Hevosella savottaan
Jari Kupiainen pinoaa koivunrangat rekeen. Metsätyöt käyvät yhtä lailla miestenkin kunnon päälle. Ei tarvita enää kuntosalitreeniä.
Hovingatar kiskoo kevyesti pienen rankakuorman metsästä, vaikka lunta on paikoin vain nimeksi.
Erilaisia hevosvoimia tulee vastaan liikenteessä. Rauhallinen Muska-Maija ei korvaansa lotkauta ohittavalle rekalle.
”Täällä lepää hevosen mieli ja miehen ajatus.”Tarmokas työpari tummalla metsätiellä on yksi mies- ja yksi hevosvoima. Yhteistyö on saumatonta, ja lähes sanatonta. Toinen ei virka mitään koko aikana.
Hiljainen työkaveri
Mies ja metsä pysyvät kunnossa
”En tiedä
mitään parempaa kuin lähteä hevosen kanssa metsään. Hevonenkin tykkää. ”
Pehmeä lumi on peittänyt ilmajokelaisen Kaatajanmaan metsää halkaisevan tien. Auraamattomalla metsäautotiellä on tuoreita jalanjälkiä. Kääntöpaikalla seisoo matala koivunrankakuorma, jota Jari Kupiainen kasvattaa korkeammaksi. Hän heittelee Hovingatar-suomenhevosen kärrykuormasta puita kevyennäköisesti kasan päälle.
Hovingattaren kupeet höyryävät, ja pitkä talviturkki on kaulasta kihartunut. Hevonen katsoo tulijaa kirkkain silmin, höristelee korviaan ja kurkkaa taakseen: mitä takana kuormansa kanssa odotteleva Muska-Maija tuumii tulijoista?
Ilman maisemassa näkyviä henkilöautoa, nykyaikaisen näköistä eräkämppää ja metsämiesten mainospipoja näkymä olisi kuin entisaikain suomifilmistä. Lempeännäköiset suomenhevoset vanhanmallisissa luokkivaljaissaan keskellä suomalaista havumetsää ovat kieltämättä pysähdyttävä näky. Ja ainakin kauniimpi kuin metsätyökoneen ilmiasu.
”Täällä lepää hevosen mieli ja miehen ajatus”, Jari Kupiaisen Raimo-isä sanoo ja kopauttaa jatsaristaan lumipaakun Muska-Maijan reen jalakseen. ”Kaikki ravihevoset pitäisi joskus päästää metsätöihin, niin jaksaisivat paremmin kiertää taas rataa”, hän jatkaa.
Monen polven hevosmiehiä
Kylänmiehet Aatto Alanko ja Arto Luoma ovat mukana savotalla. Kokeneina hevosmiehinä he osaavat lukea hevosten ilmeitä ja ”takajalan asentoa”, jotka tosin sekä Hovingattarella että Muskalla ovat varmat ja vakaat. 17-vuotias Muska on tehnyt metsätöitä koko ikänsä ja rauhoittaa tyynellä olemuksellaan nuorempaa ja vireämpää Hovingatarta.
”Noo Muska, menepä siitä”, Aatto Alanko sanoo lempeästi, ja tamma kiskaisee puukuorman liikkeelle. Lumikerros hankautuu reen jalaksen alla ja paljastaa vähän vihreää närettä. Raimo Kupiainen sanoo, että metsätöissä hevonen on monin verroin metsätyökonetta lempeämpi. Traktoria ja muuta konetta hän vie metsään mahdollisimman harvoin.
”Varsinkin harvennustöissä painava kone voi tuhota vielä metsään jäävien, suurtenkin kuusten juuret. Hevosesta ei juuri jälkeä jää. Kapealla reellä pääsee myös pienistä väleistä”, hän kehuu.
Kupiaiset, Alanko ja Luoma ovat harvennustöissä, eli hevosten vedettävät taakat ovat köykäisiä. Useimmiten metsästä haetaankin polttopuut hevosvoimin. Entäs järeämmät tukit?
”Onnistuu”, Aatto Alanko vakuuttaa. ”Tukkeja voi pinota tähän parirekeen miehen mittaisen pinon, ja hevonen vetää sen. Kevyestikin vielä. Miesvoimin työnnetään taakka liikkeelle, ja jos keli on luistava, ei kuorma ole hevoselle painava”, hän paljastaa niksin.
