TEKSTI: Liisa Yli-Ketola KUVAT: Lari Lievonen
Herran kansaa ei tunneta hyvin edes liikkeen kotimaakunnassa Pohjois-Karjalassa.
”Yhtä vähän kuin toivomme kenenkään muun meille uskoaan tuputtavan, tuputamme mekään omaa oppiamme”, Risto Eskelinen kiteyttää Herran kansan luonnetta.
Vuonna 1940 rekisteröity Herran kansa ei uskontokuntana lähesty vapaita suuntia sen enempää kuin luterilaista kirkkoa.
”Kuljemme täysin eri suuntaan”, Risto Eskelinen suostuu sanomaan, vaikka ei pidä uskontojen vertailusta.
Kotiarjessa Herran kansalaisuuden ulkoisia merkkejä ei ole, esimerkiksi ristisymbolia ei käytetä. Toisaalta ”lapsirajoitusta” liikkeessä ei tunneta, joten perheet ovat suuria.
Kysymykset homoudesta ja avoliitosta vaivaannuttavat keskustelua.
”Ne eivät meidän uskoon kuulu. Toivon, että usko näkyisi käytännön elämässä, suhtautumisessa toisiin ihmisiin ja kauniina käytöksenä”, 15 lapsen isä ja 16 lapsen 55-vuotias isoisä Risto Eskelinen sanoo.
”Töissä on joku saattanut ihmetellä, miksen kiroile”, hän miettii ja sanoo lapsikatraastaan, että kiitollisuudella heistä jokainen on otettu vastaan.
”Meillä ei pääse syntymään sukupolvien välisiä kuiluja.”
Muutama vuosi sitten Risto Eskelinen jätti työpaikkansa suurteollisuuden paineilmajärjestelmien huoltajana ja myi talonsa Mäntsälästä, kun hänen isänsä, Herran kansan nykyinen johtaja Paavo Eskelinen varmisti päätöksensä valita poikansa liikkeen seuraavaksi johtajaksi.
Nivan kylästä löytyi kaunis rantatontti. Paluumuuttaja ryhtyi uuteen rakennushankkeeseen heti saatuaan kesämökkinsä Mäntyharjulla valmiiksi.
”Meillä vanhemmilla taisi olla eniten muutossa sopeutumisvaikeuksia, mutta lapset suhtautuivat siihen iloisesti. Pihapiirissä on uitu koko kesä, ja moni meistä harrastaa avantouintiakin”, Risto Eskelinen esittelee aurinkoista rantapihaa ja naapurissa sijaitsevaa vanhaa kartanorakennusta.
Siinä sukulaisilla on kesänviettopaikka, joka täyttyy kuukausijuhlien aikaan.
Risto Eskelisen huolet, ehkä myös valta ja vapaus, lisääntyivät, kun hänelle lankesi vastuu pian liki 60-paikkaiseksi laajentuvasta vanhusten hoivakodista Iltarauhasta.
Hän luotsaa myös monisatapäisen uskonnollisen yhdistyksen hallitusta, kantaa vastuun liikkeen kuukausijulkaisusta, kiinteistöistä, leirikeskuksesta sekä metsäomaisuudesta.
”Tehtävä on kuitenkin sellainen, että se velvoittaa. Ei siihen tunkua ollut, enkä usko, että kukaan minua kadehtii. Seurakunnan ääntä on kuunneltava tarkalla korvalla. Nyt seurakuntalaiset vaikuttavat aika tyytyväisiltä tilanteeseen.”
Täydellisen ja elinikäisen toimivallan omaava liikkeen 85-vuotias johtaja Paavo Eskelinen halusi paljastaa seuraajansa jo ennen kuolemaansa, toisin kuin liikkeen perustaja Pekka Mikkonen teki. Tämä testamenttasi tehtävän vaimolleen, mistä syntyi eripuraa ja hajaannusta.
Sellaista Paavo Eskelinen ei seurakuntaansa toivo.
Opillisesti ja hengellisesti hän luotsaa seurakuntaa elämänsä loppuun saakka. Niin ohjeisti ”Herran kansan herättäjä” Pekka Mikkonen.
”Meihin liitytään uskovien kasteen kautta. Väkimäärä on jatkuvasti kasvanut sisältä päin”, Paavo Eskelinen myhäilee. Hän kyselee sadoittain väkeä houkutelleen juhlan tauolla, miltä liikkeen tulevaisuus ulkopuolisesta vaikuttaa.
