Urakoitsija Juha Kallio, Vöyri Työhullu pienestä pitäen

Juha Kallio tykkää värkätä koneitten kanssa. Tästä kasvinsuojeluruiskusta hän suunnittelee tekevänsä kastelulaitteen. Kuva: Riitta Mustonen 

Mielipide

16.9.201516:00

Kolumni

Riitta Mustonen

”Sanoin jo pikkupoikana, että minusta tulee isona työmies. Opiskelin metsäkoneen kuljettajaksi ja muutaman talven kokeilin sitä hommaa, mutta se jotenkin jäi. Hetken aikaa ajoin pölliä, mutta pikku hiljaa siirryin yrittäjäksi.

Vuonna 2008 perustin Juhan Pajan, kun piti erottaa yritystoiminta maataloudesta. Toimialaksi laitettiin mitä mieleen juolahti, mutta maanrakennus oli tarkoituksena.

Yrittäjyyteen minulla ei ollut mitään sen suurempia apuja tai koulutusta. Hyvää kirjanpitäjää saan kiittää siitä, että kaikki on mennyt helposti.

Yrittäjänä olo vaatii hyviä hermoja ja joustavuutta, sillä välillä on tiukoilla. Töitä tehdään silloin, kun niitä on.

Pitää olla myös hyvä liikeidea. Verkostoituminenkin on vähän pakko – hyvät suhteet ja keskusteluyhteys asiakkaisiin, joita mulla ovat Destia ja Kela. Silloin homma toimii.

Maanrakennuksen ja tienhoidon lisäksi Juhan Pajaan kuuluvat tulkkauspalvelut. Vaimo on viittomakielen tulkki, ja kun tulkkaus siirtyi kuntien kontolta valtion ja Kelan järjestämäksi, alueen tulkit eivät halunneet perustaa omia yrityksiä.

Saunan lauteilla vaimo heitti, että miten olis, jos me tultais tuntityöläisinä sun firmaan. Tuumasin, ettei tulkeista kauheasti varastointikustannuksia ole, vaimosta nyt korkeintaan. Viidettä vuotta on menty näin ja mulla on kirjoilla kymmenkunta tulkkia.

Maanrakennuspuolella työntekijöitä on viisi vakituista ja viisi osa-aikaista.

Tienhoitourakat ovat jatkuvia: aurausta, suolausta, harjaamista, öljysorapaikkauksia, liikennemerkkien hoitoa. Aurauksessa ja suolauksessa pitää olla töissä tunnin sisällä puhelinsoitosta. Jos sattuu huono keli, niin viikonloppuna on seitsemänkin ihmistä töissä.

Tykkään työnteosta. Maanviljelystä erityisesti. Mulla on 80 hehtaaria viljaa viljelyssä ja teen peltotyöt itte, koska se on oikeastaan mun harrastus.

Lomia on pakko pitää joskus, kun vaimo käskee ja on varannut matkan. Mutta en oikeastaan kaipaa lomaa. Mulle työ on työntekoa arkena ja harrastusta viikonloppusin.

Muut harrastukset on ollu vähis viime vuosina. Mettästys on ollu ja tuloo olemaan joskus, jos on aikaa.

Tai no, ruuvaaminen ja rakentaminen on harrastus. On pitänyt itte opetella koneenrakennus, kun rahanpuute on pakottanut ja tienhoitovärkit on niin erikoosia, niitä ei oo valmiina. Jokainen joutuu teettään tai tekee itte.

Ei ole koskaan tullut mieleen lopettaa yrittämistä. Vaikka aina välistä tuloo sellaisia tilanteita, että rahat on kaikki loppu. Silti ruuat on riittäny eikä nälkää oo tarvinnut nähdä.

En stressaa taloudenpidosta. Pitää murehtia tarkasti, että tietää, mitä menoja on kahden kuukauden päästä, muttei kantaa murheita.

Elämänasenne on positiivinen, jalat maassa. On pakko luottaa, että elämä kantaa.

Olen syntynyt ja asunut ikäni Vöyrillä, tässä paapan rakentamassa talossa. Tämä on Pohjanmaata, mutta eteläpohjalaisina itteämmä pidetään.

Kai sekin on jotain vaikuttanut, että oon käyny suomenkieliset koulut, vaikka Vöyri on umpiruotsinkielistä. Oon eteläpohjalainen luonteeltaan. Yritteliäs. Itte saan töistäni päättää, mutta pakko on mennä. Jos mä oon pois, työntekijät joutuu joustaan. Se on ihan kuinka asioista sovitaan. Työt on pakko jonkun tehdä.”