Keskusta on vedenjakajalla
On turhaa – ja lapsellistakin – väittää keskustan samaistuvan oppositiossa punavihreisiin. Mutta yhtä lailla keskustalla ei ole varaa eikä syytä olla oikeistohallituksen sylissä. Parasta on, kun hallituksen politiikkaa arvioidaan tekojen mukaan, kirjoittaa Seppo Kääriäinen kolumnissaan.8.5.202305:30
Vallanpitäjät vaihtuvat, kun iso osa äänestäjistä vaaleissa tahtoo muutosta.
Siitä on lähdettävä, että Petteri Orpo onnistuu kokoamaan oikeistohallituksen. Muu olisi yllätys ja aiheuttaisi poliittisen revohkan.
Demarit, keskusta, vasemmistoliitto ja vihreät puolestaan muodostavat kirjavan opposition.
Ei maanittelu eikä varsinkaan irvailu kääntänyt keskustalaisten päätä vetäytyä oppositioon.
Keskusta koki toisen peräkkäisen tappion eduskuntavaaleissa. Vuonna 2019 meni 18 paikkaa, huhtikuussa kahdeksan paikkaa. 26 paikan suonenisku kahdeksan vuoden sisällä on historiallinen. Keskusta on nyt osapuilleen samankokoinen kuin vuosina 1916 ja 1917.
Keskustan johto on kommentoinut tulevaa oppositiolinjaa korostetun maltillisesti, ainakin verrattuna vasemmiston ja vihreiden puheisiin etenkin viikko sitten vappuna.
Keskustaa syyteltiin vaalien alla samaistumisesta punavihreisiin. Leima – oli siinä perää tai ei – poistuu itsenäisellä ja omintakeisella oppositiopolitiikalla.
Hallituksen kuuluu toimia yhtenäisesti. Oppositio ei tietenkään ole yhtenäinen. Punavihreillä on omat tavoitteensa ja keskustalla omansa.
On turhaa – ja lapsellistakin – väittää keskustan samaistuvan oppositiossa punavihreisiin. Mutta yhtä lailla keskustalla ei ole varaa eikä syytä olla oikeistohallituksen sylissä. Parasta on, kun hallituksen politiikkaa arvioidaan tekojen mukaan.
Alkaneella vaalikaudella siirrytään tähän asti kuullun perusteella kovahkoon vastakkainasetteluun oikeistohallituksen ja vasemmiston välillä.
Voi olla, että aikaa myöten kysytään sovintopolitiikan perään. Ei tätä maata selätyksillä eikä kovalla huudolla rakenneta.
Keskustan tilanne on vakava. Monet keskustalaiset – etenkin nuoret – ovat peränneet aatteellista keskustelua puolueen linjasta. Uusi nousu alkaa puolueen tarkoituksen kirkastamisesta.
Keskustan erityisen silmänpidon alla ovat maakunnat ja maaseutu. Huolenpito lähipalveluista, pienituloisista, huoltovarmuudesta ja metsistä on luultavasti oppositiopolitiikan kulmakiviä.
Politiikka on täynnä paradokseja. Yksi niistä on se, että keskusta voi olla uskottava yleispuolue vain sillä ehdolla, että sillä on toimintansa ansiosta vahva luottamus viljelijöiden keskuudessa ja laajemminkin maaseudulla.
Oppositioasema ei tuo itsestään nopeaa nousua keskustallekaan. Se on selvää, että keskusta ei voi entisellään jatkaa, jos mielii käännettä kohti nousua.
Keskustalaiset kokoontuvat nimeämään presidenttiehdokkaan puoluekokoukseen syyskuussa. Esityslistalla on muitakin tärkeitä henkilövalintoja.
Antaumuksella ahkeroineet puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen ja varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen ovat ilmoittaneet väistyvänsä.
Pakarinen sanoi vaalituloksen olleen hänelle ”vedenjakaja”. Niin se on keskustallekin.
Vapautuville johtopaikoille tarvitaan vakavasti otettavia uusia kasvoja.
Jokainen henkilövaihdos on aina mahdollisuus parempaan.
Kirjoittaja on ministeri.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