Lapsia on paikalla valtavasti. He piirtelevät pöydissä ja selailevat vihkojaan rauhallisesti. Puhujakorokkeella käsitellään talousasioita ja muistutetaan, että talkooväen on pidettävä verotusnumeronsa mukanaan.
Ulko-oven edessä kymmenet rattaat ovat parkissa ja useita odottavia äitejä on vilvoittelemassa ja lapsiaan rauhoittelemassa. Sali on eteistä myöten täynnä.
Toimittaja otetaan Herran kansan juhlassa vastaan yhtä lailla kuin Iltarauha-vanhainkodissa ja Eskelisten kotona, joka kerran ystävällisesti kahvia ja voileipiä tarjoillen.
Kysymyksiin Paavo ja Risto Eskelinen vastailevat kärsivällisesti. Myös vaimot 70-vuotias Eeva Eskelinen ja 48-vuotias Heli Eskelinen ovat tapaamisissa mukana, vaikka eivät julkisuudesta silmin nähden nautikaan.
Mistään salaseurasta ei ole kyse, korostaa Paavo Eskelinen ja näyttää kansioon tallennettuja lehtiartikkeleita liikkeen syntyvuosista lähtien.
Opillisista kysymyksistä hän kertoo mielellään: kaikki perustellaan Raamatulla. Se on liikkeen ohjenuora, joka toimii koululaisillekin ainoana uskonnon oppikirjana.
Jäsenmääristä sen sijaan ei haluta puhua.
”Se ei ole meille mikään kysymys. Meillä ei ole jäsenmaksua emmekä halua laskea uskovaisia. Se ei ole Jumalan mielen mukaista. Raamatussa kuningas Daavid lähti laskemaan Herran kansaa, ja siitä seurasi kolmen päivän rutto. Kymmeniätuhansia ihmisiä kuoli, näin sanotaan toisessa Samuelin kirjassa”, Paavo Eskelinen perustelee.
Pyhäselässä tiedetään uskovaisten talojen erottuvan joulun alla siitä, ettei niiden pihoissa sytytetä ainuttakaan jouluvaloa.
Kouluissa Herran kansan lapset ja nuoret eivät osallistu uskonnon tunneille eivätkä kirkollisiin juhlallisuuksiin.
Syy on se, ettei Raamatussa puhuta joulusta eikä juhlien tai syntymäpäivien vietosta mitään.
Eeva Eskelinen muistuttaa, että Raamatun ainoissa syntymäpäivissä oli ikävä kaiku: Herodiaan syntymäpäivillä Herodes joutui mestauttamaan Johannes Kastajan ja tarjoilemaan tämän pään vadilla. Sellaisia juhlia Herran kansa ei halua viettää.
”Joskus tuntuu, että opettajat säälivät lapsiamme ja tuputtavat heille esimerkiksi Lucian-päivän viettoa ja muuta kirkollista oppia. En usko, että lapsemme jäävät mistään paitsi. Lahjoja ostamme vaikkapa tammikuun alennusmyynneistä”, Risto Eskelinen tuumii.
Kotona Eskelisillä Plasto-mopot, isompikin mönkijä ja pikkuruinen manki ovat pihassa siististi rivissä. Sählymaaliin voi pelata jalkapalloa, jota 8-vuotias Aarne Eskelinen harrastaa talvisen jääkiekon lisäksi.
”Nautin kyllä lasten seuraamisesta suunnattomasti”, mokeksi maalille pyydetty isä Risto myhäilee.
Sisällä hän on esitellyt lastensa valokuvat talon arvokkaimmaksi tauluksi. Huoneita on paljon, mutta jokaisen niistä jakaa kaksi lasta. Kotona lapsista asuu vielä kahdeksan.
Ensimmäistä luokkaansa käyvä Minea ja 3-vuotias Antto-kuopus ajelevat iltapäivällä pikkuautoilla värikkäällä muoviradalla.
Äiti Heli Eskelisellä on riittänyt työsarkaa kodissa lasten syntymästä asti eikä ammattikoulun käynyt tekstinvalmistaja ole haikaillut kodin ulkopuolisiin töihin. Hän harrastaa lenkkeilyä ja avantouintia.
”Elämme kyllä hyvin tavallista elämää. Televisiota katsellaan varmaan joskus liikaakin. Ruokaa tehdään ja syödään ihan kuin joka perheessä”, Heli kuvaa.
