Maatalouspolitiikka ohjattiin liittovaltiomalliin

Suomen liittyessä EU-jäsenyyteen jäsenvaltioiden välillä oli todettu, että kansallista maataloutta ei voida alistaa unionin pääsäännön alaisuuteen. Liittovaltiomainen vapaa kilpailu koko unionin alueella ei sovi elintarviketalouteen. Tuotanto- ja markkinaolosuhteet ovat liian erilaiset eri jäsenvaltioiden kesken.

Suomessa käytiin kuitenkin jo ennen jäsenyysneuvottelujen alkua ennakkokeskustelu jäsenyyden välttämättömyydestä ja samalla muokattiin mielialoja periaatteella, että maataloutemme tulkoon toimeen samoilla pelisäännöillä kuin unionin perusjäsenet.

Presidentti Koivistokin oli julkisesti sitä mieltä jo pari vuotta ennen jäsenyysneuvottelujen aloittamista. Korosti vielä kantaansa evästyksenä Ahtisaarellekin.

Samanlaisin eväin joutuivat EU-neuvottelijamme Heikki Haavisto ja Pertti Salolainen käymään jäsenyysneuvottelut. Virkamiesneuvottelijat Veli Sundbeck ja Antti Kuosmanen kuvaavat A. Stubbin koostekirjassa Marginaalista ytimeen lähes 90 sivun verran, miten Suomen ennakkoasenne oli EU-yhteisössä havaittu ja neuvottelijamme joutuivat luopumaan pohjoisten tarpeittemme tavoitteista.

Laihana lohtuna saimme vain oikeuden itse maksettaviin kansallisiin tukiin, niihinkin vain alue- ja määrärajoituksin.

Näin toteutui maatalouskaunaiseen kansaamme iskostettu hokema, että maatalouden tarpeet voidaan uhrata jäsenyyden alttarille. Martti Ahtisaarikin unohti vaalitaistelulupauksensa, että ”maksamme kansallisesti sen, mitä emme EU:lta saa”.

Jäsenyyden innokas puoltaja Peter Fazer puolestaan ymmärsi yritysjohtajana, että maataloutemme tarpeet vaativat tuntuvat tukipaketit. Tiivisti asian: ”Onhan Suomen kuluttajien helppo hyväksyä miljardien tukilisäys, kun saavat vastaavasti miljardien markkojen kevennyksen ruokalaskuunsa.”

Suomen jäsenyys tuli hyväksytyksi kansanäänestyksessä. Maataloutemme kohtalo ei äänestäjiä vaivannut.

Nyt tiedämme, että vapaata kilpailua ollaan vyöryttämässä elintarviketalouteen. Jopa niin, että Suomen omat maatalouskaunaiset poliittiset päättäjämme ovat pala palalta murtaneet vähäiset jäsenyysoikeutemme ja ohjaavat maatalouttamme kohti liittovaltiomallia.

Usko maatalouden rakennepelastukseen on jo todettu harhaopiksi. Nyt esitetään, että kauppa ja kuluttajaväestö ryhtyvät pelastamaan taloudelliseen ahdinkoon joutunutta alkutuotantoamme lähiruoka- ja kotimaisuussuosituksin.Ympäristöpolitiikan nimissä tarjotaan lisää rajoituksia ymmärtämättä talouden lakeja.

Tyhjilleen jäävien suurenevien kotieläinyritysten kannattavuus ei kohene näillä teoriatempuilla.

Tosiasia on, että elintarviketalous keskittyy kilpailukykyisimmille alueille ja yrityksille, jopa unionin ulkopuolisille maille. Niinpä EU on joutunut turvautumaan halpatuontiin muista maanosista. Suomen ja osin EU:nkin elintarvikevajaus on voitu kattaa tuonnilla. Kuinka kauan tämä toimii?

Viime hallituksen apuna työskennellyt valtiosihteeri Pekka Pesonen totesi äskettäin, että EU-ajan viralliset MTT:n luvut kertovat, että maatalouden kannattavuus on vain puolet terveestä tavoitteesta. Havainnollisti sen siten, että ”maataloustulon euro on vain 50 senttiä”.

Ei siis mikään ihme, että maataloustuotanto ei enää kiinnosta nuoria. ”Saattohoidossa” olevat viljatilat ovat jo nöyrtymässä uuteen torppariaikaan. Vuokrapeltojen avulla tehokkuuttaan nostavat viljatilalliset vielä elättävät toivetta, että maailmanlaajuinen ruokapula voisi tuoda pelastuksen nykyahdinkoon. Kuoleeko kurki ennen kuin suo sulaa?

MTT:n numerot maatalouden kestämättömästä kannattavuudesta ei huoleta nykyistäkään hallitusta. Ollaan avuttomasti jatkamassa jäsenyyden alussa aloitettua ”maataloudelta voidaan leikata” -vasemmistolinjaa.

Se alkoi Paavo Lipposen ja Iiro Viinasen johdolla ja näyttää poliittisesti käyttökelpoiselta edelleenkin. Varsinkin kun sanan maatalous taakse voidaan piilottaa se tosiasia, että leikkaus alentaa maatalousväestön tuloja.

Räikeiltä maatalousleikkaukset tuntuvat, kun valtio on tukemassa merkittävillä summilla työntekijäjärjestöjen vaativia tuntuvia palkojen prosenttikorotuksia. Suunnitellut leikkaukset vaikuttavat maanviljelijöiden tuloon miinusmerkkisesti ainakin yhtä paljon kuin nyt valtion tuella ja lakoilemalla vauhditetut ostovoiman ylläpitohankkeet.

Maatalousministerikin on tilanteen räikeyden tajunnut ja yhtynyt MTK:n esitykseen maataloustuposta.

Epäillä kuitenkin sopii, että maatalouden tulonumeroita varotaan ottamasta edes teoreettiseen käsittelyyn. Poliittisesti käyttökelpoinen hokema maataloudeltakin leikataan toimii edelleen täysipainoisesti.