Luottoluokitus ei voi olla ainoa asia

Jyrki Katainen ilmoitti jättävänsä puolueen puheenjohtajuuden sekä myös pääministerin paikan kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. Kenellekään, joka vähääkään politiikkaa seuraa, asia ei liene tullut yllätyksenä. Katainen on missionsa toteuttanut, ja seuraava askel on tulevaisuudessa häämöttävä EU-komissaarin virka.

Sanonta ”rotat jättävät uppoavan laivan” sopii useampaankin nykyhallituksessa toimineeseen ministeriin. Kataisen johdolla tehtiin päätöksiä jotka miellyttivät Euroopan valtaapitäviä, ja jos isompiin saappaisiin mieli halajaa, niin silloin on joustettava omista, kenties joskus tärkeänäkin pitämistään päämääristä.

Intohimoista poliitikkoa voi verrata urheiluvalmentajaan. Sellaiselle henkilölle, joka oikeasti haluaa päästä korkealle tasolle, ei riitä se, että valmentaa divisioonatason joukkuetta. Intohimo työhön ei tietenkään sinänsä ole negatiivinen asia.

Seuraava lähtijä on Jutta Urpilainen, jolla lienee myös tulevaisuus jossain tärkeässä virassa EU:ssa.

Kataisen hallitus jää Suomen historiaan surkeimpana hallituksena kautta poliittisen historian.

Suuret linjaukset ja päätökset ovat olleet vääriä, ratkaisuja ja muutoksia, joita jälkeenpäin on yritetty tehdä, ovat vain vieneet asioita huonompaan suuntaan. Useammatkin ”suuret muutokset” ovat edelleen niin sekavassa tilanteessa, ettei niistä ja niiden vaikutuksista tiedä edes henkilöt, jotka niitä ovat suunnitelleet.

Hallituksella on ollut vain ja ainoastaan yksi asia, mistä on pidetty kiinni kynsin ja hampain: luottoluokituksen pysyminen korkeimmalla tasolla.

Tietenkin se, että luottoluokitus on pysynyt hyvänä, on positiivinen asia. On vain käynyt niin, että tämän yhden ja ainoan päämäärän takia kaikki muu on kääntynyt huonompaan suuntaan.

Maailmasta löytyy useitakin esimerkkejä siitä, että myös huonomman luottoluokituksen omaava valtio voi pärjätä hyvinkin, ja isona lisänä se, että monessakin maassa kansalaisten kurjistaminen ei ole läheskään sitä luokkaa mitä se on meillä.

Kysehän on yksinkertaisuudessaan siitä mihin ja miten yhteiset rahat käytetään.

”Feikkielämä” on sitä, että haluaa näyttää ulospäin paremmalta kuin mitä on. Kataisen ja Urpilaisen ajamat EU:ta ja sen valtaapitäviä myötäilevät päätökset ovat juuri tätä feikkiä.

Korkealta tipahtaminen tekee kuitenkin kipeää.

Kataisen ja Urpilaisen kohdalla tuokaan ei kuitenkaan päde, sillä jo ennen puoltaväliä matkalla alas kohdalle osuu pehmustettu tuoli, jonka selkänojassa painettu teksti, EU-parlamentti.