Kiitän maan hallitusta ensi kerran

Hallitus on päättänyt nousseiden polttoaineiden hintojen johdosta nostaa kilometri­kohtaista työmatkavähennystä ja matkavähennyksen enimmäismäärää vuodessa.

Olemme tavallinen duunaripariskunta (lähi­hoitaja ja paperityöläinen), jotka molemmat käymme työssä kotipaikka­kunnan ulko­puolella. Toinen hoitaa vanhuksia, toinen koittaa pienellä panoksella turvata metsäteollisuuden vientituloja maamme parhaaksi.

Epäsäännöllisestä vuoro­työstä ja joukkoliikenteen puutteesta johtuen oma auto on ainoa vaihtoehto työmatkoilla. Etätyömahdollisuutta emme ole päässeet kokeilemaan tuntiakaan. Vielä eivät vanhukset kotoa käsin tule hoidetuksi eikä sellupaali singahda massapulpperiin.

Tähänastiset maan hallituksen energia- ja veroratkaisut ovat heikentäneet ruokakuntamme ostovoimaa. Nyt näyttää siltä, että soutajiakin muistetaan ensi kerran, valitettavasti tässä vaiheessa vain pitkää työmatkaa kulkevia. Rahallisesti ele on symbolinen, mutta moni ilahtuu jo pienestäkin.

Jäin työttömäksi koti­paikkakunnallani 2005. Muutaman työttömyyskuukauden jälkeen sain työpaikan 70 kilometrin päästä kotoa. Tietenkin otin työn vastaan ajatuksella, että käydään nyt matkan takaa niin kauan, kunnes työllisyys taas koti- koskissa paranee.

Mieluusti kulkisin työ­matkan jalan, polkien tai vaikka ratikalla ilmastonmuutosta vastaan rajusti taistellen. Tähän minulle ei ole tarjoutunut vaihtoehtoa. Vielä ei työvoima­pula ole siinä pisteessä, että minulle olisi työmaa likempää löytynyt. Olen kuitenkin tilanteeseeni tyytyväinen, monilla on vielä huonommin.

Porkkana on aina parempi kuin keppi. Työllisyystoimena työmatkavähennyksen nosto on pienen pieni miniporkkana ja signaali siihen suuntaan, että työtä kannattaa tehdä ja ottaa vastaan vaikka vähän pidemmältäkin.

Hallituksen päätöksestä käydyssä keskustelussa suomalainen kateus jaksaa yllättää. Enää ei naapurin karja ja emäntä riitä, nyt kadehditaan jopa pitkiä työmatkoja.