Vuorenkilvet eivät karkaa metsään
Matti Rossi kirjoitti otsikolla ”Vuorenkilpi, ärsyttävin vieraslaji” (MT 11.1.).
Koristekasvina meillä viljellään yleisesti kahta lajia, hertta- ja soikkovuorenkilpeä, jotka ovat hyvin toistensa näköisiä. Molemmat ovat kestäviä kasveja, jotka menestyvät ainakin Lapin eteläosissa.
Vuorenkilvet ovat kotoisin Sisä-Aasian ja Siperian eteläosien vuoristoista. Siellä ne tunnetaan monipuolisina ja tehokkaina rohdoksina. Meillä niiden rohdoskäyttöä ja viljelyä on perusteellisesti tutkinut Bertalan Galambosi.
Kasviatlaksessa on hiukan toistasataa tietoa vuorenkilpien ”karkaamisesta” luontoon. Ilmeisesti kaikissa tapauksissa on kyse siitä, että puutarhajätettä on kipattu metsään, missä vuorenkilpi on versonut mukana tulleista juurenpätkistä. Kyse ei siis ole kasvin karkaamisesta, vaan sen laittomasta ja tuomittavasta siirtämisestä metsään. Metsä ei ole kaatopaikka, ei omakaan metsä, naapurin metsistä nyt puhumattakaan.
Viljelyn yleisyydestä huolimatta vuorenkilvet eivät osoita erityisiä leviämistaipumuksia. Vuorenkilpeä lisätään tavallisesti jakamalla, joten suurikin kasvusto on klooni, siis samaa yksilöä. Ilmeisesti kasvin oma siitepöly ei tuota itämiskykyisiä siemeniä.
Omassa pihassani on suuri vuorenkilpikasvusto, enkä kertaakaan ole havainnut siementaimia sen ympärillä. Ainakin toistaiseksi vuorenkilvet pysyvät viljelypaikoillaan, jos niitä ei tieten tahtoen kanneta metsään.
Kirjoituksen otsikointi kuvastaa nykyistä suorastaan hysteeristä suhtautumista tulokaslajeihin.
Seppo Vuokko
luontotoimittaja
Savitaipale
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
