Monen sortin solidaarisuutta

EU:ssa on parin vuoden ajan puhuttu paljon keskinäisestä solidaarisuudesta. Sitä on myös konkreettisesti osoitettu.

Korona on runnellut jäsenmaita epätasaisesti. Nyt meneillään on Venäjän aiheuttama pahin geopoliittinen kriisi vuosikymmeniin.

Sota uhkaa ja uhka on toisille kriittisempi kuin toisille. Tukea tarvitaan.

Sekä puheissa että konkreettisessa solidaarisuuden osoittamisessa on kuitenkin onttouksia ja kallistumia. Ne rikkovat rivejä. Niitä etupiiriä Euroopasta hamuava Venäjä sekä talous- ja sotilasmahdiksi rynnivä Kiina käyttävät hyväkseen.

Kun koronan ensimmäinen aalto jylläsi, EU:ssa kasattiin yhteisvelkaan perustuva 850 miljardin elvytysrahasto. Erityisesti Italia tarvitsi kipeästi apua.

Lisäksi jäsenmaita sitovat velka- ja alijäämäsäännöt kytkettiin pois päältä, jotta elpyminen ei tyssäisi. Erityisen kohtalokasta tiukka budjettikuri olisi ollut ylivelkaantuneille maille.

Ratkaisut olivat perusteltuja, vaikka hyödyt eivät jakautuneet tasaisesti. Läheskään kaikki eivät tätä kaikissa jäsenmaissa kuitenkaan allekirjoita.

Nyt, kun pahin on ohi, budjettisääntöihin ajetaan pysyviä väljennyksiä ja yhteisvelkarahastostakin halutaan pysyväksi.

Operaatioille löytyy hyviä perusteluja. Pohjois-Euroopassa ja Saksassa ollaan kuitenkin päivä päivältä skeptisempiä, koska kyse on taas ennen muuta ylivelkaantuneiden maiden tarpeiden tyydyttämisestä.

Myös Suomessa moni kysyy, eikö mikään riitä? Kysyä voi vaikka kustannuskriisissä kärvistelevä viljelijä tai EU:n suojeluvaatimuksia hämmästelevä metsänomistaja.

Solidaarisuudessa on kallistuma, jota Euroopan keskuspankki vielä lisää.

Italian ja Kreikan valtionlainojen korot ovat nousseet nopeasti, kun keskuspankki on vihjannut, että kiihtyvän inflaation vuoksi rahapolitiikkaa on pakko kiristää. Se paljastaa karusti, miten kroonisessa talouden epätasapainossa keikkuvat euromaat tarvitsevat joko EKP:n miinuskorkoja tai väljempiä budjettisääntöjä. Ehkä jopa molempia.

EU:n oikeusvaltiokiista on yhden sortin osoitus solidaarisuuden väärinkäyttämisestä. EU:n tukimiljardit kelpaavat Puolalle ja Unkarille, mutta yhteisistä arvoista ja periaatteista viis veisataan.

Nyt EU:n tuomioistuin on näyttänyt vihreää valoa sille, että tukimiljardit voidaan jäädyttää, jos oikeusvaltioperiaatteita ei noudateta.

Periaatteessa ratkaisu on erinomainen. Vuosia jatkunut vääristymä voidaan korjata. Reaalipoliittisesti se saattaa kuitenkin olla kohtalokas.

Itä-Euroopan maat ovat meneillään olevan geopoliittisen kriisin avaintekijöitä. Puolalla on keskeinen rooli, jos Venäjän hyökkäys Ukrainaan laukaisee massiivisen pakolaisaallon. Solidaarisuutta väärin käyttävien rokottaminen juuri nyt ei välttämättä ole viisasta.

Myös Eurooppaa uhkaavan sodan torjumisessa on peräänkuulutettu ja julistettu solidaarisuutta.

Saksan liittokansleri Olaf Scholzia ryöpytettiin Suomessa siitä, ettei hän ottanut riittävän selväsanaisesti huomioon Suomen Nato-korttia suhmuroidessaan Putinin kanssa ratkaisumalleja Ukrainan kriisiin.

Scholzin puheet kertovat nekin jotain EU-maiden keskinäisestä solidaarisuudesta. Ehkä enemmän kuitenkin siitä, että läheskään kaikille ryöpyttäjille ei ole selvää, mikä on tuon kortin laajempi merkitys ja painoarvo.

Kirjoittaja on MT:n Eurooppa-kirjeenvaihtaja.