”Tässä pysyy myös mies hyvässä kunnossa”, Arto Luoma huikkaa viskellessään valmiiksi moottorisahalla kaadettuja puita Muskan rekeen.
Raimo Kupiainen esittää eriävän mielipiteensä monikymmenvuotisen hevosmetsurin kokemuksella. Hän on tehnyt hevosmetsätöitä aikanaan myös vieraalle, eikä tunteja silloin laskettu.
”Tein liikaa urakkaa, ja nyt on paikat sitten kipeinä. Jos tätä tekee sopivasti, pysyy kroppakin kunnossa.”
Monen roolin hevosia
Raimo Kupiainen laskeskelee olevansa hevosmies viidennessä polvessa. Jari-poika ja parikymppinen pojanpoika Jani jatkavat hevosperinnettä. Molemmat kasvattavat ja valmentavat ravihevosia, mutta toisintavat mielellään myös jo hiipuvaksi luultua työhevosperinnettä.
Kaikki Kupiaisen perheen hevoset oppivat myös työajon. Tallinpihalla on tukkireki jos toinenkin, vajassa hevosvetoisia niitto- ja haravakoneita, auroja, kärryjä ja luokkivaljaita.
Uusin yhden hevosvoiman voimanlähteekseen vaativa varuste on kumipyöräinen telikärry tukinajoa varten. Metallialaa opiskelleen Janin oppilastyönä tekemä kärry kelpaa metsätöihin nykyisinä lumettominakin talvina.
Toisaalla kuitenkin harmitellaan, että vanha hevosmiestaito katoaa luonnollisen poistuman myötä. Miten perinteet on saatu jatkumaan ilmajokelaisperheessä?
”Kai se vain on vereen mennyt”, Jari Kupiainen aprikoi eikä keksi sen kummempaa selitystä hevosrakkaudelleen.
Myös Sari Kupiainen, Jarin sisko, on hevostouhussa mukana, omien sanojensa mukaan ”taustahenkilönä”. Äitiä, Aino-puolisoaan, Raimo Kupiainen nimittää tallipäälliköksi. Tittelin saa, kun huolehtii tallin siisteydestä ja hevosten hyvinvoinnista.
Kari-poika puolestaan on siirtänyt hevosinnon suoraan (ja kuulemma moninkertaisena) tyttäreensä Susannaan. Jari Kupiaisen oma Anniina-tytär on niinikään hevostyttö ja harrastaa poniraveja. Perheen talleilla on kaikkiaan kymmenen suomenhevosta varsoineen. Niin, ja ponit.
”Kaikenlainen touhuaminen hevosten kanssa on aina kiinnostanut esimerkiksi Jaria. Olen siitä tosi iloinen. Ja kun vielä Janikin on kiinnostunut, niin ei voi enempää toivoa. Itsekään en tiedä mitään parempaa kuin lähteä hevosen kanssa metsään. Hevonenkin tykkää. Kyllä nämä ihan selvästi haluavat lähteä kuormaa hakemaan”, Raimo Kupiainen juttelee.
Ei taikaiskusta työhevoseksi
Kupiaisille on tuttu hokema, että ravihevonen ”ei kaipaa voimaa”. Moni raviammattilainen ja amatöörimpikin on sitä mieltä, että urheiluhevosella ei saa vetää taakkoja. Hevonen menee jumiin eikä kehitä nopeutta.
Suomenhevosen monikäyttöisyyden nimeen vannova perhe on toista mieltä. Sopivassa suhteessa hevoselle tekee hyvää saada monipuolista harjoittelua. Esimerkiksi Hovingatar oli maanantaina metsätöissä, mutta on menossa perjantaina Poriin starttiin. Lepo ja kevyt ajo viikon muina päivinä palauttavat tamman kisaiskuun, valmentaja Jari Kupiainen uskoo.
Paitsi fysiikkaan, metsätyöt vaikuttavat hevosen psyykeen.
