Itsekäs vapaaehtoinen

Timmejä maratoonareita ja hyväntuulisia hölkkääjiä. Multaisia motocrossareita, joita ei ikinä muutoin tulisi lähdettyä katsomaan. Jännittäviä tilanteita, valmiudessa vartoomista.

Ensiapuryhmään liittymiselle on varmasti yhtä monta syytä kuin liittyjääkin. Perinteisin ja poliittisesti korrektein syy lienee halu auttaa. Vapaaehtoistyöhön ei tule lähdettyä, ellei taustalla olisi pyyteetön pyrkimys tehdä hyvää.

Itse ryhdyin ensiapupäivystäjäksi pääosin itsekkäistä syistä. Toisen auttamisesta tulee minulle itselleni hyvä mieli.

Ensiapupäivystyksissä pääsee seuraamaan yleisötapahtumia aitiopaikalta, ja harjoituksissa mustan huumorin viljely kiristää nauruhermoja.

Vapaa-ajan ongelmia ei harrastuksen ansiosta ole, mutta silti kukaan ei ahdistele, jos en pariin viikkoon jaksa osallistua mihinkään.

Kaksi ja puoli vuotta paikallisessa Punaisen Ristin ensiapuryhmässä on vakuuttanut, että olen löytänyt suosikkiharrastukseni.

Joka toinen viikko ryhmäilloissa on saanut tutustua ensiavun moniin ulottuvuuksiin.

Viestintäharjoitus muutti käsitykseni radiopuhelimesta. Kummallinen muinaisjäänne onkin käytännöllinen kapistus.

Lääkkeiden vaikutusaineet avautuivat ryhmäläisen troppiopissa. Farmasian perusteet maallikolle tiiviissä kaksituntisessa päihittää taatusti työväenopiston lukukinkerit.

Kinkkistä pähkäilyä ja nopean päätöksenteon oppia on tarjonnut triage eli harjoitus, jossa runsas potilasjoukko luokitellaan hoidon kiireellisyyden perusteella.

Parasta antia ovat ehdottomasti ulkoharjoitukset, joissa onnettomuuksien simulointi ja sairaskohtauksien näytteleminen on välillä herättänyt uteliaita ohikulkijoita seuraamaan touhua.

Pääsipä eräs pikkupoika pulkkamäessä testaamaan, miltä tuntuu maata rankalaudalla, kun vieraat ihmiset kantavat paikasta toiseen.

Yleensä harjoitusten jälkeen pää on sekaisin kuin seinäkello. Mitä teen, jos auttavia käsipareja ei omani lisäksi ole? Mitä jos hätäkeskuksessa on ruuhkaa? Mitä jos potilas on pieni vauva?

Kertaus on tuonut varmuutta, ja pikkuhiljaa perusasiat alkavat tulla selkärangasta.

Punaisen Ristin tavoite on saada jokaiseen Suomen kuntaan toimiva ensiapuryhmä. Ryhmä voi päivystää yleisötapahtumissa ja avustaa viranomaisia hälytysryhmänä, jos jotain vakavaa sattuu.

Ensiapukurssit ovat monille tyyriitä. Siksi vetoan kuntiin ja yrityksiin – tarjotkaa asukkaillenne ja työntekijöillenne mahdollisuus suorittaa kursseja.

Mikään ei toimi paremmin kuin alusta asti yhteen hitsautunut poppoo, jolla on tekemisen meininkiä. Kun taidot ovat hallussa, porukka voi perustaa oman ensiapuryhmän. Lyhyellä koulutuksella ryhmästä sukeutuu myös etsintäpartio.

Maaseudulla ja saaristossa ensiaputaidot ovat erityisen tärkeitä. Kun pelastusviranomaisten tulo kestää, maallikon apu antaa lisäaikaa.

”Täti auttaa, jos tulee pipi”, eräs äiti selitti pyörein silmin tapittavalle tyttärelleen, joka osoitti minua kysyvänä. Näin on, lupaan sen.

Heppoisilla kesäkengillä kilometrejä kävellyt rouva saa minulta rakkolaastarit kantapäihinsä. Hän hymyilee helpottuneena, kiittää vuolaasti ja kipittää tyytyväisenä pois.

Siitä tulee hyvä mieli.