Maaseutukunnan elinkainot murroksessa

Virhe. Ei otsikossa, vaan ajattelussa. Usein olemme liian kainoja etsiessämme keinoja.

Teemme pienesti ja vaatimattomasti, virheitä varoen. Ajattelemme: ”Onhan näitä, yönselkään häipyneitä yrittäjiä, joille kunta lupasi maat ja mannaa. Parempi ottaa iisisti ja varman päälle.” On suunnattu katse varpaisiin, koska ei ole sitä rautatietäkään. Mitä me voisimme oikeasti luvata yrityksille?

Maailma muuttuu nyt rytinällä. Puhdas luonto on ollut itsestäänselvyys ja juhlapuheissa esitetty klisee.

Maaseudun päällä roikkunut tumma pilvi on nyt alkanut väistyä. Monipaikkaisuus ja hajautetut mallit ovat tulleet osaksi arkea pakon edessä.

Tämä näkyy myös yritysten päätöksenteossa. Onkin järkevää sijoittaa liiketoiminta pois ruuhkaisemmista paikoista riskien minimoimiseksi. Ei ole myöskään uusi asia, että yritys etsii tonttia maalta siksi, että tuotanto tarvitsee puhdasta vettä ja ilmaa ympärilleen. Viis rautatiestä.

Elinkeinopolitiikalla on vanhalta kalskahtava nimi. Ennen se tarkoitti uusyrityshankintaa ja hallipolitiikkaa. Kosteita lounaita ja pitkiä saunailtoja. Nyt on siirrytty puhumaan elinvoimapolitiikasta, kun pelkät keinot eivät enää riitä.

Elinvoima on laajempi käsite. Siinä yritys ja yrittäjäkin otetaan huomioon kokonais­valtaisesti. Tonttien ja logistiikan lisäksi mietitään palvelujen tarvetta, asumisviihtyvyyttä, tunnettuutta ja mainetta. Mihin ihminen ihastuu ja minkä kokee tarpeelliseksi, sinne hän haluaa yrityksensä ja elämänsä sijoittaa.

Koronakriisi on nostanut maaseudun arvostusta ihan pyytämättä. Mökkibuumin ja maallemuuton vilkastumisen lisäksi ilmiöön on kuulunut myös yritysten kotipaikan vaihtamista kaupungista yrittäjän vapaa-ajanasuntokuntaan.

Syy on ollut pitkälti tulevaisuuteen luotaava ja fiilispohjainen. Erään yrittäjän sanoin: ”Mietin, että mihin minä oikeastaan tarvitsen kaupunkia. Maalta käsin kaikki hoituu samalla tavalla, kun vain yhteydet pelaavat.”

Täällä Kuopion länsipuolella, Savon villissä lännessä on havaittu, että väkimäärä ei vähene muuttotappion vuoksi, vaan syy on ikärakenteesta johtuva korkea kuolleisuus. Alueemme kunnat ovat tilastoissa usein muuttovoittokuntia.

Mikäli vauvoja syntyisi yhtä monta kuin kirkkomaalle muuttajia on, olisi kuntien väkiluku kirkkaalla kasvu- uralla. Tähän uskoen muun muassa vesantolaiset rakentavat uutta hirsikoulua.

Elinvoimapolitiikka ei saa olla pienen piiriin salaseura, vaan jokainen voi toimia viestin viejänä ja tehdä omalta osaltaan elinvoimapolitiikkaa. Se ei ole vain kuntien johdon tai kehitysyhtiön tehtävä, meidän alueella elinvoimatalkoisiin on haluttu haastaa kaikkia.

Esimerkiksi Vesannon ja Leppävirran yhteinen Maaseudun uudet asumisratkaisut -hanke aktivoi kiinteistönomistajia myyntiin ja vuokraukseen, tekee asumiskokeiluja ja viestii maaseutuasumisen mahdollisuuksista.

Maataloutta ei ole useinkaan huomioitu elinkeinopolitiikassa, vaikka se on ollut maatalousvaltaisten kuntien pääelinkeino. Eräissä kunnissa on huomattu ottaa agendalle lähiruuan suosimista, ja maatalouden jatkojalostukseen on rakennettu yrityshautomoita. Jonkun kunnan viestinnässä saattaa vilahtaa lehmä tai mansikka.

Infran ylläpito ja rakentaminen palvelevat luonnollisesti kaikkia elinkeinoja. Maatalouden rakennemuutoksen yhä vain jatkuessa tulee vieläkin merkittävämmäksi pohdinta, mitä maatilojen ja luonnon suomilla resursseilla voi tehdä. Maaseutukunnan uudistuvassa elinkeinopolitiikassa positiivisena kirittäjänä toimivat biotalous ja ympäristöasiat laajasti ymmärtäen.

Biotaloudesta puhutaan paljon selluteollisuuden yhteydessä, mutta se on paljon muutakin kuin puuta; siihen kuuluvat kaikki luonnon antimet; kasvit, eläimet, levät, vesi, energia ja elämykset.

Luonnossa lymyää uskomattoman paljon hyödyntämättömiä aarteita, kuten VTT:n tutkimus osoittaa: ”Marjauutteista löytyi ase superbakteereja vastaan.”

Biotalous muuttaa maa­talouden roolia, kun raaka- aineita tarvitaan uusiin tuotteisiin matkalla öljy- ja hiili­taloudesta kohti biotaloutta. Uusvanhaa ja unohdettuakin biotalousosaamista on: ”Maidosta valmistettiin sodan aikana nappeja, maalia ja tekstiilikuituja”. (Maito Innovaatiot -hanke).

Kiertotalous muuttaa maatalouden menetelmiä, ja koko ruokajärjestelmä ja sen ympärille rakentunut politiikka on muutoksessa. Biotalous ei mahdollistu ilman tutkimusta, oivalluksia, keksintöjä ynnä muita älynväläyksiä.

Uusien ratkaisujen ja sovellusten kehittäminen vaatii kokeilua ja kyseenalaistamistakin. Usein kuilu yrittäjien ja tutkimustoiminnan välillä estää ideoiden etenemisen. Tarvitaan sillanrakentaja – taho, joka ymmärtää molempien kieltä. Siinä meillä kuntien elinkeinopolitiikan toteuttajilla on työsarkaa tarjolla.

Maaseutukunnilla on nyt otollinen aika nostaa nokka maasta. Rohkeasti käytännöllisiä ratkaisuja tarjoava kunta pärjää yritys- ja asukaskisassa.

Usein kuilu yrittäjien ja tutkimus­toiminnan välillä estää ideoiden etenemisen.