Toiminnanjohtaja Mia Puotunen, Naantali rakentajasta lännen nainen

Mia Puotunen innostuu vanhoista tavaroista. Hän löysi vanhan puukannen kotitalonsa kellarista Naantalista. Kanteen on kaiverrettu vuosiluku 1804. Kuva: Riitta Mustonen 

”Lukion opinto-ohjaaja sanoi, että sä et pääse mihinkään, kun sulla on noin huonot paperit. Uskoin sen. Hain äidin ehdotuksesta kuitenkin emäntäkouluun. Olin 74. varalla. Sen jälkeen pyrin vain sellaisiin kouluihin, mistä vapautui koulutuspaikkoja.

ProAgria Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtajaksi päädyin monen mutkan kautta. Minut valittiin viidenkymmenen hakijan joukosta, kai siksi, kun olin tehnyt elämässäni niin monenlaista.

Nuorena opiskelin rakennuspiirtäjäksi, sillä halusin rakennusmestariksi. Olin puoli vuotta harjoittelussa YIT:n rakennustyömaalla Moskovassa.

Sitten lähdin opiskelemaan puusepäksi, koska käsillä tekeminen on aina kiinnostanut minua. Valmistuin puuseppäartesaaniksi lama-aikaan ja jouduin työttömäksi.

Synnytin tyttären ja ajattelin, että kai sitä pääsee yliopistoon, jos vain lukee. Niin aloin Turun yliopistossa opiskella kansatiedettä. Kävin lastenvaunujen kanssa luennoilla, ja valmistuin filosofian maisteriksi.

Elin pitkään pätkätyö- ja hanke-elämää. Olin kulttuurimaisematutkijana ja inventoin rakennuksia. Hanketyön kautta päädyin Leader-toimintaryhmän toiminnanjohtajaksi. Työ oli mielenkiintoista, mutta koin sen liian byrokraattiseksi.

Hakeuduin sieltä metsähallitukseen hoitovapaasijaiseksi. Erikoissuunnittelijana vein metsähallituksen rakennuskantaa rekisteriin saaristossa, Kolilla ja Punkaharjulla.

Erilaiset sijaisuudet jatkuivat, kunnes viime keväänä tuli auki Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksen toiminnanjohtajan paikka. Siinähän olisi monipuoliselle työuralleni hyvä jatkumo, ajattelin.

Olen maatilalta kotoisin, ja veli kasvattaa tilalla broilereita edelleen. Lapsena halusin emännäksi, mutta vanhempien avioeron myötä 13-vuotiaana jouduin muuttamaan kaupunkiin.

Pari vuotta sitten päädyin osa-aikaemännäksi, kun löysin Maajussille morsian -ohjelman kautta isännän, Hans Franzénin eli Hassen Kemiöstä. Menimme kihloihin viime keväänä.

Maajussi-ohjelma opetti, että tila kuin tila toimii paremmin kahdestaan kuin yksin. Työskentely etenkin karjatilalla on sitovaa ja yksinäistä, ei sieltä niin vain lähdetä.

Ohjelman ja saaristoon tutustumisen myötä olen havahtunut myös siihen, että on edelleen paljon pieniä maatiloja, jotka antavat toimeentuloa, ja että se pienikin tekee tärkeää työtä. Kaiken ei tarvitse olla suurta, vaikka julkisuudessa esitellään yleensä vain niitä isoja ja hienoja tiloja.

Maa- ja kotitalousnaisista monelle tulee mieleen vanhempi nainen esiliina edessä paistamassa piirakoita. Toki meidän jäsenissä on näitäkin, mutta on myös monenlaisia muita maaseudun naisia.

En etukäteen osannut aavistaakaan, kuinka käsittämättömän määrän näkymätöntä työtä tässä järjestössä naiset ovat tehneet. Mitä tahansa kylillä tapahtuukaan, niin naiset ovat talkoilla hoitamassa kahvituksia tai muonittamassa isojakin tapahtumia, kuten kuninkuusraveja tai maatalousnäyttelyitä.

Monet yhdistykset kantavat huolta lähimmäisistä ja käyvät palvelutaloissa pitämässä seuraa vanhuksille.

Järjestömme juhlii parhaillaan 80-vuotista taivaltaan. Se on ollut monessa asiassa aikaansa edellä. Esimerkiksi lähiruuasta on puhuttu jo kauan. Ei se ole sen kummempaa kuin että maalla on aina poimittu marjat ja tehty niistä mehut ja hillot.

Maaseudun naiset voivat olla ylpeitä monipuolisesta osaamisestaan. Jäsenissämme on maratoonareita, toiset pitävät pajupillikursseja, ja työnsä ohella naiset jaksavat järjestää tansseja.

Maaseudun nainen tarttuu toimeen. Kun joku homma on tehtävä, se tehdään.

Astuin uudessa työssäni aika suuriin saappaisiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maa- ja kotitalousnaiset yhdistyivät hiljattain samalla kuin maaseutukeskukset Länsi-Suomen ProAgriaksi. Haasteena on yhdistää erilaiset toimintakulttuurit ja synnyttää Lännen naisten me-henki.

Maa- ja kotitalousnaiset tunnetaan ruokakursseistaan, mutta me tarjoamme myös yritysneuvontaa ja maisemanhoidon suunnittelua. Minulla ei ole kotitalousosaamista, mutta rakennuskulttuurin tunnen ja voisin kehittää siihen liittyvää neuvontaa.

Vapaalla puuhastelen vanhan rakennuksen pihapiirissä Naantalissa ja Hassen tilalla Kemiössä. Tongin vinteistä ja kellareista vanhaa tavaraa, ihastelen ja kunnostan.

Monen työpaikan jälkeen nyt minusta oikeasti tuntuu, että olen päässyt juurilleni.”

RIITTA MUSTONEN