Kaikkea emme tiedä

Mielipide

30.6.201613:26

Kolumni

Jarmo Palokallio

Metsähallituksen nimityskuvio heilutti lopulta jopa maatalous- ja ympäristö­ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) pallia. Ministeri kuitenkin selvisi eduskunta­ryhmänsä ripityksestä keltaisella kortilla.

Eduskuntaryhmän raivo johtui keskustalaisen ja pestinsä kunnialla hoitaneen Esa Härmälän omavaltaisesta syrjäyttämisestä. Hyvältä ei näyttänyt sekään, että Tiilikainen nosti tilalle pitkäaikaisen tuttunsa Pentti Hyttisen.

MT kysyi Hyttiseltä, pyysikö Tiilikainen häntä hakemaan pestiä. Hyttinen ei myöntänyt eikä kiistänyt asiaa, mutta poikkeuksellisen varmalta valinnastaan hän vaikutti etukäteen. Normaalisti kommentteja aletaan antaa vasta kun nimet on papereissa.

Virallisesti Hyttisen valinta perustui kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion virkavastuulla tekemään taustatyöhön. Tiilikainen ei siten tehnyt päätöstä yksin.

Husu-Kallion muistion perusteella kolmen kärkihakijan aiemmat ansiot ovat varsin tasaiset. Heillä kaikilla on ”erinomainen kokemus vaativista johtamistehtävistä”.

Se tarkoittaa, että Hyttisen nousu ykköseksi perustuu haastattelussa onnistumiseen ja muita parempiin näkemyksiin Metsähallituksen johtamisesta. Härmälän on vastaavasti täytynyt epäonnistua haastattelussa. Muuten hän olisi saanut jatkaa istuvana johtajana.

Tai sitten asiat eivät ole niin kuin annetaan ymmärtää.

Husu-Kallio ei haastattelun onnistumisia ja epäonnistumisia muistiossaan erittele. Sen sijaan hän nostaa Hyttisen ykköseksi "kokonaisarvion" perusteella.

Hyttinen joutui taannoin eroamaan Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan tehtävästä työilmapiiriin liittyvien ongelmien takia. Ilmeistä on, että niiden osalta kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin on lehdissä kerrottu.

Ainakin Hyttinen saa ­Husu-Kalliolta kehuja erinomaisesta vuorovaikutteisesta henkilöstöjohtamisesta.

Metsähallituksen henkilöstön edustajien vetoomus Härmälän puolesta on oma lukunsa. Luontopalveluiden puolelta häntä on myös arvosteltu. Ehkä se painoi valinnassa.

Joku voisi ihmetellä sitäkin, miksi Tiilikainen antoi Härmälälle kenkää Metsähallituksesta, mutta pitää tätä sopivana miehenä Maatalous­virasto Mavin johtajaksi. Ministerin logiikka ei tuolta osin oikein aukea.

Suuren yleisön kiinnostus kohdistui Metsähallitukseen jo metsähallituslain uudistuksen yhteydessä. Silloin luonto- ja kansalaisjärjestöt lietsoivat hysteriaa valtion metsien ja vesien myynnistä.

Lopputulos oli kohuun nähden vaatimaton.

Yksi uuden lain tavoitteista oli Metsähallituksen johtamisen selkeyttäminen. Sen Tiilikaisen väliintulo vesitti. Jäljelle jäi lähinnä hurskas toivomus Metsähallituksen talous- ja luontopuolen vuoro­puhelusta.

Tässä tilanteessa Metsähallitukselle halutaan tarjota uusi alku uuden parivaljakon johdossa. Toivottavasti se onnistuu.