Mies, jolle puu puhuu

Styf soittaa ja säveltää itse. Klassinen kitara on miehen sydäntä lähinnä. 

Styfillä on taito kuulla jo puunkappaleesta, millainen ääniala ja sointi valmiissa viulussa on. Kansi on kotimaista kuusta. 

Styf tekee taiten jokaisen osan. Kitaran lapa on koristettu intarsia-tekniikalla. 

Koristenauha taipuu lämmön avulla. Värikontrastiin tarvitaan esimerkiksi lehmusta, vaahteraa, mahonkia, bubingaa tai padoukkia. 

Soitinrakentajan messinkinen höylä on puun työstössä tärkein työkalu. 

On alkutalven kaunis aamu, kuura on kirjonut pitsiään puihin. Jäntevä mies harppoo tuttua polkua ylämäkeen, hengästymättä. Askel pysähtyy kookkaan kuusen katveeseen. Hän nostaa pipoaan sen verran, että saa painettua korvansa kiinni kaarnaan. Sitten mies kuuntelee.

”Ei tämä maailman paras puu ole, mutta sanotaan, että äänenjohtokyky on keskiverto. Kyllä tästä kitarapuuta saa, mutta ennen kaikkea viulupuuta – noin puolitoista metriä tuosta ylempää oikein hyvinkin.”

Eero Styf rakentaa akustisia soittimia. Puuta tunnustellessaan hän tunnistaa, kannattaako siitä tehdä soitin.

Styf tietää puunkappaleesta, millainen sointi vaikkapa siitä tehdystä viulusta tulee kun se on valmis. Joskus ääni tulee kuvana, joskus selvänä äänenä. Mieleensä nousevaa kuvaa tai ääntä Styf vertaa esimerkiksi viululla soitettavaan konserttoon, jossa yksi hyvä ominaisuus nousee taustasta. Sama pätee kitaraan.

Nyt keskiuusmaalaiseen metsikköön kantautuu pääkaupunkiin matavan aamuruuhkan möly, joten Styf turvautuu apukeinoon.

”Otetaanpas vähän taikaa.”

Hän haravoi katseellaan kuusen helmoja ja valitsee maasta tasapaksun, noin 30-senttisen kepakon. Styf asettaa sen suoraan kulmaan vasten kuusen runkoa, kepin toisen pään visusti kiinni korvaan ja keskittyy.

Terve, sopivanmittainen kalikka auttaa kuulemaan, kuinka puu johtaa ääntä.

”Kun suljen lähistön äänet pois kuulen, tuleeko puun ytimestä kaukaisia ääniä, niin sanotusti latvasta. Tämä kuusi tosiaan johtaa ääntä aika hyvin.”

Styf havaitsi jo poikasena kulkevansa aistit avoinna. Hänen herkkyytensä huomattiin myös koulussa.

”Joitakin juttujani pidettiin outoina. Sanottiin, että on vähän taiteellinen tapaus, taiteilijan tenava. Isä oli itseoppinut kuten minäkin.”

Styf koitti tehdä itselleen kitaran jo 8-vuotiaana. Ensimmäisen akustisensa hän sai valmiiksi 13-kesäisenä. Suomalaisesta kuusesta työstetty 12-kielinen on yhä tallella.

”Siitä katkesi kaula, kun äitivainaa pudotti sen nojatuolilta. Korjata se pitäisi. Kuusi soi erityisen kauniisti.”

Joskus puu puhuu Styfille yllättäen. Jokin aika sitten hän ajoi autoa. Tien vieressä näkyi iso kasa puita. Paikalta oli kaadettu metsää.

”Minulle tuli voimakas tunne että tuossa.”

Styf pysäytti auton ja meni katsomaan puita lähempää. Hän tunnisti haluamansa heti.

”Se oli hieno kuusi. En olisi saanut sielunrauhaa, jos en olisi pysähtynyt.”

Puut olivat metsäyhtiön omaisuutta. Neuvottelemalla Styf sai tahtomansa tukin. Nyt siitä on työstetty kitara.

”Soittimesta tuli erinomainen. Sen äänirekisteri on todella laaja.”

Styf suuntaa saappaansa pois polulta, syvemmälle metsään. Miehellä on mittarissa reilut 60 ikävuotta, mutta askel on keveä. Nuorukaisena Styf pinkoi 60 metriä alle seitsemään sekuntiin ja hyppäsi mäkeä itsensä Seppo Pellin valmennuksessa.

”Tässä metsässä tuli treenattua päivittäin, joskus useampiakin tunteja. Nyt liikun täällä kuntoilumielessä.”

Tarvomme alamäkeen. Osa nuorista näreistä on taittunut Kiira-myrskyn voimasta.

Styf sanoo, etteivät vuodet ole veljiä keskenään. Ilmasto ja sen muutos vaikuttavat myös puihin. Jos peräkkäisten vuosien säät heilahtelevat suuresti, hiekkaperäinen maasto ei reagoi puiden kasvuun yhtä herkästi kuin pehmeämmät multamaat. Kosteimmissa paikoissa puut ovat nopeakasvuisia.

”Hyvä soitinpuu on saanut kasvaa rauhassa. Se on suora ja tiuhasyinen.”

Styfin kiittelemä kuusi on 60–70 -vuotias. Soittimet tehdään yleensä vanhoista, jo kuivaneista tai kuivatetuista puista. Styf on kelottanut puita itsekin.

