Olen tässä – vain tässä

On erikoinen tunne ymmärtää täysin, mitä ympärillä puhutaan. Tämä tunne valtaa minut usein jo jossakin Euroopan lentokentällä matkalla kotiin ja viimeistään tietysti Suomessa. Kieli ympäröi meidät. Kielen avulla käsitämme maailmaa. Kieli on koti.

Kun on vuosia poissa omalta kielialueelta, alkaa paitsi omaksua uusia kieliä myös kaivata kotikieltä.

Senegalissa puhutaan kymmeniä eri kieliä. ­ Virallinen kieli on siirtomaa-ajoista peritty ranska. Ranska on kuitenkin vain harvalle senegalilaiselle tunne­kieli. Suurin osa ihmisistä puhuu wolofia. Usealla wolofia puhuvalla on lisäksi oma heimo­kieli, kuten pulaar tai sereer.

Ihmisten tervehtiminen on senegalilaisessa kulttuurissa tärkeää ja siihen käytetään aikaa. Tervehdittäessä kysytään myös lasten ja vanhempien hyvinvointia. Kätteleminen on luonteva tapa tervehtiä. Työpaikalla käydään lounastauon jälkeenkin kättelemässä kaikki, vaikka aamulla olisi jo kätelty.

Wolofin kielessä kuulumiset voidaan kysyä kahdella eri tavalla. Toinen tapa tarkoittaa kirjaimellisesti: ”Miten voit? – Minä olen vain tässä.” Toinen: ”Onko sinulla rauha? – Rauha.” Usein tähän lisätään yleistä vointia lisäävä kysymys, joka on kirjaimellisesti: ”Myös vartalosi, rauha vallitsee? – Olen kunnossa, Jumalan kiitos.”

Wolofin kielessä on paljon Jumalaan viittaavia sanoja ja sanontoja, jotka tulevat arabian kielestä. Tervehdystenkin lopussa on tapana kiittää Jumalaa.

Jokapäiväisestä kielestä välittyy siten rauhaa, läsnäoloa ja kiitosta. Ei hassumpi paketti myös meille kiireisille länsimaalaisille, jotka yritämme olla monessa paikassa läsnä yhtä aikaa, koemme rauhaa vain sunnuntaisin ja unohdamme liian usein kiittää kaikesta siitä, mitä meillä on.

Kieli on koti, eikä ole yhdentekevää, mitä merkityksiä sanoilla on, vaikka ne olisivat toistettuja arkipäivän fraaseja. Ehkä juuri niillä arki­päivän toistoilla onkin kaikkein eniten merkitystä. Puheesta välittyvät rauha, läsnäolo ja kiitos voivat vallata myös mielen!