Liitäntäelinkeinot ja omavaraisuus
Meidän suomalaisten kohdalla omavaraisuus tarkoittaa maa- ja metsäomaisuuden jalostamista sellaiseen muotoon, että ulkomaista tuontia voidaan vähentää. Erilaiset polttoaineet ovat niitä, joita voidaan biolaitoksissa valmistaa puusta ja maatalouden jätteistä. Näistä saadaan käyttöön sähköä, biokaasua ja maanparannusainetta.
Ajoneuvot käyttävät tulevaisuudessa sähköä ja biokaasua, mutta paljon puhutun turpeen pitäisi olla energian varmuusvarastona vielä vuosikymmenet. Turvetta käytetään muuhunkin kuin energiaksi, ja voi olla, että turve on vielä tulevaisuuden raaka-ainetta.
Biolaitokset sopisivat maatalouden liitäntäelinkeinoiksi. Samalla syntyisi omavaraisuutta. Isoja laitoksia on kyllä suunnitteilla ja käytössä, mutta näitä pienempiä ei kovinkaan paljon ole ilmestynyt. Kustannussäästöjä syntyisi, kun tilat voisivat rakentaa biolaitoksia yhteisesti.
Sitten on pieniä laitoksia, joissa esteröinnillä saadaan polttoainetta raakarasvasta. Näitä laitteita valmistetaan Suomessa.
Maatalousjärjestöillä ja kunnilla olisi yhdessä mahdollisuus lähteä vauhdittamaan biolaitosten rakentamista maakuntiin. Tämä kaikki olisi ilmastoasiaa parhaasta päästä, ja tästä kaikesta syntyisi töitä ja toimeentuloa.
Matti Latva-Panula
Ilmajoki
Ongelmajätteet eivät kuulu maaseudun hoidettaviksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

