Seuraavan kerran kun puhelinmyyjä soittaa, kokeile tätä – saatat yllättyä
Missä on työn arvostus? Sossun luukulleko puhelinmyyjien pitäisi mennä sen sijaan, että he ovat töissä ja maksavat veroja, kysyy toimittaja Paula Liesmäki kolumnissaan.On vastenmielistä, että aikuiset ihmiset kehuskelevat sillä, että he ovat ilkeitä puhelinmyyjille.
Verkkopalstoilla kierrätetään erilaisia vinkkejä puhelinmyyjän karkottamiseen: ole koko ajan hiljaa, lyö luuri korvaan, väitä lehtimyyjälle olevasi sokea tai synnyttämässä, pyydä myyjää odottamaan ja jätä linja auki pitkäksi aikaa, huuda suoraa huutoa.
Kotirauhan rikkoja, terroristi, paskatyöläinen, listaa eräs puhelinmyyjä Suomi24:ssä kuulemaansa.
Nimittelyt ja tappouhkaukset ovat raukkamaisia, sillä puhelinmyyjät tekevät työtään.
Osa elättää työllään perheensä.
Puhelinmyyjän työ on monelle ensimmäinen työpaikka. Osa elättää työllään perheensä.
Missä on työn arvostus? Sossun luukulleko myyjien pitäisi mennä sen sijaan, että he ovat töissä ja maksavat veroja?
Puhelinmyyjien määrä on jo Suomessa laskenut reilusti, Yle kertoi viime vuonna.
Vuonna 2011 ala työllisti Tilastokeskuksen mukaan 8 713 henkilöä. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2021, määrä oli 6 158.
Myyjät soittavat huonoon aikaan, häiritsevät yksityisyyttä ja painostavat ostamaan.
En itsekään kerkeä jutustella puhelinmyyjien kanssa pitkään. Päätän puhelun yleensä nopeasti mutta kohteliaasti.
Puhelinmyyjiltä ei aina meinaa saada sanan sijaa, mutta kun sen saa, ”ei kiitos” toimii kyllä – ainakin muutaman kerran toistettuna.
Tämä on monien kipupiste: runsas kaksi kolmasosaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston vuonna 2020 tehdyn tutkimuksen vastaajista koki puhelinmyyntipuhelun lopettamisen asiallisesti usein vaikeaksi.
Myyjät myös soittavat huonoon aikaan, häiritsevät yksityisyyttä ja painostavat ostamaan. Puolet oli kokenut stressiä puhelinmyynnin takia, viidesosa vastaajista jopa erittäin paljon.
Vain 48 prosenttia vastaajista kertoi kieltäneensä tai rajoittaneensa puhelinmyyntiä joskus jollakin tavalla.
Myyjä taisi hieman liikuttua.
Yhden tutkimuksessa esiin nousseen huolenaiheen kyllä allekirjoitan: iäkkäiden, muistisairaiden ja heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttö on anteeksiantamatonta.
Monella tutkimukseen vastanneista oli omasta lähipiiristään huonoja kokemuksia. Iäkäs muistisairas vanhempi oli tullut tilanneeksi täysin turhia tuotteita kerta toisensa jälkeen.
Itselleni ei vastaavaa onneksi ole osunut kohdalle. Suurin pulma on ollut turha toisto: myyjät tarjoavat tuotetta, josta olen jo aiemmin kieltäytynyt, tai jota esimerkiksi puoliso tilaa.
Kehuminen piristää kehujen kohdetta mutta se antaa nostetta myös kiitoksen antajan päivään.
Olen joskus yllättänyt ja kehunut puhelinmyyjää. Toisessa päässä tuli hiljaista. Myyjä taisi hieman liikuttua.
Jotain yhteiskuntamme keskustelukulttuurista kertoo, että ihmiselle tulee tippa linssiin, kun hän saa kauniin sanan iloisesta asenteestaan. Suosittelen kokeilemaan!
Kehuminen piristää kehujen kohdetta, mutta se antaa nostetta myös kiitoksen antajan päivään.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




