Kepun seuraava puheenjohtaja joutuu miltei ylivoimaisen urakan eteen
Kaunopuheinen hissuttelu ei riitä, jos kepu mielii enää koskaan palata voimiensa tuntoihin, kirjoittaa kolumnissaan Pekka Ervasti.
Kepu on tähän asti noussut onnistunut Fordsonin tavoin nousemaan kannatuskuopastaan, kirjoittaa Pekka Ervasti. Kuvituskuva on MT:n arkistosta. Kuva: Kimmo Kotta28.2.202410:00
Muutaman kerran on kepulle jo kirjoitettu muistokirjoitusta. Tähän asti se on aina noussut kannatuskuopasta kuin vanha Fordson Major suo-ojasta.
Nyt saattaa olla edessä puolueen historian totisin paikka.
Persut kiertävät vaalikenttää kuin kiljuva jalopeura ja kepun kannatuskäyrät lerputtavat kuin lehmän häntä – maaseutuhenkisiä vertauksia jatkaaksemme.
Eduskuntavaalitulos 11,3 prosenttia oli puolueen historian heikoin.
Kun vaalit menivät surkeasti Juha Sipilän hallituksen jälkeen 2019, kepu teki käsittämättömän strategisen virheen ja lähti silti seuraavaan hallitukseen.
Kun pieksun varret ovat jo täynnä, eroava puheenjohtaja Annika Saarikkokin pitää hallitukseen menoa nyt virheenä. Ei olisi pitänyt lähteä vihervasemmiston aisankannattajaksi.
Kepun kannattajakunnan rautainen ydin, jokaisen kirkonkylän Veijon Esson kahviparlamentti, odottaa uudelta kellokkaalta räväkämpää otetta.
Suurempi virhe saattoi kuitenkin olla periaatteellinen. Mojovan vaalitappion jälkeen olisi pitänyt kuunnella kansan tuomiota nöyränä ja hakeutua oppositioon henkeä vetämään. Mutta valta on makiaa ja ministeriauton kyyti komiaa. Nyt on laskut maksussa.
Kepun kannatusalholle voi tietysti löytää paljon muitakin – akateemisempia – syitä. Kaupungistuminen, yhteiskunnan polarisaatio, globalisaatio ja mitä näitä nyt on. Jokainen päivystävä dosentti keksii lisää uusia syitä, jos vanhat loppuvat.
Seuraava puheenjohtaja joutuu miltei ylivoimaisen urakan eteen. Olipa hän kuka tahansa, kenttäväen odotukset ovat Everestin korkuiset.
Yksi asia on varma, kepun kannattajakunnan rautainen ydin, jokaisen kirkonkylän Veijon Esson kahviparlamentti, odottaa uudelta kellokkaalta räväkämpää otetta.
Pelkkä kaunopuheisuus ja kansallispuku eivät enää riitä. Sanalla sanoen, kepu tarvitsee tymäkän lorauksen populismia pärjätäkseen nykyisen kaltaisessa poliittisessa mutapainissa.
Sävellajin vaihto voi olla vaikeaa puolue-eliitille, joka on tottunut vanhaan hissutteluun, jossa oppositiossa ei sorruta terrieritaktiikkaan, koska seuraavien vaalien jälkeen pitää tulla toimeen vastustajan kanssa, jonka puntissa on roikuttu.
Olkoon Mauri Pekkarinen poikkeus tästä säännöstä.
Populismilla on huono maine, varsinkin sellaisten poliitikkojen joukossa, jotka eivät sitä oikein annosteltuna hallitse. Heistä on jotenkin ylevämpää puhua korrektisti ja epäselvästi kuin suoraan ja selkeästi.
Politiikasta on tullut entistä henkilökeskeisempää. Puheenjohtaja on puolueensa brändi. Äänestäjä ei ole enää uskollinen. Hän surffailee somessa ja tekee Idols-valintansa tunnekylki edellä.
Kanki joutuu siinä tanssissa taipumaan aivan uusiin asentoihin.
Kolumnin kirjoittaja on pitkän linjan politiikan toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