”Hevonen tykkää liikkua luonnossa ja tehdä työtä isäntänsä kanssa. Tallin seinien katselu tai pelkkä raviradan ympäri kiertäminen ei voi tehdä pelkästään hyvää hevosen mielialalle. Ainakin, jos hevonen on tottunut muuhunkin, kuten nämä, on niille tarjottava vaihtelua”, Jari Kupiainen sanoo.
Hovingatar on komea esimerkki siitä, että ravihevosta voi opettaa muuhunkin kuin vastapäivään juoksuun ovaalilla. Kuusivuotias tamma toimii ratsuna, on kantakirjattu työhevossuunnalle, osallistunut menestyksellä työmestaruuskisoihin ja kilpailee raveissa. Se omaksuu jokaisen roolinsa mukisematta ja suorastaan ilolla. Metsätöissä se on itse rauhallisuus, raviradalla kuumenee kilpailuviettiseksi.
Kupiaisten hevosidylli voi näyttää vähän liiankin täydelliseltä. Näreikössä Hovingatar ja Muska toimivat kuin ajatus. ”Pruu”, ja ne pysähtyvät, ”mene siitä”, ja ne lähtevät liikkeelle, ”soo”, ja ne hidastavat. Kuormaa purkaessa ne pureksivat mietteliäinä kuolaimiaan tai natustavat eväsheinää.
Paluumatkalla metsästä kävellään puoli kilometriä kapeata, mutta vilkasta Jurvantietä, ennen kuin oikaistaan metsän kautta kotitallille. Hevosten ohi puuskuttaa täysperävaunurekka, mutta pollet jatkavat vetreää askeltaan karvaista korvaansa lotkauttamatta. Miten ihmeessä? voisi hevosten pelkurimaisen pakoeläinluonteen tietävä hyvällä syyllä kysyä.
”Totuttamalla kaikkeen heti varsasta. Hevosia pitää käsitellä paljon. Jos tavallisen ravihevosen viet tuonne metsään, sehän hulluuntuu ensimmäisestä oksan rasahduksesta”, Raimo Kupiainen esittää.
Kupiaisten tallilla jokainen hevonen opetetaan tekemään myös töitä. Se tarkoittaa, että hevosen pitää sietää perässään vedettävät kolisevat ja rämisevät taakat. Hevosen on myös luotettava ihmiseen, jos vaikka astuu metsässä koloon ja satuttaa jalkansa. Paniikkiin ei ole varaa. Työhevosen tärkein ominaisuus onkin se näkymättömin: sen on pysyttävä paikallaan, kun käsketään.
”Jos Muskan jättäisi tuonne metsätien varteen, se odottaisi siinä vielä aamullakin”, Raimo Kupiainen kertoo ”mumman” uskollisuudesta ja luotettavuudesta.
Jari Kupiainen on vaatimaton ja vähättelee hevosenkoulutustaitojaan. Hän ensin vähän kohauttelee olkiaan, ettei ne nyt ”sen kummempaa” koulutusta tarvitse, mutta sanoo sitten:
”Valjaiden on oltava hevoselle sopivat ja turvalliset. Jos silat menee rikki tuolla metsässä, on hevonen pilalla.” Hevosen on siis saatava hyviä, turvallisia työkokemuksia. Avainasemassa on isäntä tai emäntä.
”Hevosen kanssa ollaan aina rauhassa”, Jari sanoo ja puettaa metsä
Hiljainen työkaveri
reissussa hiestyneelle Hovingattarelle huovan ja toppaloimen.
Työhevoset pääsevät talliin appeelle, ja kohta tallin hämärän täyttää tasainen rouskutus. Tallikissa hyppää Muskan leveään selkään, tapansa mukaan, mutta irvistelee hieman: loimitettukin hevosen selkä tuntuu kissan pirtaan kostealta.
Viereisessä karsinassa Hovingatar nostaa suuren päänsä hetkeksi heinäkasasta ja tähtää silmällään aidanraosta. Se vilkaisee Muskaa, lopettaa hetkeksi pureksimisen ja kuulostelee. Pihalta kuuluu pikkuisen varsan kimeä hirnunta. Se on vuotiaan Hiirottaren ääni.
”Varsa on mumman perään”, Raimo Kupiainen naurahtaa. Varsakin on sukurakas.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
