Perhevapaat on uudistettava nyt
Hannakaisa Heikkinen kirjoitti mielipidekirjoituksessaan SDP:n kaavailevan kotihoidon tuen romuttamista (MT 1.4.). Kirjoituksesta jäi vaikutelma, että asiat nykyisellään ovat hyvin ja SDP:n esittämä vanhempainvapaan uudistus olisi siksi heikennys lapsiperheiden tilanteeseen.
Heikkinen antaa ymmärtää, että perhevapaauudistuksessa olisi kyse perheiden ja työelämän vastakkainasettelusta. Tämä oletus on lähtökohtaisesti virheellinen. Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on monimutkainen ja jäykkä, ja huonosti sovitettavissa yhteen muuttuvan työelämän kanssa. Tämän ongelman korjaaminen lisää perheiden valinnanmahdollisuuksia ja parantaa heidän asemaansa, ei heikennä sitä.
SDP on ehdottanut, että nykyisen monimutkaisen järjestelmän sijasta molemmilla vanhemmilla olisi kolmen kuukauden ansiosidonnainen vapaakiintiö, ja kuusi kuukautta vapaata olisi vapaasti jaettavissa. Myös keskusta on kannattanut isän kiintiön pidentämistä.
Nykyjärjestelmässä ansiosidonnainen etuus päättyy lapsen ollessa alle 11 kuukauden ikäinen. Tämän jälkeen useimmissa perheissä siirrytään kotihoidon tuelle. Tuki on matalatasoinen ja perheiden valinnanvapaudesta on turha puhua, jos kotiin ei ole varaa jäädä.
SDP:n mallissa ansiosidonnaisen vapaan jälkeen perheellä olisi mahdollisuus käyttää vuoden verran 700 euroa kuukaudessa -tasoista tasasuuruista vanhempainrahaa. Etuus olisi siis yli kaksinkertainen nykyiseen kotihoidon tukeen nähden.
Tämä etuus olisi joustavasti käytettävissä: sitä voisi esimerkiksi nostaa puolitettuna ja siten pidentää etuuden kestoa. Jos sen puolittaisi koko etuuden ajalta, sitä voisi nostaa siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.
Mallissa kenenkään etuus ei heikentyisi, mutta se mahdollistaisi lapsen hoitamisen kotona kohtuullisella korvauksella nykyistä pidempään ja paljon nykyistä joustavammin. Tämä jos mikä parantaisi perheiden valinnanmahdollisuuksia.
Suomenkin olisi aika siirtyä pohjoismaiseen malliin, jossa molemmilla vanhemmilla on yhtäläiset oikeudet lapsen hoitoon. Suomi ei voi enää odottaa panostuksia lapsiin ja perheisiin.
Kristiina Salonenkansanedustaja (sd.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
