Pusikoituminen merkitsee hiilinieluja

Viime vuosituhannen lopulla tuli käyttöön uusi kirosana, pusikoituminen. Puskia raivattiin metsänhoidollisista syistä, turvallisuuden parantamiseksi teiden varsilta ja muuten vain sieltä täältä.

Kolmena lukiokesänä 60-luvun alussa olin minäkin metsänhoitoyhdistyksen risusavotoissa. Vesuri heilui, samoin reppuruisku kulotusta vartioidessamme. Kulotetuille pohjille ja hakkuuaukeille kylvimme ja istutimme uutta puustoa sekä availimme umpeenkasvaneita metsäojia. En siis valita hoidollisia raivauksia.

Teiden varsien raivaus parantaa turvallisuutta antamalla kulkijoille paremmat mahdollisuudet nähdä ajoissa tielle tulevat hirvieläimet. Mutta miksi maisemanhoidollinen? Kaunis vesakko vaihtuu ruskettuvaksi risukoksi, joka vapauttaa vähitellen kasvaessaan sitomansa hiilidioksidin.

Antamalla puskien kasvaa vielä vaikkapa kymmenen vuotta ne ehtisivät sitoa paljon lisää hiilidioksidia. Sitten ne voisi korjata talteen ja käyttää polttoaineena korvaamaan fossiilisia energialähteitä.

Aikanaan viljeltiin energiapajua muusta viljelystä vapautuneilla pelloilla samassa tarkoituksessa. Mikä lienee sen toiminnan nykytila?