Lakaluomalla kukkii huumori

Eino, Aino ja Markku Pohjasmäki nauttivat työstään. 

Lakaluoman itsenäinen K-kauppa sijaitsee 66-tiellä Lapualla lähellä Kuortaneen rajaa. Lähiseudulla asuu paljon vanhuksia, joista osa on yksinäisiä ja liikuntarajoitteisia. Heille kauppa on erityisen tärkeä. Jos kyläkauppa lopettaisi, kauppamatka pitenisi 20 kilometriä. Moni ikäihminen joutuisi muuttamaan pois kotoaan.

Joka perjantai Lakaluoman kauppa kuljettaa asiakkaita ostoksille minibussilla. Myös kotiinkuljetuksia tehdään syrjäkylille. Palvelut ovat maksuttomia.

Yhteinen kauppapäivä on monelle viikon kohokohta.

”Moni odottaa kauppareissua, koska silloin saa olla yhdessä ja jutella mukavia. Se on monelle kuin virkistysreissu. Lapualainen lääkäri sanoi kerran, että me teemme sosiaalista työtä”, Aino Pohjasmäki kertoo.

Eino ja Aino Pohjasmäki ovat työskennelleet kyläkaupassa vuodesta 1958 lähtien. Itsenäisiä kauppiaita heistä tuli 1969.

Pariskunnan poika Markku Pohjasmäki astui kauppiaan saappaisiin viisi vuotta sitten, kun Eino ja Aino jäivät eläkkeelle.

”Olisimme jatkaneet Ainon kanssa, mutta Keskolta soitettiin, että meidän pitää lopettaa kaupan pitäminen. Ehkä olimme liian vanhoja emmekä ymmärtäneet lopettaa ajoissa”, Eino nauraa.

Kaupan pitäminen on heille elämäntapa. Kumpikin tekee edelleen täyttä työviikkoa.

Pian 80 vuotta täyttävä Eino herää joka arkiaamu viideltä, laittaa maidot kylmiöön ja täyttää lihatiskin. Aino istuu pitkiä päiviä kassan takana.

Työmatkaa ei ole. Kaupassa on ovi, josta astutaan heidän kotiinsa.

Viimeksi kauppiaspari piti loman 60-luvulla.

”Työtöntä päivää ei ole ollut ja hyvä niin. Onneksi olemme pysyneet terveinä. Kerran jouduin sairaalaan, kun selkäni kipeytyi enkä päässyt liikkumaan. Lääkäri sanoi, että nyt Pohjasmäki saa lähteä kotiin, mutta sairaslomaa en kirjoita, kun menet kuitenkin heti töihin. Hän oli oikeassa.”

Lakaluoman kylä on hiljentynyt entisajoista. Osa taloista seisoo autioina. Ennen vanhaan kaupalla saattoi parveilla kymmeniä miehiä päiväsaikaan.

Kauppiaspari on nähnyt aitiopaikalta niin maaseudun kukoistuksen kuin rakennemuutoksen. Keskikaljan tulo kauppoihin vuonna 1969 oli suuri muutos.

”Miehiä saattoi istua varastossa kaljoittelemassa. Siellä kuului niin naurua kuin manausta ja välillä riideltiinkin. Nykyisin ei ole sellaista”, Eino Pohjasmäki toteaa.

Kun Pohjasmäet aloittivat kauppatyön, laskimia ei ollut. Tavarat haettiin hyllystä asiakkaille ja ostokset ynnättiin kynällä.

Sokerit olivat topissa ja hiivat pienennettiin kilon eristä. Kokonaiset sianruhot ostettiin suoraan lihatukun kuorma-autoista.

”Suurin ero oli, että siihen aikaan ei ollut kylmälaitteita. Makkarat ja lihat haettiin asiakkaille kellarista. Makkaraa oli kolmenlaista: T-makkaraa, Suomea ja Erikois-Suomea”, kauppiaspari muistelee.

Vielä 1970-luvulla tavaroita rahdattiin kauppaan linja-autoilla.

”Kyllä siinä väkisin kylmäketju katkesi, kun makkarakoppa jätettiin bussipysäkille. Monen syrjemmässä sijanneen kaupan makkarat ja nisut saattoivat seistä maitolaiturilla koko päivän”, Eino sanoo.

Pelkkä päivittäistavaramyynti ei kannata. Kauppa myy rakennustarvikkeita myös lähimpiin taajamiin.

”Haemme tavaran Seinäjoelta ja kuljetamme suoraan asiakkaille. Myymme kaikenlaista rakennustavaraa perustuksista vesikattoon asti. Voimme kilpailla kuljetusten hinnassa.”

Pohjasmäkien mukaan parasta kyläkauppiaana olemisessa ovat asiakaskohtaamiset. Lakaluoman kaupassa ei säästellä huumoria, moni ostoshetki päättyy hauskaan rupatteluun.

”Monet asiakkaat ovat meille kuin perheenjäseniä. Yhdessä on jaettu ilot ja surut. Asiakkaita minun tulee eniten ikävä, kun tämä loppuu aikanaan”, Aino Pohjasmäki sanoo.