Ilmastonmuutos vie pelijäät ja hiihtoladut

Mielipide

30.3.201602:00

Kolumni

Aimo Vainio

Kyllä harmitti pari viikkoa sitten lauantaina. Jääpallon SM-finaalissa oli katsomo täynnä yleisöä, aurinko paistoi ja televisio näytti vuotuisen jääpallojuhlan suorana.
Sitten aurinko paistoi vähän liikaakin, tekojää Helsingissä suli ja kamerat kuvasivat sohjoista kenttää. Selostaja puhui ihailtavan rauhalliseen sävyyn, vaikka lajiväki ymmärsi, että pahin on tapahtumassa: huomio keskittyi pelin sijaan siihen, että jää suli ja kaikki pettyivät.

Siihen hetkeen, kun erotuomari kertoi Ylelle pelin keskeyttämisestä, kiteytyivät lajin vaikeudet. Jäätä ei ulkona ole enää takavuosien tapaan. On selvää, että ilmastonmuutos on heikentänyt ulkokentillä pelattavan lajin olosuhteita. Kauden alku venyy etelässä joulukuulle ja hyvien kelien määrä talven aikana on vähentynyt.

Eikä ongelma ole vain jääpalloilijoiden, sillä viime talvina hiihtokilpailuja on peruttu vaikka kuinka monta. Enää niitä ei peruta pakkasen takia, vaan lumen puutteen vuoksi.

Vaikeuksista huolimatta jääpallo on edelleen sitkeästi elinvoimainen laji. Erikoista on, että vahvimmat lajipaikkakunnat ovat nykyisin etelässä, missä jäätilanne on kaikkein epävarmin.

Botnia Helsingistä voitti mestaruuden, Porvoon Akilles oli toinen ja Mikkelin Kampparit oli kolmas. Porvoossa ja Mikkelissä yleisö löytää katsomoihin tavallisesti satamäärin ja yltää lähes tuhanteen tärkeimmissä peleissä.

Neljäs eteläisempi vahva paikkakunta on Jyväskylä, missä on vahvaa junioritoimintaa.

Pohjoisessa jääkausi on syksyllä noin kuukauden pitempi ja talvenkin aikana varmempi. Silti perinteiset seurat Veitsiluodon Vastus ja Oulun Palloseura ovat vetäytyneet liigasta. Pohjoisessa on pääsarjassa enää keskikastissa rämpivä Oulun Luistinseura. Alle kymmenen vuotta sitten pohjoisessa oli neljä liigajengiä.

Lajin painopiste siirtyy lähivuosina vahvasti Helsinkiin, sillä sinne todennäköisesti rakennetaan Suomen ensimmäinen jääpallohalli. Ruotsissa niitä on yli kymmenen ja Venäjällä viisi.

Nykysuunnitelman mukaan halli rakennetaan puusta ja siitä tulee yksi puurakentamisen maamerkki pääkaupunkiseudulla.

Yhteiskunta rahoittaa ison osan hallista. Silti laji-ihmisten on kerättävä reilu kolmannes omarahoitusta, noin 3,5 miljoonaa euroa. Sen kerääminen on täysin laji-ihmisten vapaaehtoisen työn varassa.

Hiihto ja jääpallo ovat esimerkkejä lajeista, jotka menestyvät (tai ylipäätään elävät) täysin vapaaehtoisten vaivannäön varassa.

Hiihdon pelastajasta en tiedä. Ehkä se on suomalaisten asenne hyökätä ladulle heti kun sen tapainen saadaan lähimaastoon vedettyä. Kilpailutoiminta joutunee yksinkertaisesti hyväksymään kauden lyhentymisen. Tai sitten löytyy lisää vapaaehtoisia tekolumenlykkääjiä rakentamaan latuja.

Mutta jääpallon todennäköisesti pelastaa muutaman lajihullun usko ja järjetön työmäärä. Ilman heitä hallia ei tule (takana on monta uskon puutteeseen kaatunutta yritystä) ja seurauksena olisi lajin hiipumisen kiihtyminen ja hidas kuolema.

Nyt Helsingin halli voi avata hanat muilla paikkakunnilla ja takavuosien suosikkilaji siirtyy nykyaikaan. Samalla jääpallosta tulee jälleen suosittua.