa perunamaalta.
Luonto ei armoa jakele.
Jos et nypi kasveja juurineen, rikat vain tykkäävät kurittamisesta. Ja vaikka onnistutkin kädet rakoilla nyppimään sen viimeisenkin valkojuuren pätkän maasta, pitää maan siemenpankki huolen siitä, että jo huomenna on lisää nypittävää.
Peltohehtaarikesänä kannattaa unohtaa iphone ja macbookki kotiin. Kun kasvimaan kanssa askartelet, ei jää aikaa sosiaalimedioiden pyörittämiseen, ei kivaan kahvilahetkeen, ei edes patikointiin luonnossa.
Minä voin taata sen, että tämän ”ihanan” kesän jälkeen kun on saanut oikeen syrämen kyllyydestä luonnossa möyriä, ei tule mieleen väittää, että luonto kuolee.
Minun mökistäni on näkyvillä joka suuntaan viisi kilometriä pelkkää peltoa, sen jälkeen alkaa kymmenien kilometrien metsät. Metsien jälkeen satojen hehtaarien suo odottaa tarpojaansa. Me suomalaiset asumme oikeasti keskellä peltoa ja metsää!
Ymmärrän sen, että Keski-Euroopassa vouhataan oikeasti luonnon pilaantumisesta. Ymmärrän senkin, että uhanalaisia lajeja pitää suojella.
Mutta sitä en ymmärrä, jos puhutaan siitä, että täältä loppuvat metsät, suot ja pellot. Silloon on hyvä lähtiä yksiöstä maakuntaan ja varata vaikkapa Rallin poijalta hehtaarin maata tuotantoon. Kahdellatuhannella eurolla saat kesäksi hehtaarin maata, kuokan ja siemenet.
Tervetuloa oikeasti elämään luonnosta!
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
