Suomi elää maaseudusta ja metsistä
Uusi hallitusohjelma tukee tuottajia monilla rohkeilla linjauksilla, tuore maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah kirjoittaa kolumnissaan.Maatalous ei ole maallemme vain elinkeino vaan elinehto.
Kristillisdemokraatit on ollut vuosia vahva maatalouden puolestapuhuja eduskunnassa. Tuntuu etuoikeudelta päästä vaikuttamaan näihin asioihin nyt ministerin paikalta.
Hallitus on muun muassa sitoutunut turvaamaan ruokaa tuottavan maatalouden toimintaedellytykset ja ryhtyy toimiin elintarvikeketjun epätasaisen taakanjaon korjaamiseksi.
Nämä kirjaukset ovat hyvä pohja alkavalle työllemme.
Hallitus vakinaistaa Välitä viljelijästä –toiminnan rahoituksen. Toivon kuitenkin, ettei Välitä viljelijästä olisi vain hankkeen nimi, vaan toimintaohje jokaiseen päivään niin hallitukselle kuin meistä jokaiselle.
”Välitä viljelijästä” on hyvä ohjenuora, kun menemme ruokakappaan, istumme kunnanvaltuustossa tekemässä hankintapäätöksiä tai kohtaamme naapurin isännän.
Maailmanlaajuisen ruokakriisin syyt ovat moninaiset, eikä ratkaisut ole aina helppoja. Suomi voisi laadukkailla ja puhtailla maataloustuotteillaan vastata omalta osaltaan tähän kriisiin.
Suomalainen puhdas ruoka on vientivaltti. Oma ruoantuotanto on tärkeä osa itsenäisen valtion turvallisuutta.
Haluan olla vaikuttamassa EU-politiikkaan aktiivisemmin: ruokaturva on palautettava yhteisen maatalouspolitiikan keskiöön.
Muistan lapsuudestani naapuristossa lainehtivat keltaiset viljapellot. Tänä päivänä monilla noista pelloista kasvaa ohdaketta ja risua.
Siitä huolimatta, että pelto on jätetty heikolle hoidolle, siihen saadaan valtiolta tukea. Minulle tämä on vaikea yhtälö hyväksyä.
Hallitusohjelma tunnustaa, että hyvällä aluepolitiikalla pidetään Suomi elinvoimaisena ja kehittyvänä. Metropolialue, seutukunnat ja maaseutu tukevat toisiaan, eikä vastakkainasettelulle ole tarvetta.
Kuljetuksen ja liikkumisen kustannuksia lasketaan, investointiympäristöä parannetaan ja teitä laitetaan kuntoon massiivisella paketilla, jotta koko maa pysyy mukana.
Myös Itä- ja Pohjois-Suomen merkitys muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa huomioidaan.
Suomi on meille kaikille rakas, se on jätettävä hyvässä kunnossa tuleville sukupolville. Nyt aloittavan hallituksen linjaukset saattavat näyttää todella rohkeilta – ja sitä ne ovatkin.
Olemme vakaasti päättäneet kääntää Suomen suunnan ja tasapainottaa valtion taloutta. Niukkuutta on jaossa ja kipeitäkin ratkaisuja voidaan joutua tekemään.
Uskon kuitenkin, että yhdessä löydämme ratkaisut, joilla voimme parantaa maamme maa- ja metsätalouden menestymisen mahdollisuuksia.
Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeri.
- Osaston luetuimmat