Sen verran tutkijan vikaa Styf sanoo omaavansa, että on työstänyt soittimen tuoreestakin kuusesta. Tekovaihe opetti paljon, sillä tuore puu eli koko ajan.

”Kyllä siinä ruljanssinsa oli, mutta myös tuoreesta puusta voi saada hyvän soittimen. Se on kuitenkin niin suuritöinen, ettei vastaa tarkoitustaan.”

Puu puhui Styfistä viulunrakentajan, kun hän oli jo aikamies. Styf hakkasi pihassaan polttopuita. Yhtäkkiä hänelle kolahti yhdestä klapista, että siitä on ruvettava vuolemaan viulunkantta. Puiden hakkuu loppui siihen.

”Puunpalasta tuli ensimmäinen rakentamani viulu.”

Styfin pajassa kotitalon kellarissa on monta aihiota. Hän ottaa yhden käteensä.

”Tästä tulee alttoviulu, tummaääninen.”

Puuta kuunnellessaan Styf ei tiedä, tahtooko juuri tietty ääniala siitä ulos vai onko niin, että hän työstää puuta kunnes sen sointi vastaa sitä, jonka hän ajatuksissaan kuuli.

Esimerkiksi viulun lopullinen sointi täsmää silti aina siihen, jonka Styf aisti soittimen ollessa vasta pala puuta.

”Tässä hommassa täytyy pitää taukoja ja kuunnella, mitä puulla on sanottavaa. Kun puu on puhunut, jatkan tekemistä kunnes hypistely ilmoittaa, että riittää tällä erää.”

Kun Styfille tulee tunne, että työstö on valmis, hän alkaa kasata soitinta. Pohjan, sivujen ja kannen oikeanlainen värähtely on kaiken a ja o. Siihen vaikuttavat kaikki soittimessa olevat asiat.

Herkkyys ja sen lukeminen on Styfille tekemisen ydin. Intuition hän sanoo aina omanneensa, se on vain vahvistunut vähitellen.

”Herkkyys antaa oikeita ratkaisuja asioihin. Ei sillä lottoriviä silti pysty selvittämään.”

Viuluja Styf rakentaa pari vuodessa, kitaroita ehkä viisi, enimmillään kymmenen. Hän sanoo tekevänsä tilaussoittimen pyynnöstä nopeastikin. Silloin vaarana on, ettei puu hae paikkaansa ja äänenjohdanto voi mennä tyystin poikki.

”Saan viuluja kasaan vaikka pari viikossa, muttei sellaisilla mitään tee. Kitarakin kypsyy parhaaseen sointiinsa noin kolmessa vuodessa. Hyvä soitin on taideteos, se ei ole sarjatuotantoa.”

Styfin kitaroiden soinnin salaisuus piilee hyvän puun lisäksi kaikukopan rimoituksessa. Kitaroissa hän käyttää usein myös itse ideoimaansa, lyyraa muistuttavaa tukikaarta. Soittoa helpottavat otelaudan korotus ja soololovi.

”Ergonomia tuo musiikkiin täyteläisyyttä ja ehkäisee rasitusvammoja.”

Viuluihinsa Styf tekee myös jousia. Laatujouset tehdään käsityönä useimmiten brasilialaisesta pernambuco-puusta, jouhet ovat mongolialaishevosen häntää.

Kotimainen kuusi on akustisten soitinten kannessa Styfin suosikki, mutta myös mänty ja vaahtera löytävät paikkansa tekijän näpeissä.

”Mänty käy ihan hyvin esimerkiksi sähkösoittimiin. Suomalaisesta vaahterasta olen tehnyt viulun talloja.”

Omenapuutakin Styf on kokeillut, mutta siinä on oltava tarkka, mistä kohtaa puuainesta ottaa. Oksakohdat eivät ylipäätään sovi soittimiin.

Pajansa ilmaa Styf säätää tarkasti, sillä puu elää sekä kosteuden että lämpötilan mukaan. Lämpö on soittimen työstössä tärkeä työkalu, mutta olennaisin on piskuinen, messinkinen höylä. Sillä Styf vuolee puun pinnasta tarkasti kiharaisia lastuja. Osan työkaluistaankin hän tekee itse. Puuta piirtää puukko, jonka Styf on sorvannut ja karkaissut löytämästään viilasta jo poikasena.

Soittimen pinnan Styf viimeistelee usein lakkaa hiertämällä. Sävyt hän ottaa mieluiten luonnonmateriaaleista.

Kitaran rusetissa ja koristenauhassa Styf leikittelee tumman ja vaalean puun kontrastilla käyttämällä esimerkiksi lehmusta, vaahteraa, mahonkia, bubingaa tai padoukkia. Tummasta ebenpuusta sorvataan viritysnuppeja sekä viuluihin että flamencokitaroihin.

Flamencosta Styf syttyy. ”Olen myös soittajana itseoppinut. Korva kertoo. Soitinrakentajalle soittotaidosta on hyötyä.”

Styfin valmistamia instrumentteja soi ympäri maailmaa. Soitinta hän hienosäätää aina asiakkaan mukaan, ja huolto kuuluu palveluihin. Paras palaute on soittimeensa tyytyväinen muusikko.

”Mitä soittaja pyytää, siihen hyvä soitin vastaa.”

Soittimia Styf sanoo rakentavansa niin kauan kuin pystyy. Työn alla on kitaroita, viuluja, sello ja ukulele.

”Tämä on elämisen muoto. Ajattelin vielä värkätä akustisen basson. Ja olisihan se kiva tehdä se maailman paras klassinen kitara.”