Kankealle kemeralle kiemurainen seuraaja

Mielipide

8.3.201701:00

Kolumni

Hanna Lensu

Yksi suomalaisen metsänhoidon aikakausi siirtyy historiaan runsaan 3,5 vuoden kuluttua, kun nykyisin käytössä oleva yksityismetsätalouden kemera-tukijärjestelmä loppuu. Kemera otettiin käyttöön vuonna 1997 ja sillä oli varsin perinteinen tavoite: puuntuotannon lisääminen. Tavoitteessa on onnistuttu ainakin osittain. Metsien kasvu on kiihtynyt, mutta hoitorästejäkin on jäänyt.

Kun 2020-luvun metsätukia valmistellaan, reunaehtoja on pitkä liuta. Niin pitkä, että sivustaseuraajalla meinaa nousta tukka pystyyn ja epäusko puseroon – tuo ei voi mitenkään onnistua.

Koko tukihimmelin siedettävyyden vuoksi ainakin kaksi käytännön asiaa olisi pakko saada reilaan.

Nykyisenkaltaista byrokratiaa ei halua kukaan, vaikka sähköinen haku onkin syksystä lähtien sujuvoittanut hakemusten käsittelyä Suomen metsäkeskuksessa. Metsäkeskuksen kunniaksi byrokratia-asiassa on todettava, että se varoitteli jo valmisteluvaiheessa paisuvasta byrokratiasta ja jätti vuonna 2014 kemeraesitykseen eriävän mielipiteen.

Toiseksi tukitouhusta pitäisi yhdellä kertaa saada sisällöltään järkevä, ettei tulisi kaivettua sudenkuoppia, kuten kemeraan tehtiin.

Kaivelin tämän lehden arkistoja ja löysin kesätoimittaja-heitukkana kirjoittamani haastattelun elokuulta 2001. Jutussa Kuopion maatalousnäyttelyn metsätapahtumaa isännöinyt metsänomistajapariskunta äimisteli metsäpolitiikan logiikkaa. Tukia maksetaan taimikkonsa heitteille jättäneille, mutta hyvissä ajoin taimikkoaan hoitanut jää ilman kannustinrahoja.

Tämä kovin nurinkurinen logiikka oli voimassa vuosikaudet. Lopulta vuonna 2015 tuettavien työlajien joukkoon tuli taimikon varhaishoito, joka kannustaa oikea-aikaiseen metsänhoitoon. Kovin nopeasti muutokset eivät siis paragrafeihin etene.

Uusien tukien suunnittelijoilla on kolme erilaista tietä valittavanaan. EU:n sisämarkkinoilla kaikki valtiontuet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä. Sallittuja tukivaihtoehtoja ovat EU-hankkeet, hermoja raastavaa byrokratiaa sisältävä, nykyisen kemeran kaltainen kankea järjestelmä tai vähämerkityksinen de minimis -tuki.

Lisäksi pohdittavana on ihan perustavanlaatuisia kysymyksiä siitä, mihin tukea tulevaisuudessa ylipäänsä voidaan tai halutaan maksaa. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että valtion tai EU:n rahalla edistettäisiin puuntuotantoa. Päinvastoin.

"Tukea ei tule myöntää toimintaan, jonka tuensaaja toteuttaisi myös ilman tukea", toteavat Luonnonvarakeskuksen tutkijat pohjaselvityksessään.

Tämä perustelu romuttaisi taimikon varhaishoidon kaltaisen työn tukimahdollisuudet. Se herättää samalla kysymyksen, onko mielekästä ylipäänsä rakentaa koko tukihässäkkää, jos rahoituskohteena on hankehorinaa tai Keski-Euroopasta kopioitua vihernäpertelyä eikä järkeen käypää toimintaa edes aiota tai voida rahoittaa.

Kun tukijärjestelmän valmistelijoiden harteilla painaa vastuu vielä siitäkin, ettei markkinoita saa sekoittaa eivätkä työmäärät saa romahtaa, on levällään kinkkinen palapeli.

Onnea vain sekä viisautta ja parhainta menestystä sen kokoajille.