Nuorikin viljelijä väsyy

Riikka Perälä ja Emmi Pietilä valmistuivat keväällä agrologeiksi Mustialasta. 

Kuinka voit?

TEKSTI: Riitta Mustonen KUVAT: Jaakko Martikainen PIIRROKSET: Stiina Hovi

Agrologiopiskelijat Riikka Perälä ja Emmi Pietilä kiinnostuivat maatilayrittäjien hyvinvoinnista, kun parin vuoden takainen tutkimus paljasti, että maatalousyrittäjät kokevat elämänlaatunsa huonommaksi kuin palkansaajat ja muut yrittäjät ja heillä on muita huonompi työkyky.

Naiset hämmästyivät, voiko asia olla näin. Toisaalta he olivat huomanneet omassa ympäristössään merkkejä uupumisesta. Asialle kannattaisi tehdä jotain.

Perälä ja Pietilä ehdottivat, että he tutkisivat nuorten maatilayrittäjien hyvinvointia ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä. Aihe herätti Mustialan maatalousoppilaitoksessa kummastusta, sillä tällaisia ”henkimaailman asioita” ei ole tavattu tutkia, vaan mieluummin jotain konkreettista, kuten työasentoja ja taloutta.

Perälä ja Pietilä kävivät viime vuoden vaihteessa yhteensä 18 maatilalla haastattelemassa maatilayrittäjää tai yrittäjäpariskuntaa. Haastateltavat olivat alle 40-vuotiaita ja tilat Lounais-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa.

Kuusi maatilayrittäjää kieltäytyi haastattelusta. Useimmat vetosivat työkiireisiin. Ei ole aikaa, kaikenlaisia kyselyjä tulee koko ajan, he totesivat.

Niin, ei ole aikaa. Se ei ole ihme, sillä nuoret viljelijät käyttävät todella paljon aikaa työhön, etenkin eläintiloilla.

”Suurimmalla osalla eläintiloista tehtiin liikaa töitä, normaalisti 10–14 tuntia päivässä. Jotkut eivät pitäneet edes sunnuntaita sen kummempana päivänä kuin muita, vaikka useimmat kyllä yrittivät pyhittää sen levolle, niin että vain pakolliset työt tehdään”, tutkijat toteavat.

Lomittajan voi saada vain 25 päiväksi vuodessa, mutta monelta nekin lomat jäävät pitämättä. Lomittaja saattaa tulla tekemään navettatyöt, ja viljelijä itse tekee samanaikaisesti muita töitä eikä osaa lähteä tilalta pois. Tai jos lähtee, murehtii, miten työt tilalla sujuvat.

Harvoin on mahdollista saada molemmille puolisoille lomittajaa yhtä aikaa, joten perheen yhteiset pitkät lomat eivät onnistu.

”Onhan se tosi vähän, jos vertaa palkansaajan vapaisiin viikonloppuihin, vuosi- ja talvilomiin. Koko vuodessa vain 25 päivää”, Perälä ja Pietilä puuskahtavat.

Toisaalta tutkimuksessa ilmeni, että jos osasi kotona erottaa työn ja vapaa-ajan, ei ollut niin suurta tarvetta lähteä lomallakaan pois kotoa.

Työn paljouden lisäksi moni nuori viljelijä koki sukupolvenvaihdoksen raskaaksi vaiheeksi elämässä. Ainakin kaksi haastatelluista oli sairastunut vatsahaavaan sen aikana.

”Sukupolvenvaihdos on kova paikka koko perheelle. Jatkajaksi halukkaita voi olla useita, talous on tiukilla, eikä vanhempi polvi osaa luovuttaa vastuuta nuorelle. Siinä on monenlaisia paineita”, naiset miettivät.

Tilanne on hankala etenkin silloin, jos nuori on innokas ja täynnä uusia ideoita, mutta vanhemmat tyrmäävät kaiken tai arvostelevat nuorten ratkaisuja.

”Ei ole helppo paikka hypätä ison yrityksen johtoon, vaikka siihen olisi pienestä asti kasvanut. Vanhemmat voisivat mieluummin rohkaista ja kannustaa ja tarjoutua vaikka avuksi navettaan, että nuoret saisivat joskus vapaata.”

Perälän ja Pietilän mielestä järjestöt voisivat tarjota sukupolvenvaihdoksiin ihmissuhdeneuvontaa investointilaskelmien lisäksi. Molempien osapuolten pitäisi ymmärtää roolien muuttuminen tilan sisällä.

Nuoren maatalousyrittäjän elämää ei yhtään helpota EU:n takaama epävarmuus tulevasta. Puolet haastateltavista oli sitä mieltä, että EU luo enemmän paineita kuin mahdollisuuksia.

Eläintiloilla EU-byrokratia on rankempaa ja työläämpää kuin muilla. Tutkijoita ihmetytti myös se, että aika monet viljelijät pistävät eläinten hyvinvoinnin oman hyvinvointinsa edelle.

”Eläimistähän se raha tulee, he perustelivat, mutta eivät ymmärtäneet, että jos he itse uupuvat, niin silloin myös eläinten hoito kärsii.”

Suuret velat kuormittivat joidenkin yrittäjien jaksamista. Velkaa ei osattu nähdä osana yrityksen taloutta, vaan ajateltiin, että kunhan vain saisi velat maksetuksi, niin sitten kaikki olisi hyvin.

Lähes jokainen haastateltava nosti esiin tilojen välisen yhteistyön hyvänä asiana. Jonkin verran yhteistyötä olikin, lähinnä säilörehun teossa ja puinneissa.

”Paljon enemmän voisi olla. Mutta tuntuu siltä, että nykyisin ei osata pyytää apua, vaan ajan henki on, että jokaisen pitäisi pärjätä omillaan”, tutkijat miettivät.

Perälä ja Pietilä tulivat haastatteluista siihen tulokseen, että nuorten maatilayrittäjien tukemisessa on aukko henkisessä hyvinvoinnissa. Siihen ei kiinnitetä huomiota, vaikka uupuminen ja masennus ovat myös maanviljelijöiden vitsauksia.

Hyvinvoinnista huolehtiminen ei vaadi mitään poppakonsteja tai terapioita. Monelle haastatelluista vaihtelua työlle toi mieluisa harrastus, saunaillat kavereiden kanssa, luonnossa liikkuminen, oma perhe. Jotain, missä ajatukset irtoavat työstä.

”Omaa hyvinvointiaan voi parantaa arvostamalla sitä ja ottamalla aikaa itselleen. Työt eivät tekemällä lopu eikä työ ole koko elämä, ei edes maatilalla.”

” Jos he itse uupuvat, silloin myös eläinten hoito kärsii. ”