Lukijalta: Ympäristömme maksaa vihreän siirtymän kustannukset

Savonlinnan ja Enonkosken rajalla sijaitseva Särkijärvi on esimerkki kaivostoiminnan vaikutuksista vesistöihin. Särkijärvi on niin hapan, että sen kalakanta on kuollut. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki

Vihreä siirtymä ja kestävän kehityksen hankkeet eivät ole kestäviä, jos ne eivät ole kestäviä ympäristölle.

Erityistä huolta kannan vesistöjemme tilasta. Jos kansainväliset yritykset voivat kaivos- ja akkuteollisuuden päästöillä tehdä bisnestä entistä helpommin ulkomaisille bulvaaneille, niin mikä meissä on vikana?

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksestä 11. joulukuuta lain vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta.

Uuden lain mukaan vesistön tilaa voidaan jatkossa huonontaa erinomaisesta hyvään, jos on kyse uusista kestävän kehityksen mukaisista eli paljon puhutun vihreän siirtymän mukaisista toimista.

Käytännössä vesien pilaaminen poikkeusluvalla voi siis tulla kyseeseen, kun kansainvälisten sijoittajien omistama ulkomainen kaivosyhtiö käynnistää akkumineraalien louhinnan tai jalostuksen karun ja kirkasvetisen järven tai joen läheisyydessä.

Suomen vesistöjen tila on nyt jo huolestuttava. Erinomaisessa tilassa olevia vesistöjä on enää vain Pohjois-Lapissa ja Itä-Suomessa. Itämeren rannikkomme on enää tyydyttävässä ja välttävässä kunnossa.

Nyt, kun Suomeen on syntymässä uutta ja entistä suurempaa vihreän siirtymän teollisuutta, niiden vaikutukset vesistöihin ovat merkittävät. Jätevesipäästöjä aiheuttavat erityisesti akkumateriaalitehtaat ja metallimalmikaivokset. Suomen tulisi ylläpitää erityisesti sellaisia vesistöjä, jotka ovat säilyneet erinomaisessa tilaluokassa, eikä mahdollistaa niiden tilan huonontumista.

Tiedämme hyvin, että päästöjen valvontaa ei käytännössä voida edes toteuttaa uskottavasti. Nykyinen kaivoslaki mahdollistaa malmin etsinnän joka paikassa. Toistaiseksi on yksi poikkeus; etsintätyötä ei saa maan pinnalla tehdä hautausmaalla eikä yksityiseen hautaan kuuluvalla alueella. Kaikkialla muualla se on mahdollista viranomaisen tai asianomaisen suostumuksella.

Kun lakien ”korjaustyö” jatkuu meillä tähän malliin, eivätköhän australialaiset ja kanadalaiset kaivosyhtiöt bulvaaneineen pääse korkkaamaan kohta myös noita hautausmaitakin, kun haistavat sieltä kalman seasta litiumia.

Markku Rekola

prosessitekniikan insinööri

Nokia