Viljelijästä hyvinvoinnin vaalijaksi

Matti Laurila on innostunut uuden alan löytämisestä ja siitä, että voi tuottaa käsillään ihmisille hyvää oloa. 

Matti Laurila, 54, on aikuinen alanvaihtaja. Kun maanviljely jäi odottamaan parempia aikoja, mies jatkoi uraansa konekauppiaana ja suuntasi samalla tiensä hyvinvointialalle.

Koulun monipuoliset liikuntatunnit ja sieltä virinnyt kiinnostus urheiluun nousivat mieleen ja saivat miehen pohtimaan ihmistä kokonaisuutena.

Lähiviikkoina hän valmistuu hierojaksi ja opinnot kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi ovat puolivälissä.

Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa liikunta, lepo, ravinto ja ylläpitävä kehonhuolto ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa.

Aiemmin viljelijänä Laurila oli pitkien peltojen keskellä yksin koneessaan. Nyt hän on työkseen ihmisen iholla, kuulostelemassa mitä kehossa tapahtuu. ”Onhan tämä ollut kasvun paikka”, varsinaissuomalainen myöntää.

Alanvaihto viisikymppisenä ei ole Laurilan mielestä hullumpi juttu. Jos mies olisi lähtenyt alalle jo parikymppisenä, kaikki olisi ollut hänen mukaansa vaikeampaa.

”Nuorena olisi saattanut käyttää työssä enemmän voimaa ja ajatella, että tehdään tämä työ nyt vaan pois. Viisikymppisenä kuuntelee enemmän. Nyt on maltti mukana.”

Käsituntuma on koulutuksessa tärkeä asia. On tunnettava, mitä kehossa tapahtuu. Kalevalaisista jäsenkorjaajista sanotaan, että heillä on silmät sormenpäissä.

Laurilan mukaan hommissa on paljon samaa, olipa hän viljelijänä keväisellä pellolla tai asiakastyössä jäsenkorjaajana.

”Jokainen kevät ja syksy on pellolla erilainen. Ihan sama on asiakkaiden kanssa. On löydettävä keinot, joilla erilaiset ongelmat hoidetaan siinä hetkessä.”

Kehonkäsittelyssä rauhallisuus, luottamus ja oma persoona ovat tärkeitä, mutta niin ovat asiakkaan kohtaaminen ja läsnäolokin. ”Jos hieroja ei ole läsnä työssään, asiakas tuntee sen kyllä. Siinä ei voi huijata.”

Loimaalla asuva Laurila on innostunut uuden alan löytämisestä ja kertoo, miten hyvältä tuntuu, jos pystyy tuottamaan käsillään ihmisille hyvää oloa ja poistamaan samalla kipuja ja kolotuksia.

Onko tässä kyse tulevasta päätyöstä, sitä hän ei vielä tiedä. Aika ja ihmisten tarpeet muuttuvat ja Laurila päivittää osaltaan alan palveluita tarjoamalla osaamistaan suoraan maatiloille.

Jos kalevalainen jäsenkorjaaja tulee tilalle hierontapöytänsä kanssa, voiko maajussien niskajumitusta hoitaa tuon näppärämmin?

Laurilan mukaan päälle viisikymppisillä on työelämässä vaikka mitä etuja. Jos asiakkaan etua ajatellaan, Laurilan mielestä hyvinvointiammatissa kannattaisi aloittaa reippaassa aikuisiässä.

Syy- ja seuraussuhteitakin hahmottaa varttuneempana paremmin. Niskakipuun voi vaikuttaa muukin, kuin näyttöpäätteen liika tuijottaminen.

”Vaikka se, että aamu lähti kotona huonosti käyntiin.”

Hierontapöydällä näkee, mitä suomalaisten kehoissa juuri nyt tapahtuu.

”Näky on karua katsottavaa. Moni suomalainen voi pahoin.”

Laurilan uusi työ peilaa vanhaa. Huonot elintavat ja ravinnon köyhtyminen suorastaan hyppäävät viljelijän silmille.

”Kaikki ei ole kohdallaan tuotantoketjussa. Jos pellolla toimitaan luonnonvastaisesti, lopputuote on ravintoarvoiltaan köyhää.”

Sama laki pätee ihmiskehossakin. Voidakseen hyvin keho tarvitsee ravitsemuksellisesti oikeaa ruokaa. Tuon tuosta asiakkaat ihmettelevät vastaanotolla miten ovat tulleet tähän kuntoon ja kysyvät, mitä voisi tehdä.

Taikatemppuja ei ole, eikä hierontapöydällä tehdä ihmeitä. Temppujen sijaan Laurila pyrkii elvyttämään kehon luontaista toimintaa. Miten keho tuohon reagoi, on kuulemma hämmästyttävää.

Moni asia korjaantuu. Silti kokonaisuudessa ollaan Laurilan mukaan jo myöhässä. Se mitä nyt näkee hierontapöydällä, sai alkunsa jo vuosikymmeniä sitten pellolla ja elintarvikeketjussa tehtyjen ratkaisujen seurauksena, hän toteaa.

Ravinto on Laurilan mielestä ihmiselle yhtä olennainen asia kuin hyvä ryhti. Valitettavasti hän on huomannut että se, mitä pellosta tulee ja syödään, ei kiinnosta ketään. Ja se näkyy hyvinvointipalveluissa.

”Kaupat ovat pullollaan tavaraa, mutta sieltä on työläs löytää terveellistä ruokaa”, Laurila ihmettelee.

Onneksi asiat ovat muuttumassa. Maatalouspuoli on havahtumassa asiaan ja ymmärtää jo, että maata on arvostettava. Peltoja on käsitelty kovakouraisesti, eikä niistä ole pidetty huolta.

Laurila on mukana pienessä tutkimusporukassa, joka etsii ja kehittää viljelymenetelmiä ravinnerikkaampien pellon tuotteiden kasvattamiseen. Yksi niistä on jo valmiina. Sen nimi on Superpottu.