Viherhihhuli vaihtoi ydinvoimaan

Mielipide

30.8.202102:00

Kolumni

Katja Lamminen

Moni muistanee keltapunaiset, hymynaamaiset Ei atomivoimaa, kiitos! -rintanapit jostain 90-luvulta. Silloin Tšernobylin räjähtämisen jälkimainingeissa ajateltiin, että ydinvoima on kauhistus. Suomi kuitenkin päätti yhä luottaa ja investoida ydinvoimaan.

Sitten Fukushimassa järisi kohtalokkain seurauksin vuonna 2011. Saksassa säikähdettiin ja päätettiin pyristellä irti uraanin tuottamasta valkeasta vuoteen 2022 mennessä.

Nyt on kuitenkin selvää, että Saksan energiakäännös käy kalliiksi. Ydinvoimaloita suljettaessa myös ilmastopäästöt kasvoivat, kun energiavajetta paikkailtiin polttamalla hiiltä.

Junan lailla etenevän ilmastonmuutoksen huomioiden ydinvoiman korvaaminen poltettavalla energialla on arveluttavaa. Toki uusiutuvien materiaalien käytön sivuvirrat, kuten hakkuutähteet, kannattaa jatkossakin polttaa. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n uhkaraporttien valossa ydinvoima näyttäytyy kuitenkin erinomaisena ratkaisuna.

Kun sähköyhtiöstä kesällä pirautettiin ja tiedusteltiin, haluanko jatkaa uusiutuviin energialähteisiin nojaavaa sähkösopimustani, yllätin itsenikin vastaamalla, että vaihdan ydinvoimaan. Ehdoksi sanoin, että ostan vain Suomessa tuotettua energiaa.

Kaverini totesi päätöksestäni, että kyllähän tekniikka on luotettavaa, mutta ihmiset eivät.

Uskon kuitenkin, että Suomessa homma hoituu mallikkaasti. Meillä ei ole tuhoisia maanjäristyksiä, eikä toivottavasti uhkana sotatilaakaan. Silloinkaan tuskin kenenkään olisi järkevää pommittaa ydinvoimaloita, koska tuhon jälkeen maaperä olisi asuinkelvotonta myös sodan voittajille. Jos nyt sodissa ylipäätään on voittajia.

Ranskassa puksuttaa yli 50 ydinreaktoria, joten Suomen viisi yksikköä tuntuu melko vähäiseltä. Kuudetta suunnitellaan Pyhäjoelle.

Kallista ja aikaa vievää ydinvoimalan rakentamien on, mutta lopulta laitos vastaa satoja tuulivoimaloita, jurnuttaa energiaa tasaiseen tahtiin eikä vaadi paljon tilaa. Maisemahaitoistakaan ei tarvitse ison joukon kanssa kiistellä.

Ydinjätettä syntyy verrattain pieniä määriä ja sen loppusijoitus on ratkaistava joka tapauksessa. Uraaniakin, jota voidaan talteenottaa myös Suomessa, riittänee louhittavaksi jokuseksi vuosikymmeneksi, jolloin voidaan taas punnita ydinvoiman tarpeellisuutta.

Ydinvoimaan turvautuminen tuntuu pieneltä pahalta verrattuna ilmastokriisiin, josta on jo saatu esimakua Euroopassakin helteiden, tulvien ja ilmastopakolaisten muodossa.

En ole ajatusteni kanssa yksin, sillä Energiateollisuuden keväisen kyselyn mukaan liki historiallisen moni suomalainen, 49 prosenttia, suhtautuu myönteisesti ydinvoimaan.

Fortumin mukaan ydinvoiman elinkaaren aikaiset kasvi­huo­ne­kaasupäästöt ovat samaa luokkaa kuin tuuli-, vesi- ja aurin­ko­voi­malla.

Toki kannatan aurinko- ja tuulivoiman lisäämistä sekä innovaatioita sähkönkulutuksen vähentämiseksi. Maailma ei vain ole vielä valmis ydinvoimaloiden sulkemiseen. Nyt on selätettävä ilmaston kuumeneminen ja sen täytyy tapahtua lähivuosina, eikä lähivuosikymmeninä.

Kenties ostan ydinsähköä jokusen vuoden ja siirryn sen jälkeen taas niin sanottuun vihreään sähköön. Katsotaan, onko maailma silloin valmiimpi.