Äänestyspäätökset eivät sovi metsäsertifiointityöhön

Metsäsertifioinnin tavoitteet ja toimintatavat ovat olleet kiistelyn kohteena viime viikkoina PEFC-sertifiointiin liittyvän kritiikin ja irtiottojen johdosta. Sertifiointityöstä irtautuneet ely-keskukset, Suomen ympäristökeskus ja viimeksi Saamelaiskäräjät ovat kannanotoissaan esittäneet huolensa metsien käytön ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden toteutumisesta PEFC-standardin kriteereissä.

Samalla standardin laatimisen menettelytapoja on moitittu muun muassa tutkitun tiedon sivuuttamisesta ja standardi­työryhmän kokoonpanon yksipuolisuudesta. Esimerkiksi Saamelaiskäräjien kannanotossa todetaan, että standardityö­ryhmä koostui lähes yksinomaan metsätalouden edustajista, joilla oli näin ollen vahva rooli myös päätöksenteossa.

Sekä kansainväliset että suomalaiset PEFC-standardin laatimisohjeet lähtevät yhteisymmärryksen, sidosryhmien laajan osallistumisen sekä prosessin läpinäkyvyyden peri­aatteista. Suomalainen versio eroaa kuitenkin kansain­välisestä verrokistaan yhteis­ymmärrystä määrittelevien päätöksentekosääntöjen osalta. Ero on merkittävä, koska linkki standardityöryhmän kokoonpanon ja eri ryhmittymien vaikutusmahdollisuuksien välillä kulkee päätöksenteon pelisääntöjen kautta.

Kansainvälisissä PEFC-ohjeissa vuodelta 2017 yhteisymmärryksellä tarkoitetaan johdonmukaista pyrkimystä konsensuspäätöksiin. Äänestyspäätökset nähdään tästä selvänä poikkeuk­sena. Mahdollisissa äänestys­tilanteissa edellytetään erikseen määräenemmistökynnyksen asettamista niin, että se vastaa konsensuksen määritelmää. Lisäksi korostetaan, että edes määräenemmistön päätöksillä ei tulisi ohittaa painavia näkemyseroja pyrittäessä konsensukseen.

Vastaava kohta suomalaisen PEFC-standardin laatimisen menettelyistä vuodelta 2019 kuitenkin mahdollistaa äänestyspäätökset yksin­kertaisella ääntenenemmistöllä: ”Äänestystilanteissa standardi­työryhmän päätökseksi muodostuu kanta, jonka puolesta on äänestänyt enemmistö kokouksessa edustettuina olevista varsinaisista jäsenistä.”

Suomalainen versio pelisäännöistä sitoo standardiryhmän ratkaisut eri ryhmien voimasuhteisiin ja vie pohjaa pois sidosryhmien laajan ja tasaveroisen osallistumisen sekä yhteisymmärryksen tavoittelun periaatteilta. Päätöksentekosääntö on ristiriidassa standardityön yleisten periaatteiden kanssa.

Kiistanalaisten kysymysten ratkomisessa on tärkeää kiinnittää huomiota käytössä oleviin päätöksenteko­sääntöihin. Monissa päätöksen­tekotilanteissa oletuksena on demokratian hengessä, että äänestyksessä enemmistön kanta ratkaisee. Päätöksentekoelimen kokoonpano on tällöin ratkaiseva, ja eri ryhmittymien ja koalitioiden pääluku heijastuu suoraan ryhmittymien valtasuhteisiin. Vähemmistöön jääneiden on tyytyminen tappioonsa.

Äänestyspäätökset eivät kuitenkaan ole ainoa mahdollinen päätöksenteon menetelmä. Erilaisia pelisääntöjä voidaan käyttää ratkaistavan kysymyksen luonteen ja prosessin tavoitteiden mukaan.

Päätöksentekosäännöt määrittelevät olennaisella tavalla eri osapuolten valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia sekä syntyneiden päätösten sitovuutta ja pysyvyyttä. Esimerkiksi eduskunnan määrä­enemmistövaatimuksilla on haluttu suojata perustuslain säädöksiä muutospaineilta yli vaalikausien.

Konsensuspäätöksentekoa kritisoidaan usein ympäripyöreiden kompromissien tuottamisesta. Konsensuksen vaatimus kuitenkin turvaa heikompienkin osapuolten vaikuttavan osallistumisen. Erityisesti kiistanalaisissa ja vaikeissa yhteensovittamisen kysymyksissä äänestyspäätökset eivät ole mielekäs toimintamalli.

Vapaaehtoisuuteen pohjaavissa prosesseissa, kuten metsä­sertifioinnissa, sidosryhmät voivat aina äänestää jaloillaan, mikäli päätöksenteon peli­säännöt ja voimasuhteet eivät anna muita vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Mikäli standardityössä arvostetaan sidosryhmien osallistumista ja sitoutumista, ei yhteisiin pelisääntöihin ole mielekästä sisällyttää äänestyspäätöksiä varsinkaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Enemmistön valtaan perustuva päätöksentekomalli korostaa osapuolten voimasuhteita eikä kannusta intressien yhteensovittamiseen.

Enemmistöpäätökset eivät takaa pitkäjänteisiä ratkaisuja etenkään silloin, kun vähemmistöön jäävien sidosryhmien mukanaoloa ja tukea tarvittaisiin prosessin lopputulosten uskottavuuden ja toimeen­panon varmistamiseksi.

Konsensuksen vaatimus turvaa heikompienkin osapuolten vaikuttavan osallistumisen.