Vesterinen tarinoineen

kuva: Terhi Ylimäinen 

Tero Vesterinen, 37, on puhelias ja hauska haastateltava. Useisiin vastauksiin kätkeytyy jokin mielenkiintoinen tarina.

Tarinoita Vesterinen imi itseensä jo nuorukaisena toimiessaan torimyyjänä Helsingissä.

”Toreilla kuuli melkoisia elämäntarinoita. Jostain syystä minulla on ollut aina tapana ajautua seurueisiin, joista löytyy astetta karheampaa elämänkokemusta”, Vesterinen tuumaa.

Raadollisia ja elämänmakuisia kertomuksia on päätynyt myös laulunteksteihin. Koskettavat tekstit ovat muodostuneet yhtyeen tavaramerkiksi. Niitä kuullaan myös tuoreella levyllä Tiedän miltä tuntuu, joka on yhtyeen tähän mennessä tasapainoisin albumikokonaisuus.

Vesterisen mukaan työtapana on, että hänen, Teemu Jokisen tai Janne Riionheimon tekemä tekstiraakile työstetään porukalla valmiiksi. Hän kuvailee kuuden miehen kokoonpanoa aikuisten miesten terapiakerhoksi, jossa voi päästellä höyryjä ja purkaa sydäntään avoimesti.

”Useimmilla meistä on sama elämäntilanne. Isyys on meille niin tuore ja omituinen asia, että siitä riittää puhuttavaa keikkareissuilla. Se herättää meissä riemua, mutta myös huolestuneita ajatuksia.”

Vesterinen Yhtyeineen sai alkusysäyksen sattumien kautta vuosituhannen alussa. Useissa bändeissä kitaristina toiminut Vesterinen kutsuttiin laulamaan lapsuudenystävän häihin vuonna 2003.

Laulaminen sujui hienosti – jopa niin, että hänet kiinnitettiin kyseisen hääyhtyeen vakisolistiksi. Sen jälkeen edessä oli sata hääkeikkaa. ”Niissä kehittyi laulajana, kun piti esittää kaikenlaista vanhoista valsseista Alice Cooperiin. Alettiin tehdä myös omia biisejä. Vesterinen Yhtyeineen tuli siihen hääpumpun rinnalle, hieman eri miehityksellä.”

Tarinoita oli kerrottavanaan myös Vesterisen edesmenneellä vaarilla. Teron isän isä oli legendaarinen harmonikansoittaja Viljo ”Vili” Vesterinen (1907–1961), jonka levyttämä Säkkijärven polkka on tärkeä osa suomalaista musiikkihistoriaa.

”Tajusin jo lapsena, että vaari on todella kuuluisa. Teini-iässä kitaransoittoa opetellessani ymmärsin, kuinka suvereenisti hän käsitteli soitintaan. Parikymppisenä tutustuin tarkemmin hänen musiikkiinsa ja löysin esimerkiksi Dallapén tuotannosta aivan mielettömän hienoja juttuja.”

Vesterinen varttui Vantaan Martinlaaksossa, savuavan hiilivoimalan ja pauhaavan kehä kolmosen tuntumassa. Viime vuodet hän on asunut Karjaalla avovaimonsa Sannan ja kolmevuotiaan Unna-tytön kanssa.

”En voisi asua enää kaupungissa. Muksukin on niin innoissaan luonnossa liikkumisesta. Tytär oppi tunnistamaan sienilajeja alle kaksivuotiaana. Hän huuteli selkärinkasta käsin, että isi, kantarelliapajat!”

Keväällä Vesterisen pesue muuttaa Porvoon maalaismaisemiin, 1800-luvulla rakennettuun torppaan. Purkukuntoisena ostettu talo on parhaillaan remontissa.

Remontistakin lohkeaa mielenkiintoista kerrottavaa. Sen yhteydessä välipohjan alta löytyi vanha venäläisvalmisteinen kivääri. Sen jälkeen lattialautojen alta paljastui maakellari, joka oli täynnä mehua ja hilloa. Vanhimmat oli säilötty 50-luvulla.

”Pihamaalla on romahtamaisillaan oleva mökki, jossa Kekkosen kellosepän kerrotaan asuneen”, Vesterinen hymähtää.

Mikäli haaveet toteutuvat, Vesterisen tiluksille tulee luomuviljelmä ja mehiläisfarmi. Perhe aikoo hankkia myös maatiaiskanoja.

Vesterinen Yhtyeineen kiertää tänä vuonna ahkerasti ympäri Suomea. Tero Vesteristä kiehtoo pienten maaseutupaikkakuntien koluaminen.

”Siellä ihmiset lähestyvät avoimemmin. Keikan jälkeen paikallinen isäntä saattaa läimäyttää kämmenellä selkään, että perkele, oli hyvä meininki. Pidän suoraviivaisesta meiningistä ja juttelen mielelläni yleisön kanssa.”

JOUNI HIRN