Hänen keittiönsä on suuri ja tiptop, kuten muukin koti.
”Vieraita meillä käy ehkä keskimääräistä enemmän”, arvelee Risto.
Palataan syksyiseen lauantaijuhlaan, jossa hengellisten puheiden ja laulujen lomassa voi jututtaa väkeä. Juhlat pidetään Raamatun mukaisesti sapattina eli lauantaina.
Pukkilasta on Suhmuraan saapunut maanviljelijäpariskunta Anja ja Aulis Ojanen. Heidän kuudesta lapsestaan kukaan ei halua jatkaa 20 hehtaarin tilan viljelyä eivätkä kaikki kuuluu enää Herran kansa -liikkeeseenkään.
78-vuotias Aulis Ojanen sanoo, että pääasia hänelle on, että lapset ovat kunnon kansalaisia.
”Eihän meillä ole täällä mitään osallistumispakkoa”, hän sanoo.
Samaa viestiä ihmisten vapaudesta valita liikkeeseen kuulumisen tai siitä jättäytymisen välillä ovat vakuutelleet myös Eskeliset.
”Vanhemmat toki toivovat aina, että lapset pysyisivät mukana ja jakaisivat vanhempiensa hengelliset arvot”, Paavo Eskelinen korostaa.
Aulis ja Anja Ojanen arvelevat yksissä tuumin, että taivaaseen pääsee kyllä muitakin lampaita kuin Herran kansaa.
”Ketään me emme lähde tuomitsemaan. Ristin ryöväri on hyvä oppi: Jeesus hyväksyi ryövärin ja murhamiehenkin”, Aulis Ojanen muistuttaa.
Politiikkaan suhtautuminen on jokaisen yksityisasia, mutta hyvällä ei aktiivista osallistumista katsota. Se näkyy tilastoissa muun muassa niin, että 500 asukkaan Suhmurassa äänestysprosentti on yleensä kaikissa vaaleissa varsin alhainen.
”Me emme politikoi”, Paavo Eskelinen napauttaa, johon ekonomikoulutuksen hankkinut ja aikoinaan kunnallisissa lautakunnissa istunut Eeva-puoliso liennyttelee, että täytyyhän yleisetkin asiat hoitaa.
Naisen asemaa ei erotella miehen asemasta, siinä Pekka Mikkonen toimi esimerkkinä valitsemalla vaimonsa liikkeen johtajaksi.
Puhujapöntössä käy lauantain aikana niin naisia kuin miehiä jakamassa sanaa.
Tasavertaisuutta korostetaan myös hautakivissä, jotka muistuttavat sankarivainajille laitettuja pieniä laattoja.
Kokoustiloissa ei käytetä alttarimaalauksia, koska jo kymmenessä käskyssä kielletään Jumalan kuvat.
Nuorempaa polvea Suhmuran juhlilla edustavat 38-vuotias Mikko ja 34-vuotias Tuulia Raassina kahdeksan lapsensa kanssa. He iloitsevat siitä, että juhlien aikana kotiin saadaan grillauskavereita ja yövieraita.
”Asuimme Helsingissä paljon ahtaammin. Nyt meillä on iso omakotitalo. Tietenkin jotkut päivittelevät lapsilukumääräämme, mutta eivät kaikki. Yritämme ottaa kommentit huumorilla”, Mikko Raassina hymyilee.
”Kyselyihin lasten lukumäärästä saatan vastata, että tässä on ensimmäinen lapseni, siis tänä vuonna”, hän virnistelee.
Raassinoille Herran kansa tarjoaa tutun yhteisön, jossa lapsetkin tottuvat käymään ja olemaan mukana.
”Ihan iloista elämää vietämme”, Tuulia Raassina sanoo.
Siihen Mikko-puoliso täydentää, ettei Herran kansan puheissa tuomion pasuunaa soitella, vaan pikemminkin korostetaan armoa.
”Talkoissa käymme, mutta se on vapaaehtoista vastapainoa työlle. Lapset saavat lahjoja ajoittain, ja vähitellen he oppivat tienaamaan taskurahaa ja hankkimaan tavaroita omilla rahoillaan”, IT-alan ammattilainen Mikko Raassina pohtii tyytyväisenä 13-vuotiaan Peppi-tyttärensä intoon autella kotihommissa.
