Tarkoitus pyhittää keinot?

Tavoite on hieno ja ylevä, suorastaan maailman pelastava.

Elleivät muut ymmärrä sen merkitystä muuten, voidaan ottaa vähän epäpuhtaatkin keinot käyttöön, eikö niin? Koska journalismi rakastaa kohuja ja klikit elättävät mediatoimijoita, mukaan saadaan kaikki.

Jos joku onneton menee tarkistamaan faktat, on jo mielikuva saatu istutettua. Eihän oikaisua lue kukaan.

Kuva on tehokas viestintäväline. Siihen saadaan helposti mukaan tarina. Tarinoiden voimalla ihmisessä herätetään tunne, joka saa aikaan toivottuja tekoja. Siksi kuvia lavastetaan ja manipuloidaan. Siksi somessakin kuvien virta on kasvanut eksponentiaalisesti.

Pelkällä tekstillä ei saa enää huomiota, vaan mukaan kannattaa laittaa kuva, johon tarina kytketään. Tarinassa ei sinänsä tarvitse olla totta kuin siteeksi – sen verran, että se vaikuttaa uskottavalta.

Sen jälkeen saadaan ihmiset toimimaan. Eli on tehty tehokasta vaikutustyötä. Kuvan voi kuitenkin helposti lavastaa, rajata tai käsitellä. Kuva ei siis välttämättä ole totta.

Viimeviikkoinen pöllökuvafarssi oli tästä oiva osoitus: otetaan lavastettu kuva, kehitetään siihen tarina ja herätetään tunne.

Viestiin liitetään mahdollisuus toimia eli osoittaa, miten syvästi tarina kosketti. Ja näin saatiin näppärästi avohakkuukieltoadressiin lisää nimiä.

Kun lavastus kävi ilmi, pöyristyttiin siitä, että joku kehtaa kritisoida luonnonsuojelua. Tarkoitushan oli hyvä, kyllä silloin saa valkoisen valheen livauttaa!

Tämän hetken keskustelussa on osaoptimointi huipussaan. Tietysti asiat yksinkertaistamalla viestintä on tehokkaampaa. Kun kaikki on joko mustaa tai valkoista, on helppo muodostaa mielipiteensä.

Paljon vaikeampaa on, kun otetaan tiede ja vaikkapa biologiset prosessit tarkasteluun: maailma ei yllättäen olekaan mustavalkoinen. Eri näkökulmista tarkastellen moni vaihtoehto voikin olla hyvä.

Lopulta ajaudutaan ajatuskulkuun, johon törmäsin taannoin Twitterissä: parasta luonnonsuojelua on se, ettei ihminen mene luontoon lainkaan.

Tällä tavalla saadaan kätevästi oikeutettua se, että pysytään kaupungissa ja sisätiloissa, ei edes yritetä ymmärtää luontoa. Luontoonhan kannattaa tutustua vain kuvien ja videoiden välityksellä, koska ihmisen ei kuulu luontoon mennä. Luonnossa liikkuvat ja sieltä elantonsa ottavat ovat paholaisia. Ymmärrys luonnosta tiivistyy sitten siihen, että annetaan luontokappaleille ihmisten nimiä.

Etujärjestönkin kannattaa hyödyntää nykyistä enemmän kuvia ja tarinoita. Viestin on oltava totta ja tiedeperusteista. Toimintaa saadakseen niihin pitäisi kytkeä tunne.

Päätöksenteossa kuitenkin pitää olla vankka faktaperusta: päättäjän pitää pystyä sivuuttamaan tunne ja toimimaan tieteen ja tiedon pohjalta.

Monessa asiassa tiede on edennyt ja nykyaika on mennyttä parempaa. Jossain asiassa kuitenkin olisi syytä ottaa oppia vanhoista ajoista.

Isovanhempani välttivät turhaa kulutusta, tekivät itse, korjasivat rikki menneet, säästivät ja kierrättivät.

Nyt ostetaan kertakäyttöistä. Ostaminen on oikeutettua, jos se on omaan ideologiaan sopivasti -ton tai -nen. Kokonaiskuvaa ei tarvitse muodostaa, sillä sädekehä saatiin just kiillotettua yksittäisellä valinnalla.

Samalla, kun juupas-eipäskeskustelu oikeasta metsänhoidosta velloo, tuhannet metsänomistajat ovat juuri nyt istuttamassa taimia hakkuuaukeille.

Siellä tehdään sitä käytännön metsänhoitotyötä, jolla pyritään metsälön hyvään ikärakenteeseen ja ylisukupolvisuuteen: tuleville sukupolville varmistetaan metsän ja maaseudun tulevaisuus.