Kekkosen mitalla

Historia ei ole sitä mitä on tapahtunut vaan sitä mitä siitä kerrotaan. Sotiin johtaneet syyt, niiden aikana tapahtunut ja sodan jälkiselvittelyt kerrotaan aina voittajan näkökulmasta.

Ne jotka hävisivät eniten, eivät pääse koskaan ääneen. Toiset ovat joutuneet vaikenemaan vuosikymmeniä.

Virolaisille Suomi oli ikkuna länteen lähes koko pitkän ja pimeän neuvostoajan, kuten edesmennyt presidentti Lennart Merikin todisti.

Harva enää muistaa, mutta Viron ikkunan kävi avaamassa omin käsin Suomen presidentti Urho Kekkonen. Hän piti vuonna 1964 Tarton yliopistossa vironkielisen puheen. Se ei nyt tunnu kovin kummoiselta, mutta oli sen aikaisessa Neuvostoliitossa tehtynä melkoinen tempaus.

Kekkosen aloitteesta alkoi suomalais-virolaisten suhteiden rakentaminen. Niiden varjolla virolaiset saivat katsella Suomen televisiota, ja jokunen pääsi matkustamaankin. Suomalaiset rakentajat pystyttivät Viru hotellin Tallinnaan, ja moni parani sillä matkalla neuvostouskostaan.

Jos Kekkonen ei olisi ollut niin erinomaisissa väleissä Moskovan kanssa kuin oli, ei virolaisten auttamisesta olisi tullut mitään.

Ilman Kekkosen erinomaisia idänsuhteita ei olisi järjestetty Etykiä, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokousta, josta kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton siilipuolustuksen murenemisen voidaan laskea alkaneen.

Ilman erinomaisia idänsuhteitaan Kekkonen olisi saanut kokouksen järjestämisestä Nobelin rauhanpalkinnon. Osa palkintokomiteasta katsoi suhteet kuitenkin raskauttaviksi, ja palkinto annettiin venäläiselle toisinajattelijalle Andrei Saharoville.

Kekkonen on edelleen Suomen presidenttien mittapuu ja vertauskohta, tahdottiinpa sitä tai ei. Toisille Kekkosen vertaista ei löydy koskaan, toisille hän on kaiken pahan alku ja juuri.

Paha kekkosviha puistelee muun muassa tutkija Hannu Rautkalliota. Kekkosen tekemisten arvostelu on liki pitäen ainoa johdonmukaisuus, jonka Rautkallion tutkimuksista löytää.

Entisellä europarlamentaarikolla (ja melkein SDP:n presidenttiehdokkaalla) Lasse Lehtisellä on sentään toinenkin ajatus; demareiden ja erityisesti puolueen oikean laidan maineen kiillotus.

Kun Lehtisen ja Rautkallion toimittamat Väinö Tannerin päiväkirjat jatkosodan loppuvuosilta (1943–1944) ”julkaistiin”, ei tietenkään voitu unohtaa Kekkosta ja Kekkosen aikaa. Kerrattiin, miten näistäkään asioista ei voitu silloin puhua.

Eikö voitu? Tannerin muistelmat julkaistiin jo vuonna 1952, Kekkosen kolmannen hallituksen aikana. Lehtisen ja Rautkallion opuksessa taitaa olla hyvin vähän sellaista, mitä ei olisi kerrottu jo moneenkin kertaan.

Ei ollut Kekkosen vika, että Neuvostoliitto oli agressiivinen suurvalta, että se kukisti Itä-Saksan mielenosoituksia panssarein, painosti Suomea, miehitti Unkarin vuonna 1956 ja Tshekkoslovakian vuonna 1968. Ei ollut Kekkosen vika, että maailma oli täyden sodan partaalla kerta toisensa jälkeen.

Kun tällaisessa maailmassa jouduttiin elämään, ei kaikkien tannerilaisten sielua voitu hoitaa ihan viimeisen päälle.

Kekkonen ei ollut Suomen historian ainoa suuri mies eikä ainoa presidentti, jolla oli myös pienen ihmisen ominaisuuksia. J.K. Paasikiven mielentilat vaihtelivat yleensä raivonpuuskien ja tavanomaisen pahantuulisuuden välillä.

Presidentti Mauno Koivisto haukkui vuoron perään toimittajat ja talousasiantuntijat, joita hän nimitteli ennustajaeukoiksi. Erityisen hyökkäyksen kohteeksi joutuivat syyttäjät, jotka ”vainosivat” talousrikollisia. ”Herää ajatus, pitäisikö syyttää näitä syyttäjiä”, Koivisto fundeerasi.

Martti Ahtisaari oli poikkeus monella tavalla. Hän pyristeli irti sosialidemokraattisesta tukiverkostaan – ja joutui tyytymään yhteen kauteen presidenttinä. Ahtisaaren syrjäytti uskollista uskollisempi sak-lainen, järjestön entinen lakimies Tarja Halonen.

Halosen kahden kauden jälkeen meillä on ollut sosialidemokraateista noussut valtionpäämies jo 30 vuotta. Ei ole ihme, jos kovin suuri ihmisjoukko ei nouse vaatimaan entisen pääministerin ja SDP:n puheenjohtajan, venäläisen kaasuputkifirman lobbarin, Paavo Lipposen valintaa. Lehtinen sentään yrittää.

jouko.ronkko@maaseuduntulevaisuus.fi