Metropoli versus maaseutu

Eduskuntavaalien jälkeen on käyty keskustelua kaupungistumisesta ja sen luontaisesta kasvusta.

Keskustelu liittyy uuden hallituksen ohjelman tekoon ja lähivuosien valtion budjettien rahoitukseen. Etelän kaupunkipuolueet näkevät, että kansantalouden kasvu ei käynnisty, ellei muuttovirtaa etelään saada nopeutettua.

Suomeen halutaan Ruotsin malliin kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelua. Keskustelun esikuvaksi käy hyvin Ruotsin kokoomuksen puheenjohtajan Anna Kinberg Batran lausuma 16 vuoden takaa, että tukholmalaiset ovat fiksumpia kuin maalaiset (stockholmare är smartare än lantisar).

Helsingin Sanomien mielipidepalstaa lukiessa huomaa, että metropolin syntymisen esteenä ovat maaseututaustaiset (kepun) poliitikot, joilta puuttuu kyky ymmärtää tulevan suurkaupungin tarpeita.

Helsingin itse tekemät virheet eivät johdu mielipidekirjoittajien mukaan helsinkiläisistä päättäjistä vaan lainsäätäjistä, joista enemmistö tulee laajan maan maakunnista Uudeltamaalta aina kaukaiseen Lappiin asti.

Kun Helsinki lämmittää kaukolämpökattilansa siperialaisella kivihiilellä, se on maalaisten vika, koska puun poltto tulee kalliiksi. Puu on peräisin metsistä ja metsät sijaitsevat Keskuspuistoa lukuun ottamatta maaseudulla.

Lisäksi kattilat pitäisi uusia pelletille sopiviksi, mutta kaupungilla ei ole rahaa siirtyä uusiutuvaan energiaan.

Helsingillä on vuosikymmeniä ollut ongelmia asuntotuotantoon sopivan maan kaavoittamisessa. Täältä aitovieriltä metropolin kaavoituskeskustelua seuranneena ei voi välttyä ajatukselta, että rakennusbisnes ohjaa pääkaupungin kuntapäättäjiä tarjoamaan niukkuutta uudisrakentamiseen.

Grynderin on vaikea tehdä tiliä, jos tarjonta ylittää kysynnän.

Suomen kaupungistuminen on jatkunut yhtäjaksoisesti viisi vuosikymmentä. Maaseutualueet ovat menettäneet väkeään kaupunkeihin tasan kahdesta syystä: ihmiset ovat lähteneet opiskelemaan tai työn perässä. Maaseutu ei ole pystynyt tuottamaan uusia työpaikkoja.

Kaupungistumisen rinnalla on maaseudun elinvoimaisuutta yritetty pitää hengissä. Kylätoiminta on ollut yksi keino. EU:n hankerahalla on saatu monenlaisia virityksiä aikaan, mutta usein hankkeissa on pärjännyt parhaiten hankevetäjä.

Maaseudun ongelma on ollut pitkään siinä, yhä teknistyvämpi maatalous tarvitsee vähemmän käsiä tekemään töitä. Maatalouden tuottavuuden nousu ei näy välttämättä tuottajatileissä, mutta korkea teknologia, robotit ja digitekniikka pelaavat yhä vähemmällä työvoimalla.

Maaseutu ja kaupunki ovat monessa suhteessa hyvin vastakkaisia toisilleen. Kuitenkin monessa asiassa kumpikin tarvitsee samoja palveluita. Niin kaupunkien kuin maaseudun asukkaat tarvitsevat hyviä teitä ja toimivia liikenneyhteyksiä.

Digimaailman haasteet ovat aivan samanlaisia maalla ja kaupungeissa. Itse asiassa maaseudun tulevaisuus nousee tai kaatuu laajakaistan mukana. Olisikin tärkeää, että uusi hallitus osoittaisi rahaa koko maan kattavaan valokuituverkkoon, jotta myös maaseudun ihmiset pääsisivät kohtuullisella hinnalla oikeaan digiyhteiskuntaan,

Ei täällä maalla kaivata cappucino-kahviloita, ABC tai entinen Shellin baari riittää. Moni meistä käy lomillaan aistimassa suurkaupunkien ilmapiiriä Euroopassa tai muilla mantereilla.

Ei maalla asuminen tee meistä maalaisista metsäläisiä, vaikka ikkunat ovatkin metsään päin. Väitän kuitenkin, että ymmärrys luonnosta ja sen monimuotoisuudesta on täällä parempi kuin monella ties monennen polven kaupunkilaisella. Eikä lukutaitokaan ole kadonnut mihinkään, kiitos kirjastojen.

Timo.kassi@gmail.com